Aika vähiin jäivät talviloman aikana tehdyt treenit, mutta ehkä hyvä näin. Tässä kuitenkin kooste treeneistä (kaikki tehty mökillä): 4.4.2015 Teema / tavoite: Pieni etsiminen + ilmaisu tunnin juoksulenkin päätteeksi. Toteutuminen: Kero lähti liikkeelle kivasti ja kulki siinä lähellä. N. kolmen minsan jälkeen irtosi, ja arvasin, että sai varmaan hajun liikkuvasta mm:sta ja […]
Ilmaisut
24.3.2015 Tiistain treenit (Bodomintie, Espoo) Teema/tavoite: Luoksetuloharjoitukset ennen treeniä. Peitetyt maalihenkilöt. Ilmaisut: Ilmaisut ok, mutta ekalla toistolla nuuhki mm ja sitten siitä edestä maata, tokalla nuuhki mm:n, kolmannella otti rullan heti, neljännellä nuuhki vielä vähän. Muuten ok koko ketju. Hajatelmia: Ilmaisut ok, ja ei tullut samanlaisia pöhkimisiä kuin viikko sitten. Toki tämä treeni oli sitten […]
17.3.2015 Tiistaitreenit (Teknobulevardi, Vantaa) Tiistain treeneissä tehtiin Kerolle peitettyjä maalihenkilöitä. Pimentyvässä illassa nämä olivatkin yllättävän vaikeita eli jokainen kolmesta maalihenkilöistä sai pöhkimistä, myös vika, joka oli Kerolle kuitenkin varsin tuttu. Kahden ekan maalihenkilön kasvot olivat melkein peitettynä, olisiko tämä vaikuttanut? Vikalla oli kasvot näkyvissä, mutta piilo oli kaatuneen puunrungon toisella […]
Maaliskuun ekalla viikolla Kerolle oli luvassa pitkästä aikaa etsintätreeni, tosin vasta perjantaina. Sitä ennen ehdimme tehdä normaalin tiistaitreenin. 3.3.2015 Tiistaitreenit (Hakkila, Vantaa) Tavoite: Seisovat maalihenkilöt, yksitellen. Toteutus: Kero nappasi hajut ihan ok, ja liikkui myös aika kivasti. Jokunen jalan nostelu oli polulla, kun ei ollut hajua nenässä, mutta jätti muut puuhat […]
Viiman poismenon myötä tuli pidettyä pientä peko-taukoa. Luonnollisesti, sillä kaikki peko-toiminta muistuttaa niin kovasti Viimaa. 14-vuoteen kun mahtuu niin paljon kaikenlaista, ja etenkin, kun Viiman myötä tähän toimintaan tuli tutustuttua. Mutta aikansa kutakin, ja lopulta mieli alkoi tehdä jo vähän treenimään. Varaslähtö tuli otettua jo mökillä, missä muistuteltiin Kerolle taas […]
27.1.2015 (Teknobulevardi) Treenin tavoite: Rullanottolatenssi. Treenin toteutus: Alkuverkka sujui hyvin, ja lopussa leikki kivasti parin henkilön kanssa sekä rauhoittui makoilemaan aloilleen, jes. Itse treenin osalta lähetykset (pistot) keskilinjalta, maalihenkilöt keskilinjan molemmin puolin siirtyviä, etäisyys n. 10-15m. Kero jäi taas molempien maalihenkilöiden osalta ekoilla kerroille nuuhkuttelemaan henkilöä ennen kuin lähti ilmaisemaan. Itse pistot […]
20.1.2015 (Bodom) Tiistairyhmän treenit. Treenin tavoite: Rullanottolatenssin parantaminen, kuppikohde tarvittaessa apuna. Treenin toteutus: Viisi toistoa, kolme eri mm, kahden mm:n osalta (ekat kerrat) aloitti kuppikohteesta huolimatta henkilön nuuhkuttelun. Nuuhkuttelun jälkeen seuraavat toistot menivät ongelmitta. Jatkossa: Kuppikohde voi edelleen olla varapläninä selvästi tyrkyllä sinne suuntaan, mistä koira tulossa, ja ottaa ”vaikeimpien” mm:n kanssa […]
Tällä viikolla jatkoimme Keron kanssa taas pelastuskoirapuuhastelun parissa. Aika kivasti pystyin olemaan tekemättä yhtään mitään parin viikon ajan, siis hakuilun jne suhteen eli Kero pääsi suoraan tauolta treenimään tiistaina. Maltoin jopa olla mökillä treenimättä pekoilua, vaikka mökillä tulikin vietettyä mm. uusivuosi sekä edellinen viikonloppukin. Seuraavassa lyhyet koosteet viikon treeneistä: 13.1.2015 […]
Tiistain treeneissä hyödynsin uusia maalihenkilöitä. Treeni tehtiin ihan hiekkakentällä (tai siinä reunoilla olevat puskat toimivat hyvin piiloina). Ekalla toistolla Kero nuuhki uutta maalihenkilöä tosi pitkään, ja lähti sieltä pois ilman rullaa. Meni piilolle uudestaan ja sen jälkeen ilmaisu oli ok. Otettiin toinen toisto samalla maalihenkilöllä, ja tämä meni nyt heti […]
Sunnuntain ohjelmisto alkoi matkalla Siuntioon, missä pojat pääsivät treffaamaan Pipsaa. Jälleennäkemisen riemu… no, se ei ehkä ollut ihan molemminpuolista. Keroa Pipsa kiinnosti ihan älyttömästi, joten Pipsan mielestä Kero taisi olla vähän tungetteleva. Viima ja Myry halusivat olla lähinnä omissa oloissaan hengailemassa. Vähän myöhemmin järkättiin kuitenkin taas vähän ohjelmaa. Kero pääsi […]
Tiistain treenit olivatkin sitten vaihteeksi ihan puhtaat taajamatreenit eli treenattiin urheilupuiston maastoissa. Heti alkuun toki aloitimme kakkukahveilla, kun treenikaveri oli suorittanut hyväksytyn kokeen koiransa kanssa viikonloppuna (muutenkin meillä on kiva tapa välillä juhlia kaikkia iloisia ja onnistuneita asioita, ei siis vain kokeiden läpäisyjä). Huviosuuden jälkeen siirryttiin sitten työpuoleen. Aloitimme yhteisellä […]
Perjantai 12.9.2014 Perjantaina vietin lyhyen etäpäivän, sillä tarkoituksena oli puolen päivän aikoihin lähteä kohti Etelä-Savon Etsintäkoirien järjestämää pelastuskoirahakuleiriä. Yhdistyksestämme leirille ilmoittautui Keron lisäksi lapinporokoiratytöt Unna ja Venni, joten Kerolla oli luvassa ihan mielenkiintoista matkaseuraa :) Kerolle siis hyvää treeniä jo alussa liikkua vieraalla autolla takapenkillä turvavöissä istuskellen. Matka sujui varsin […]
Käytiinpä sitten vielä perjantainakin treenailemassa eli hyvä treeniputki siis päällä :) Maasto oli Kerolle uutta, mikä oli ihan hyvä juttu. Treeninä otin vain ilmaisuja kahdella maalihenkilöllä siten, että otettiin yhteensä neljä toistoa. Ilmaisut sujuivat oikeastaan aika kivasti, vaikka vähän joutuikin etsimään. Hyvä treeni siis!
Maanantain hakutreenit pidettiin puhtaasti taajamametsässä, missä varmasti oli paljon kaikenlaisia hajuja. Kerolle päätin hyödyntää tuulta (aika hentoinen tosin), ja edetä treenin kanssa niin, että Kero napsisi valmiina olevat tyypit sopivasti viuhkamaisesti edeten. Juuri ennen meidän vuoroa Keron luokse pelmahti muutama irtokoira, mutta onneksi siitä toivuttiin hyvin (ehkä enemmän itse säikähdin) […]
Loistosää treenata koirien kanssa eli vettä satoi. No, ei onneksi niin paljoa, että se treenaamiseen olisi vaikuttanut. Normisää. Treenattiin vaihteeksi Luukissa, missä kyseisessä paikassa en ollut näköjään treenannut aikoihin, jopa vuosiin. Aika jännä. Kerolle olin suunnitellut korkealla olevia maalihenkilöitä, kun niihin tuolla oli hyvä mahdollisuus. Omaa vuoroa odotellessa saatiin verkkailla […]
Tiistain treenit pidettiin Kivikossa, missä tarjolla olikin sopivasti häiriötä (kun siinä vieressä kuitenkin menee varsin vilkas ulkoilureitti). Niinpä olin ajatellut, että nyt olisi hyvä hetki kokeilla vähän kytkettynä etsimistä. Lähdettiin Keron kanssa matkaan hiekkatietä pitkin koira kytkettynä pitkään liinaan. Mentiin kuin normikävelyllä eli Keroa kiinnosti myös puskien hajut. Mutta kun […]
Tiistai-iltana treenattiin Petikon suunnassa yllättävää kyllä itselleni uudessa maastossa. Maasto oli oikeinkin kiva, ja sen perusteella sitten päätinkin tehdä enemmän semmoisen piilotreenin. Ennen varsinaista treeniä tehtiin vähän hallittavuusjuttuja eli meidän osalta lähinnä kontaktia. Kero oli sen verran kierroksilla, että pysyttiin kauempana eikä siten osaltamme osallistuttu ryhmäharjoitukseen, vaan keskityimme ihan omaan […]
Jes, vihdoinkin saatiin aloitettua tämä ”hanke” UPK:n porukoissa eli saatiin koottua tiistai-illalle vakioryhmä, jossa toimin jonkinlaisena kouluttajana, vaikkakin joka kerralle onkin ennalta määrätty vastuuhenkilö, jonka kontolla on valita treenipaikka, suunnitella lyhyt etsintätreeni ja tarpeen mukaan myös opastaa tai miettiä muille jokin pieni hallittavuus- tai muun aiheen treeni. Näin ensimmäisellä kerralla […]
Olipas mielenkiintoinen treenipaikka tällä kertaa. Keskilinjana meni hiekkatie/polku ja sen vasen puoli oli peittävämpää metsää, kun taas oikea puoli oli sellaista kuivaa ja näkyvämpää aluetta kaatuneine puineen. Hyvä paikka harjoitella pistoja siis. Kero oli maastossa vaihteeksi jo toisena koirana. Treenipläninä oli tehdä pistoja 3-6 kpl siten, että kaksi maalihenkilöä siirtyvät […]
Muutama kuvanen viikonlopun mökkeilystä :) Treenipuoli painottui Keron kanssa lähinnä yksittäisiin agiharjoitteisiin yhdellä hypyllä sekä lankkukeinulla sekä sitten tehtiin myös vähän pekojuttuja. Perjantai-iltana oli tarkoitus ottaa mini-e, mutta se meni plörinäksi. Vanhukset olivatkin päässeet pihalle ja Keron hokatessa Myryn, unohtui siltä tehtävä. Piti lähettää uudestaan, niin sitten toimi, vaikka Viima […]
Maanantaina oli vielä varsin lämmin sää treenata hakua, mutta selvittiinpä siitäkin sitten. Kero taisi olla alueella kuudentena koirana, joten alue oli varsin hyvin hajustettu. Tehtiin treeni pistotyyppisesti eli lähetin keskilinjalta ja otin koiran myös sillä vastaan rullan kanssa. Yhteensä neljä toistoa, kaikilla eri maalihenkilöt. Irtosi kyllä tosi hyvin ja teki […]
Viikonloppu landella. Blogirintamalla ei siis sen suhteen mitään uutta. En edes ottanut kuviakaan (tai ilmeisesti kännyllä yhden kuvan, kun oli niin nätti sääkin). Kero sai liikuntaa, kun otin sen helpoille lenkeille mukaan (perjantaina 6km, lauantain VK-treenin osalta alku- ja loppuverkat sekä sitten sunnuntaina otin myös osaksi lenkkiä mukaan). Pari hirveäkin […]
Tiistaina oli kyllä tosi lämmin sää, mutta treenattiinpa silti. Tällä kerralla treenipaikka oli Nurmijärvellä Myllykoskella, missä liikkuu muutakin porukkaa eli ihan taajamametsästä oli kyse. Alkuun ehdin ulkoiluttaa pojat oikein kivasti ennen treenien alkua (hyvä, että olin ajoissa) ja sen jälkeen pidin pojat messissä, kun käytiin läpi, mitä kukin treeneissä tekee. […]
Lauantaina taloyhtiön talkoiden jälkeen hilpaistiin taas mökille viettämään loppuviikonloppua. Sääennusteet lupasivat onneksi aika kesäistä säätä, joten lyhyempi hetki landella ei haittaisi yhtään:) Lauantaina tehtiin Kerolle ihan vain lyhkänen treeni. Tai no, olin plänännyt mini-e:n siten, että kierretäänpä tontti aidan toiselta puolelta keston saamiseksi ja maalihenkilö voi olla jossain pihapiirin lähistöllä […]
Maanantaina treenattiin Keron kanssa Histassa. Siellä ei olekaan tullut treenattua nyt muutamaan vuoteen, ja Kerollehan se maasto oli luonnollisesti uutta. Ihan alkuun ehdittiin käydä ihan vain pieni pissaulkoilutus ennen treenien alkua (hyi minua, tähän pitäisi selvästi panostaa eli ajoissa treeneihin, jotta koira saa vähintään puoli tuntia ulkoilua alle). Keron vuoro […]
Perjantai-iltana sitten satoi vettä, mutta eihän me onneksi sokerista olla :) Niinpä suunnattiin poikien kanssa peko-treenailemaan Kaiun majan maastoihin. Treenisuunnitelma oli selvä. Alkuun vähän hallittavuusjuttuja ryhmässä, minkä jälkeen sitten itse treenit hyödyntäen hyvää tuulta. Hallittavuusosiossa paikalla olivat kaikki treeneihin osallistuvat koirat. Keron kanssa palkkailin lähinnä kontaktista, kun luopui toisten koirien […]
Tähän alkuun muutama kuvanen vapun ajalta mökiltä. En hirveästi jaksanutkaan kuvailla, ja lopulta kuvia ei tullutkaan niin paljoa, että ne mihinkään erilliseen albumiin laittaisiin. Tässä siis muutama peruskuvanen. Mökkeilyhän sujui ihan perusmeiningillä eli koirat saivat ulkoilmaa mielin määrin, mutta saivat myös levätäkin. Ja kyllähän me Keron kanssa jotain treenattiinkin. Vappupäivänä […]
Maanantaina käytiin Keron kanssa Hepekon hakutreeneissä. Ja tällä kertaa otin mukaan vain Keron eli ihan itsekseen sai nyt olla odottelemassa :) Treenit menivät tosi hyvin! Suunnitelma oli ripottaa kolme maalihenkilöä valmiiksi alueelle sopiville etäisyyksille meidän kulkusuuntaan nähden. Alue oli tallattu pk-tyylisesti ja sinne oli myös merkattu piilot kulmiin ja keskelle […]
Aivan ihanaa oli lomailla pääsiäisen aikaan mökillä! Loistosää koko ajan, paljon kaikenlaista pientä tekemistä ja tietty se tuttu ajantajun kadotus. Pienikin hetki maalla rauhassa tuntuu jo pitkältä lomalta :) Pääasiassa pojatkin viettivät lähes koko aikansa ulkona joko telmien (jos oltiin liikkeessä) tai sitten vain lojuen jossain sillä välin, kun me […]
Seuraavana päivänä olikin hyvä hetki kokeilla, mitäs Kero tykkäisi ”lenkillä” törmättyyn tyyppiin. Mentiin samaan paikkaan, missä edellisenä päivänä treenattiin. Sama maalihenkilö meni metsään (ei niin kauas, mutta sen verran eteenpäin, ettei nyt ihan heti törmättäisi). Lähdettiin sitten Keron kanssa normisti ulkoilemaan, ja päästin vapaaksi. Eipä siinä kovin pitkään mennyt, kun […]
Maanantai-iltana meillä oli Hepekon hakutreenit Tuusulassa. Treenit etenivät siten, että tallattiin ensin alue, merkattiin piilot kummaltakin puolelta ja sitten treenattiin kullekin sopiva treeni. Toisen treenatessa ehti hyvin lämpätä sitten omaa koiraa eli sinänsä meni aika mutkattomasti. Alkuun tuli pieni sadekuurokin, mutta onneksi se meni aika nopeasti ohitse, ja treenitkin ehtivät […]
Ehei, ei ole tulossa meille uutta koiraa, vaikka ihania pentusia pääsinkin palluttelemaan :D Oheisessa kuvassa on kermanvärisiä lapinkoiran pentusia (Mierka kennelistä), olivatpa niin älyttömän söpösiä, sosiaalisia ja sormia nakertelevia. Uijui… :) Pentujen lääppimisen jälkeen käytiin tsekkaamassa vähän maastoja, mikä oli Kerolle varmaan tosi huippua puuhaa. Nimittäin Kero sai nyt riekkuseuraa […]
Torstaina treenattiin koulualueen liepeillä. Alkuun ehdin tehdä pienen alkuverkkailun koirien kanssa, minkä jälkeen jäin palloilemaan Keron kanssa paikalle, kun käytiin läpi, mitä kukin tekee. Tätä pitää vähän pohtia… Kero piippaili, kun mitään ei tapahtunut ja ihmisten luokse olisi ollut kiva päästä tai ylipäänsä tehdä vain jotain. Välillä Kero rauhoittui, ja […]
Olipas keväinen viikonloppu! Vietettiin se missäs muualla kuin mökillä. Tällä kerralla lauantain ohjelmistossa oli mm. aittarakennuksen maalaamista, mikä koirille tarkoitti runsasta ulkomöllöttämistä. Aika hyvin kuitenkin huomasivat, että nyt kannattaa lepäillä ja vain olla. Ja taisivathan nuo hieman väsyneitä loppujen lopuksi sitten olla. Viima jopa meni itsekseen takaisin sisälle nukkumaan. Keron […]
Keskiviikon treenit aloitettiin sillä, että ensin kartturoin toiselle koirakolle (itse asiassa järkkäsin alueen, minne pari maalihenkilöä saivat piiloutua haluamiinsa piiloihin). Oli ihan hyvää vaihtelua, ja hyvää treeniä itsellekin pysyä kartalla :) Lopulta Kerokin pääsi treenaamaan, ja ehdittiin hyvin tehdä treeni valoisalla. Alku tehtiin samaan tapaan kuin viimeksikin eli otin koiran […]
Pitkästä aikaa treenattiin Kerolle uudessa maastossa. Ja saatiin varsin hyvät treenit aikaiseksi. Alussa Kero oli hengailemassa alkusuunnittelun ajan, minkä jälkeen se sai odotella hetken autossa ennen omaa vuoroaan. Vähän alkoi jo hämärtyä, mutta eipä se lopulta Keron suoritukseen vaikuttanut. Alkuun intoa oli vähän liikaa (piippausta), kun mentiin treenipaikalle ja laitoin […]
Sunnuntai-illan kruunasi parkkishallitreenit, jonne lähdettiin avoimin mielin matkaan. Ensinnäkin paikka oli Kerolle uusi (samoin itselleni), toisekseen porukka oli Kerolle vähän tuntemattomampi (oli siellä yksi tutumpi), kolmanneksi Kerolla oli jo takana viikonloppumökkeilyä ja mökkitreenailua eli koira oli jo hiukka väsynyt ja sitten vielä neljänneksi sekin, että itse olin juuri käynyt tekemässä […]
Tiistai-illan ohjelmistossa meillä olivat ilmaisutreenit, jotka pidettiin samassa paikassa kuin sunnuntaina. Niinpä hyödynsin teemaa ”Katkeamaton ketju huolimatta hajuhäiriöistä (lyhyet etäisyydet)”. Ja menipä aika hyvin, sillä 4/6 toistoa meni täydellisesti (= koko ketju keskeytymättä ja vain yksi käynti mm:llä, ts. olen nipo asian suhteen…). Mokat olivat kaksi ensimmäistä toistoa, jossa ekassa Kero […]
Agitreenien (ja loppuverkkailun) jälkeen huristeltiin heti perään seuraaviin treeneihin eli peko-porukan ilmaisuryhmän katselmointitreeneihin. Siellä treenattiin heti luoksetuloa ja sitten tehtiin ilmaisuja taajamametikössä. Luoksetuloharjoituksessa kutsuin Keron muutaman kerran, kun se teki tuttavuutta porukan kanssa. Hyvin tuli luokse. Sitten lisättiin vähän haastetta eli tehtiin sellaista kolmioharjoitusta, missä yhdessä kulmassa avustaja piti koiraa, […]
Nyt on Kerokin päässyt mukaan rakennusetsinnän makuun :) Meillä oli treenit purkua odottavassa useampikerroksisessa rakennuksessa, jossa tilaa kyllä riitti. Olin ennakkoon varautunut siihen, että tossuja pitäisi ehkä käyttää, ja niihin olikin tässä lähiaikoina totuteltukin (mm. kotona tehty muutamia ilmaisuja sisällä tossut jalassa), mutta lopulta päädyin siihen, että meidän treeniin riittää […]
Tällä kerralla ennen treenin alkua pohdittiin kovasti, mikä olisi meidän se juttu, mitä kannattaisi erityisesti treenata. Ja kun mietti niitä haasteita, mitä meillä on ilmaisun suhteen ollut, niin esiin nousi pari sellaista, mitä kannattaa jatkossa miettiä. Eli hajuhäiriöt sekä sitten meikäläisen löytyminen sen jälkeen, kun Kero on tehnyt löydön ja […]
Otettiin pikatreenit Tattarisuon haisulimetsässä. Tarkoituksena oli vain vahvistaa kokonaista ketjua ja tehdä yksi, tai korkeintaan kaksi toistoa. Yksi, jos heti menisi hyvin. Ei mennyt. Kero näki, kun mm lähti piiloon ja ehti siinä vähän vetää kierroksia, kun laitoin etsintäkamppeet koiran ylle. Lähetys oli vauhdikas, mutta piilolla Kero jäikin nuuhkimaan puskaa. […]
Landepostauksia ei ole nyt vähään hetkeen ollut, sillä ylläri, ei olla landella käyty peräti yhteen viikonloppuun! Ohhoh! No, nyt sitten mentiin lauantaina, ja sunnuntaina huristeltiin taas takaisin eli sellainen pikakeikka oli tälläkin kertaa tiedossa. Lämmöt möksässä olivat pysyneet oikeinkin hyvin (+14C), joten lämmitykseen ei tarvinnut uhrata paljoakaan ajatusta. Lunta oli […]
Teemana oli harjoitella Keron kanssa sitä, että näköesteestä huolimatta ilmaisu toimii eli koira osaa palata luokseni, vaikka piilolla ollessaan ei näekään minua. Treeni tehtiin parkkipaikalla, missä oli sopivasti lumikinoksia kasattu reunoille. Niistä saikin siis hyvät näköesteet. Toistoja tehtiin yhteensä neljä, kahdella eri maalihenkilöllä (joista 2. ja 4. olivat Kerolle uusi […]
Tänne etelään tuli vihdoinkin sitä lunta ihan kunnolla. Perjantai-iltana tosiaan Keron kanssa käytiin juoksemassa tuolla läheisellä kuntoreitillä, ja eilen sinne oli jo alustettu latupohja, joten sinne ei enää juoksemaan pääse. Mutta läheisille pelloille pääsee nyt näppärästi koiria ulkoiluttamaan. Ihan läheinen pelto ei ole enää käytettävissä, sillä siihen on jo osittain […]
Lauantaiaamuna autolla kohti landea eli varsin tuttu viikonloppukuvio toistui tälläkin viikolla. Pojat saivat taas liikkua ulkona, ja olipa kivaa, että Viimalla oli taas virtaa entistä enemmän. Siellä se veteli muiden vauhdissa mukana :) Päivällä Kero halusi ehdottomasti lähteä mukaan juoksulenkille, joten otin sen mukaan alkumatkalle (7km), ja toin sitten takaisin […]
Ja taas mökille! Ollaan mekin ihan hassuja, kun lyhyen ajan sisään taas mökille mentiin, mutta mikäs siinä, kun siellä viihtyy ja siellä on niin rauhallista ja hiljaista ja askeettista :) Ja koirillakin on vapaata meininkiä ilman pantoja tai hihnoja. Sunnuntaina tosin kipaistiin Joensuussa eli se oli kyllä puhdas autoilupäivä koirien […]
Lähdettiinpäs landelle viettämään vuoden vaihtumista. Kyllähän täälläkin jotain räiskintää oli kuultavissa ja nähtävissä, mutta ei näyttänyt poikia häiritsevän. Ja kun tänne asti oli tultu, niin pitihän se vähän treenatakin. Niin, ja Keron jalka näytti olevan jo ihan ok, joten uskalsin ottaa riskin. Keskiviikkona sitten lähinnä reippailtiin ulkona, ja tutkailtiin maastoja. […]
Tapaninpäivänä suunnattiin auton keula kohti Mikkeliä. Mökille hurautettiin juuri auringonlaskun aikoihin, joten siinä oli noin tunnin verran vähän valoisaa aikaa käydä kiertelemässä ympäristöä autoilun jäljiltä. Perjantaina olikin sitten etätyöpäivä, joten koirat saivat ainakin levätä päivällä. Illalla olikin sitten vuorossa jotain pientä aktiviteettia ainakin Kerolle, kun käytiin sekä juoksulenkillä että tehtiin […]
Pitäähän sitä myös jouluaattona treenata ;) Eli aamulla kipaisu minitreeneihin Juvanmalmille (eri paikka kuin aiemmin) ja sitten Kerolle vähän ilmaisutreeniä kehiin. Tarkoituksena oli vahvistaa entisestään ilmaisua uudessa ympäristössä hyvillä piiloilla, lisäksi myös seisovaa maalihenkilöä. Ekalle toistolle Kero näki maalihenkilön lähtevän, ja kierrokset olivatkin aika korkealla. Mutta suoritus oli kuitenkin tosi […]