Tiistaina treenattiin Kivikossa eli ihan puhtaasti taajamametsässä. Keron treeni oli semmoinen, että tarkoituksena oli treenata ihan vain perusilmaisuja eli lähetin koiran metsän puolelle, liikuin itse vähän perässä/tien suuntaisesti ja odotin kunnon ilmaisuja. Ekalla toistolla Kero vähän epäröi ja meni sitten korjaamaan ilmaisun. Toka piilo meni ihan ok, ja kolmannella piilolla […]
Kivikko
Tiistain treenit pidettiin Kivikossa, missä tarjolla olikin sopivasti häiriötä (kun siinä vieressä kuitenkin menee varsin vilkas ulkoilureitti). Niinpä olin ajatellut, että nyt olisi hyvä hetki kokeilla vähän kytkettynä etsimistä. Lähdettiin Keron kanssa matkaan hiekkatietä pitkin koira kytkettynä pitkään liinaan. Mentiin kuin normikävelyllä eli Keroa kiinnosti myös puskien hajut. Mutta kun […]
Ilmaisuteemalla jatkettiin näissä treeneissä. Sää oli aika mielenkiintoinen, koska tihkutti vettä ja oli aika kova tuuli. Kero pääsi hommiin ensimmäisenä, ja sille otettiin yhteensä seitsemän ilmaisutoistoa. Nämä tehtiin ”miniraunioalueella” elikä tarjolla oli jos jonkimmoista pömpeliä ja elementtiä. Tehtiin ihan perusilmaisut eli Kero näki maalihenkilön siirtyvän piiloon ja etäisyys pidettiin kohtuu […]
Torstai-illan pentukurssin kerta peruuntui, joten suunnattiin pikatreeneihin Kivikkoon. Keron treeni oli kaksiosainen. Ensimmäisessä testasin häiriöitä ihan lyhyillä ilmaisuetäisyyksillä. Ekassa lähetyksen ja mm:n välissä oli suljettu namirasia – ei ongelmia. Toisena oli köysilelu lähempänä ohjajaa – vilkaisu. Kolmantena samainen köysilelu lähempänä maalihenkilöä – Kero nappasi sen ja juoksi lopulta monta kertaa […]
Perjantai-illan ratoksi treenailtiin taas vähän ilmaisuja. Niitä ennen tehtiin kuitenkin vähän luoksepäästävyys/häiriötreeniä. Näitä pitäisikin ehdottomasti ottaa aina ennen treenejä tai ainakin tosi usein. Kerolle esimerkiksi toinen koira oli jo hyvää häiriötä, vaikka malttoikin tehdä duunia, mutta kyllä toinen koira kuitenkin kiinnosti. Samoin ihmiset olivat kiinnostavia. Ja se piippa oli näköjään […]
Sunnuntaiaamuna ennen pahimpia helteitä kipaistiin vähän treenimässä Kivikon urheilupuiston tienoilla. Kerolle tuttuun tapaan kolme jaksoa ilmaisua sisältäen yhteensä 4+3+3 toistoa. Jokainen jakso tehtiin eri paikassa, ja jokaisessa jaksossa jokaisessa toistossa maalihenkilö vaihtoi paikkaansa. Ja menipä itse asiassa tosi hyvin! Eka jakso tehtiin nurmikolla puskien vieressä. Maalihenkilö siirtyi joka toistolla vähän […]
Perjantaina treenattiin Kivikossa. Alkuun tehtiin vähän hallittavuusjuttuja eli vähän luoksepäästävyyttä (meni aikas kivasti) sekä sitten koirahäiriössä työskentelyä (meni erittäin hyvin, Kero ei juurikaan noteerannut muita koiria). Ilmaisun osalta tehtiin Keron kanssa: 1. ja 2. jakso: 3 toistoa näyttöä (eli alustalle meno seisovan henkilön luona), meni tosi hyvin 3. jakso: rullan […]
Treenattiin Kivikossa, jonne otin mukaan vain Keron. Alkuun tehtiin 2x1min luoksepäästävyyttä ja sitten 3min koirahäiriöitä. Loppua kohti meni ihan mallikkaasti. Vikassa luoksepäästävyysjaksossa pääsimme jopa kättelemään henkilöä. Koirahäiriöosuudessa hengailtiin kauempana edestakaisin, ja oli ihan kiva huomata, että kontakti alkoi säilyä myös liikuttaessa. Ilmaisutreeneissä tehtiin Keron kanssa neljä sarjaa, joissa toistoja kussakin […]
Sunnuntai-illaksi piti keksiä Kerolle hieman aktiviteettia, kun aamulla/päivällä ei oikein ehtisi (omat kisat) ja koira oli tarkoitus saada väsyneeksi seuraavan päivän ajaksi. Onneksi pikatreenit saivat kannatusta, ja niinpä illalla kokoonnuttiin Kivikkoon treenailemaan :) Tällä kerralla Kero oli ihan yksin matkassa mukana, mutta hyvin pärjäsi. Alkuun otimme vähän koirahäiriötreeniä kaikkien koirien […]
Tarkoituksena oli ottaa Myrylle yksitellen tyypit sellaisiin piiloihin, mitkä vaatisivat koiralta vähän enemmän tarkentamista. Ensimmäiseksi tosin valittiin vähän helpompi. Tai niinhän sitä taas luuli. Ensimmäinen piilo oli ennen törppöjä olleiden putkien yms elementtien muodostaman kasan päällä sopivasti niin, että tuuli vei hajun metsän puolelle. Myry joutui tekemään duunia paikantaakseen hajunlähteen. […]
Suunnitelmana oli tehdä Myrylle pistotreeniä, jossa joka toistolla kasvaa etäisyys kuviteltuun keskilinjaan viidellä metrillä. Aloitettiin n. 15 metristä, päätyen n. 40 metriin eli aika pitkä harppaus näin jälkikäteen ajateltuna. Aloitettiin linjan vasemmalta puolelta (oli risukkoinen), missä kaksi maalihenkilöä yhtäaikaa (isä+tytär). Tämä ihan ok ja ongelmitta. Oikealle puolelle seuraava toisto kohtuu […]
Nyt oli minitreenit yhdellä maalihenkilöllä. Myrylle teemana oli etsiä henkilö juoksuhaudasta. Paikalle oli pieni siirtymä, ja sitten polulta lähetys. No, Myryllähän oli heti haju, ja se irtosi päättäväisesti näköpiiristä. Menin sitten perässä yhteen juoksuhaudan alkukohdista, ja mietin, jatkanko matkaa vai odotanko. Odotin. Hetken päästä Myry rämpi juoksuhaudassa rulla suussa, tiputti […]
Tehotreenit jatkuivat tiistaina, ja tällä kerralla otin pojille ihan vain perusilmaisuja. Myrylle oli ensin reagointi (ja ilmaisu liinassa) matkalla ”alueelle”. Reagoi hyvin, ja toimi päättäväisesti, vaikka oltiin vasta matkalla. Seuraavat kaksi olivat liikkuvia, joista eka pysähtyi koiran käydessä luona ja toinen jatkoi liikkumistaan. Hyvin sujui, vaikka ekalla vähän ensin aprikoi […]
Tiistain treenit aloitettiin hallittavuussessiolla, joka sisälsi ensin siirtotreenin (demosin Myryllä pantakuljetuksen ja namimagneetin) ja sitten ajastetun koirahäiriösession (Viima pääsi puuhastelemaan). Loppuun sitten ilmaisut. Viimalle oli kolme tyyppiä metsässä sopivin välimatkoin. Kävi vaihteeksi niin, että Viima rynni sinne kauimmaiselle piilolle ensimmäiseksi haukkumaan. Haukku kuului aika heikosti, kun tiemelu oli iso. Toka […]
Suunnitelma oli kohtuullisen selvä: nopeat ilmaisut lyhyillä etäisyyksillä tavoitteena tehdä helppo palauttava treeni Myrylle ja Viimalle vastaavasti hauskaa puuhaa. Kun pääsin paikalle, oli siellä aivan loistavia elementtipiiloja, ja muutin suunnitelmaa. Tyhmä minä. Myrylle oli neljä piiloa, joista kolme elementtien seassa ja yksi metsän puolella. Elementit olivat aika haastavia, ja ekan […]
Treenattiin Kivikossa, mutta eri paikassa kuin normaalisti. Kartan perusteella ajattelin hyödyntää ojia ja lähistöllä oleva joutomaata. Viimalle otettiin ensin ja sille ensimmäinen maalihenkilö meni maastoverkkoon kääriytyneenä aika kauas ojan viereen. Tarkoitus oli katsoa, miten kaukaa koira saisi hajun vedestä. Alku oli jo haastavaa, kun ojan vieressä oli kaameata ryteikköä eikä […]
Tälle kerralle olin miettinyt pääpainoksi hallittavuuden harjoittelemisen Viiman kanssa. Tavoite itsessään oli niinkin simppeli kuin koiran oleminen hiljaa perusasennossa, kun siinä lähistöllä on vähintäänkin yksi ihminen tulossa kättelemään tai muuten vain siinä. Tarkoituksena oli, että jos koira aloittaa möykkäämisen, treeni loppuu siihen. Ja kun koira on hiljaa, palkkaan sitä siitä. […]
Olipas kivan talvinen sää treenailla, kun oli satanut ja satoi edelleen lunta. Otettiin tällä kerralla molemmille perusilmaisuja liikkuvilla henkilöillä. Ensin Viimalla oli yksi seisova henkilö siinä lähistöllä puukasan takana. Tehtiin tämä ihan vielä kytkettynä. Haukku alkoi ihan ok, kun Viima bongasi henkilön. Seuraava henkilö oli metsikön laidalla seisomassa. Viima meni […]
Yksikin ihminen riittää vallan mainiosti etsittäväksi, kuten näistäkin treeneistä tuli huomattua. Viimalle tehtiin kolme toistoa. Ensimmäinen oli niin, että mm meni tietä pitkin metsän puolelle ja me lähdimme myötätuuleen liikkeelle. Meni vähän pitkäksi, ja pari kertaa sain kutsua Viiman tieltä pois (siellä liikkui ulkoilijoita). Hyvin tuli ja jatkettiin hommia. Ja […]
Tämän illan treeneissä Viima pääsi vaihteeksi etsimään piiloutuneita pieneltä metsittyneeltä hiekkakuoppa-alueelta. Kaikki kolme piiloutunutta olivat kohtuu lähellä toisiaan ja hiekkakuopassa. Matkaa paikalle oli jonkin verran, ja sen Viima sai toki etsiä. Ulkoilutie meni vieressä ja se veti aika hyvin puoleensa eli koira pari kertaa irtaantui sinne suunnalle. Hiekkakuopalle päästyämme koira […]
Myrylle oli ohjelmassa ilmaisutreeniä seuraavanlaisesti: Hlö kävelee hitaasti eteenpäin, jatkaa samaa vauhtia -> ok Hlö kävelee normaalivauhtia eteenpäin, jatkaa samaa vauhtia -> tuli ilman rullaa takaisin, mutta nappasi sen suuhunsa muutamia metrejä ennen kuin oli luonani, näytölle ok Hlö kävelee normaalivauhtia eteenpäin, jatkaa samaa vauhtia -> nappasi rullan joitain metrejä […]
Treeniputki jatkuu, sillä olen pe-su itse opiskelemassa lisää kouluttamista (kanojen parissa). Tällä kertaa treenattiin Kivikossa. Myryn kanssa jatkettiin liikkuvien ilmaisuja ja Viiman kanssa tarkoituksena oli ottaa pari hauskaa toistoa juoksuhaudoissa. Myryn kanssa oli jo hämärää metsän puolella, Viiman kanssa jo ihan oikeasti pimeää. Myryn ilmaisut: etäisyys n. 10-15m, tarkoituksena edelleen […]
Treenattiin vähän uusissa maisemissa, tällä kertaa Kivikon metsissä. Myrylle oli luvassa etsintätreeni. Alue oli selvärajainen ja oli maastoltaan kohtuullisen monimuotoinen, vaikkei korkeuseroja siinä pahemmin ollutkaan. Hieman hakkuuta, vähän hiekkakuoppaa, polkuja, kohtuu avonaista metsää jne. Tarkoitus oli lähteä alueelle pohjoispäästä (sopivasti tuulen alapuolelta), mutta päästin koiran työskentelemään jo pohjoispäähän mentäessä. Eipä […]