Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

1.2.2015 Lisää pekotreenikoostetta

27.1.2015 (Teknobulevardi)

Treenin tavoite: Rullanottolatenssi.

Treenin toteutus: Alkuverkka sujui hyvin, ja lopussa leikki kivasti parin henkilön kanssa sekä rauhoittui makoilemaan aloilleen, jes. Itse treenin osalta lähetykset (pistot) keskilinjalta, maalihenkilöt keskilinjan molemmin puolin siirtyviä, etäisyys n. 10-15m. Kero jäi taas molempien maalihenkilöiden osalta ekoilla kerroille nuuhkuttelemaan henkilöä ennen kuin lähti ilmaisemaan. Itse pistot olivat ihan hyvät. Neljännelle toistolle lähetin uudestaan, kun rullanoton jälkeen Kero pysähtyi puskalle, nosti koipea, tiputti rullan, tuli kohti ja otti rullan uudestaan.

Hajatelmia: Voisi antaa ennen treeniä nuuhkia (tutustua) paikallaolijoita, niin piiloilla ei tarvitse. Toisaalta, haluanko vahvistaa muutenkaan ihmisten nuuskuttelukäyttäytymistä? En. Kannattaako tehdä numeroa, meneekö itsestään ohi kokemuksen myötä? Tarkista taulukosta, millaiset treenit ovat onnistuneet ja jatka niiden parissa, jotta tulee onnistumisen fiilistä enemmän.

30.1.2015 (Kellokoski, hälytreenit)

Näissä treeneissä Kero ei ollut mukana. Tehtäväni näissä hälytreeneissä oli toimia viestinä eli olin radiopuhelimien ja/tai kännyköiden kautta yhteydessä koirakoihin sekä merkkasin viestiliikennettä ylös. Pääasiassa viestitys toimi puolin ja toisin varsin mukavasti ja selkeästi, vaikkakin välillä oli kiireisiä hetkiä, kun molempiin viestintävälineisiin oli viestiä tulossa. Hyvänä muistutuksena tässä viestitehtävässä oli se, että edelleenkin kaikki löytöihin liittyvä tieto ilmoitetaan kännykällä, ei radiopuhelimella.

Jos vielä jotain lyhyesti näistä hälytreeneistä sanoisi, niin paikalla oli neljä koirakkoa ja jokaiselle oli tarjolla 2-3 aluetta, jotka saattoivat olla tyhjiä tai sisältää löydön (ensiaputehtävänä anne-nukke sekä verinen ihminen sekä miten kohdata aggressiivinen henkilö). Hyvänä muistutuksena varusteiden osalta tuli se, että hälyliivien taskuissa kannattaa pitää hanskoja. Myös  löydöistä ilmoittamisen suhteen tuli havaittua, että pelkästään hälytyskeskukseen ilmoittaminen ei välttämättä riitä, vaan myös johtoon on ilmoitettava (ja jos löydetyllä tai etsijällä ei ole mitään hengenhätää, niin tällöin riittää ilmoitus johtoon, joka sitten delegoi kyllä tarvittaessa apujoukkoja).

1.2.2015 (Juvanmalmi)

Treenin tavoite: Pari pikaista ilmaisua teollisuushallin liepeillä.

Treenin toteutus: Kytkettynä etsimistä, maalihenkilö (sama) molemmissa toistoissa lumikasan takana. Molemmat ilmaisut olivat hyviä, vaikkakin ekalla Kero jäikin heiluttelemaan häntää ja oli nuuhkinut hetken maalihenkilön kasvoja. Mutta ilmaisut sikäli hyviä, että joutui rämpimään lumikasalta alas rulla suussa ja sitten takaisin näytölle. Hyvää vaihtelua treeniin :)