Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

Harrastukset

Agility

Kuva Joukkue-SM-kisoista v. 2010.
© Tiina Jurvakainen

Myry tutustui agilityesteisiin syksyllä vuonna 2004 parin kerran verran. Keväällä 2005 kävimme sitten kahdeksan kertaa Tuusulassa opettelemassa esteitä. Tämän jälkeen meillä olikin sitten vuoden tauko, kunnes kesällä 2006 jatkoimme Koivukylässä lappalaisten omissa treeneissä. Talvi jätettiin taas treenaamatta, mutta jatkettiin sitten keväällä 2007. Tällöin agilitykärpänen puri kunnolla.

Kävimme kesällä 2007 muutamissa möllikisoissa ja liityimme Erttiin. Kävimme syksyllä sekä lappalaisten että Ertin treeneissä, talvella kävimme lappalaisten treeneissä Hyrylässä lämmitetyssä hallissa. Kilpailu-uramme aloitimme lopulta heti vuoden 2008 alussa. Ensimmäisen nollan Myry sai 10. startissa ja kakkosiin oikeuttavan nousunollan saimme 14. startissa.

Kakkosissa Myry kilpaili yhteensä 31 starttia. Nollia kertyi yhteensä kuusi kappaletta (ensimmäinen 7. startissa), näistä ensimmäinen luokkanousuun oikeuttava nolla tuli tosin vasta 22. startissa. Vuodesta 2010 alkaen edustamamme seura oli Hakunilan Koiraharrastajat. Jokunen startti kolmosissa käytiin vuonna 2010 ja edustettiin Lappalaiskoirien joukkuetta SM-joukkuekisassa sekä myös Agirodussa.

Vuonna 2010 lähdettiin mukaan uuden agilityseuran toimintaan ja sen jälkeen keskityimme enemmän ohjauksen ja kaiken muun hiontaan, joten vuonna 2011 käytiin vain kerran kisaamassa. Loogisinta oli myös vaihtaa edustusseuraakin, joten vuodesta 2012 alkaen Myry kisaa Oiva Agilityn nimissä.

Pelastuskoirailu

Kuva Niinisalon leiriltä v. 2011.

Myry pääsi tutustumaan jo ihan pienenä pentuna siihen, että piilojen kätköissä olevat ihmiset ovat ihania ja heiltä saa paljon herkkuja. Kävimme loppukesästä vuonna 2003 Espoon raunioradalla etsimässä ihmisiä yhteensä 9 kertaa. Tämän jälkeen päätin jättää etsimishommelit tauolle ja keskittyä muihin asioihin ja mm. ilmaisun opettamiseen koiralle.

Seuraavana vuonna oli tarkoitus aloittaa rullailmaisun opettaminen. Olin suunnitellut opettamisen eri vaiheisiin eli näytön opettaminen, sitten rullan hakemiseen liittyvät toiminnat (nouto kuntoon, rullan haku ihmisen luota, rullan luovutus jne) sekä sitten koko ketjun yhdistäminen eli etsimään lähettäminen, henkilön etsiminen, rullan ottaminen henkilön luona, rullan tuominen, rullan luovuttaminen ohjaajalle vihjeestä, koiran kytkeminen näyttönaruun, näytölle lähteminen ja vienti henkilön luokse sekä henkilön luona nätisti (maaten) odottaminen, kunnes olen itse paikalla.

Varsinaisesti ilmaisun opettamisen aloitus tapahtui vuoden 2004 loppupuolella, vaikkakin alustavia juttuja (perusasento, kontakti, luoksetulo, ihmisen luona nätisti käyttäytyminen, nouto) olimme harjoitelleet. Kesän 2005 lopulla koko ketju oli kasassa. Toki välillä oli kausia, jolloin pidettiin harjoittelusta täysin taukoa ja välillä taas harjoiteltiin aktiivisemmin.

Harjoittelun osalta vuosi 2007 oli lähes kokonaan taukoa muutamaa treenikertaa lukuunottamatta. Vuoden 2008 aikana iski taas uusi harjoitteluinnostus ja sen innoittamana kävimme kokeilemassa peruskokeessa. Ekalla kerralla keväällä ei mennyt läpi, mutta syksyllä päiväosuus hyväksyttiin. Pimeän osuus suoritettiin hyväksytysti loppukesästä vuonna 2009. Loppukokeen päiväosuus meni ensimmäisellä yrittämällä läpi keväällä 2010, mutta pimeätä käytiin yrittämässä yhteensä viisi kertaa. Lopulta loppukokeen pimeäosuus suoritettiin hyväksytysti elokuussa 2011. Uudenmaan Pelastuskoirien hälykoiraksi Myry hyväksyttiin lokakuussa 2011.

Tottelevaisuus

Tottelevaisuutta on Myryn kanssa harrasteltu ihan vain omaksi iloksi ja muiden puuhien pohjiksi. Yksi möllitokotulos löytyy vuodelta 2008, mutta sen koommin tokokärpänen ei ole puraissut.