Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

4.2.2014 Lumipenkkailmaisuja

Teemana oli harjoitella Keron kanssa sitä, että näköesteestä huolimatta ilmaisu toimii eli koira osaa palata luokseni, vaikka piilolla ollessaan ei näekään minua. Treeni tehtiin parkkipaikalla, missä oli sopivasti lumikinoksia kasattu reunoille. Niistä saikin siis hyvät näköesteet. Toistoja tehtiin yhteensä neljä, kahdella eri maalihenkilöllä (joista 2. ja 4. olivat Kerolle uusi henkilö).

Eka toisto lähti liikenteeseen hyvin, mutta rullaa tuodessaan Kero bongasi hajun lumikinoksessa, tiputti rullan ja nosti koipeaan. Hrmmm. Kero korjasi virheensä itse ja kääntyi takaisin maalihenkilön suuntaan (otti kyllä rullan suuhunsa ja meni piilolle takaisin rulla suussa, missä tiputti rullan ja otti sen uudestaan suuhun), minkä jälkeen ilmaisu loppuun asti ok. Laitoin näyttöliinaan näytölle mentäessä.

Toisella toistolla Kero jäi viettämään aikaa maalihenkilön kanssa (= tutki tarkkaan, kukas tämä tyyppi on, vaikka ennen treenivermeitä saikin etukäteen tutustua). Kero palasi kinoksesta kömyten ilman rullaa, mutta meni sitten hakemaan sen rullan uudestaan, ja ilmaisu tämän jälkeen ok. Näytölle näyttöliinan kera.

Kolmannella toistolla sujui siihen saakka hyvin, kunnes Kero lähti tuomaan rullaa. Kero lähti ihan väärään suuntaan, missä itse olin ja kun se sen hokasi, niin palasi maalihenkilön luokse olevinaan näytölle. Siinä vaiheessa kuului pieni haukahdus, Kero otti uudestaan rullan ja nyt toi sen loppuun saakka. Näyttöliina edelleen käytössä.

Neljännelle toistolle Kero joutui vähän etsimään, kun lähti ihan väärään suuntaan. Tuli kuitenkin kutsusta takaisin alkupisteeseen, mistä jolkotteli sitten eteenpäin, bongasi jonkun hajun ja nosti koipeaan, minkä jälkeen saikin maalihenkilöstä hajun ja ryömi kinoksen taakse. Siellä Kerolla oli ongelmia saada rullaa suuhunsa, ja niinpä Kero palasi takaisin ilman rullaa. Oli vähän hämillään, mutta lähti sitten itse uudestaan piilolle. Tällä kerralla ilmaisu hoidettiin loppuun saakka, vaikka näytölle Kero lähtikin vähän huonoa reittiä ja melkein meinasi lopettaa kesken (siinä tuli jotain hajujakin vastaan), mutta meni sitten kuitenkin piilolle. Siinä vaiheessa Kerolla oli mennyt jalka rullasta jo läpi (rulla ei lauennut).

Eli jos nyt treeniä vähän summaisi, niin plussaa:

  • Liivit tokaa kertaa käytössä -> ok.
  • Näyttöliina käytössä joka toistolla (en tosin pitänyt kiinni) -> ok eli malttoi rullan luovutuksen jälkeen jäädä perusasentoon.
  • Osasi tuoda rullan perille, vaikka en ollutkaan heti näköpiirissä (no, tuo 3. piilo oli hankalin, kun lähti väärään suuntaan).
  • Alkuvire oli aika hyvä (ei piippaillut, oli rauhallinen, antoi pukea treenikamat hyvin päällensä).

Ja sitten jotain, mitä tarttis treenata lisää:

  • Hajuhäiriöt katkaisevat ketjun -> Kero on normaalistikin aika paljon hajujen perään, joten pitää arkielämässäkin kiinnittää tähän entistä enemmän huomiota eli luopumisharjoituksia hajuista jne sekä ilmaisun puolella tietty pitää ketjulle saada myös niin paljon massaa, ettei pienet häiriöt sitä horjuta. Idiksenä mulla olisi myös treenata esimerkiksi jollain muulla käytöksellä (esim. nouto) häiriöolosuhteissa niin, ettei noutoketju katkeaisi, vaikka siihen nenään eteen pelmahtaisikin jokin ihana tuoksu. Lisäksi normilenkityksillä lisää sitä, että vahvistan kovasti hajuista luopumista.
  • Uusi maalihenkilö pitää tarkastaa huolella ennen kuin sen rullan voi ottaa. Tähän mulle ei nyt tule heti mieleen muuta kuin, että uusiin tyyppeihin voidaan tutustuttaa jo ennen treenejä (= saa haistella rauhassa) sekä sitten ilmaisuketjulle niin paljon massaa siihen, mitä mm:n luona tehdään, kun sinne saavutaan.
  • Rullan laukeamissäädöt tarkistettava. Viime aikoina ei ole ollut riesaa jalan jäämisestä rullaan, mutta tänään tuo toistui ainakin pariin otteeseen, eikä rulla edes lauennut. Lisäksi Kerolla tuntui olevan haasteita saada rullaa suuhunsa lumessa.
  • Ja tietty ainahan sitä palkkiotakin voi parantaa: tänään palkkapurkissa oli neuta sekä jotain kissanruokamössöä, ja kyllähän se maistui, mutta voisihan sitä kehitellä vieläkin parempaa murkinaa messiin.
  • Paljon henkilöitä perässä? Vaikuttiko koiraan normaalia suurempi ihmismäärä mukana (kun oli treenin alussakin normaalia rauhallisempi ts. ei piippaillut tms)?
  • Lisää lumessa rämpimistä.