Käytiinpä sitten vielä perjantainakin treenailemassa eli hyvä treeniputki siis päällä :) Maasto oli Kerolle uutta, mikä oli ihan hyvä juttu. Treeninä otin vain ilmaisuja kahdella maalihenkilöllä siten, että otettiin yhteensä neljä toistoa. Ilmaisut sujuivat oikeastaan aika kivasti, vaikka vähän joutuikin etsimään. Hyvä treeni siis!
Tuusula
Elokuun alussa maanantaina ja tiistaina rullattiin taas käyntiin pekotreenailut. Tällä kerralla tosin säät olivat niin lämpöiset vielä, että kummissakin treeneissä päädyttiin tekemään lähinnä hallittavuutta ja keskustelemaan hieman tavoitteista. Molemmat treenit olivat Tuusulassa, mutta eri paikoissa. Maanantaina Keron kanssa meni varsin kivasti koirahäiriössä, kun tehtiin seuraamista, leikkimistä, sitä sun tätä sekä […]
Olipas mielenkiintoinen treenipaikka tällä kertaa. Keskilinjana meni hiekkatie/polku ja sen vasen puoli oli peittävämpää metsää, kun taas oikea puoli oli sellaista kuivaa ja näkyvämpää aluetta kaatuneine puineen. Hyvä paikka harjoitella pistoja siis. Kero oli maastossa vaihteeksi jo toisena koirana. Treenipläninä oli tehdä pistoja 3-6 kpl siten, että kaksi maalihenkilöä siirtyvät […]
Maanantai-iltana meillä oli Hepekon hakutreenit Tuusulassa. Treenit etenivät siten, että tallattiin ensin alue, merkattiin piilot kummaltakin puolelta ja sitten treenattiin kullekin sopiva treeni. Toisen treenatessa ehti hyvin lämpätä sitten omaa koiraa eli sinänsä meni aika mutkattomasti. Alkuun tuli pieni sadekuurokin, mutta onneksi se meni aika nopeasti ohitse, ja treenitkin ehtivät […]
Keskiviikkona treenattiin hieman Tuusulan metiköissä. Ensin merkattiin viikonlopun hakukoealueet, minkä jälkeen olikin sitten treenien vuoro. Pimeätähän tuohon aikaan jo oli, ja vähän kostea sääkin, mutta eipä tuo haitannut. Olipahan vähän erilaista koirallekin. Kerolle tehtiin treeni, jossa oli kolme maalihenkilöä, kukin oli kahteen otteeseen piilossa. Tehtiin ihan vain ilmaisuja lyhyillä etäisyyksillä. […]
Treenattiin Keron kanssa lappalaiskoiravoittoisessa porukassa Tuusulan metiköissä. Ensin alkuun Kero pääsi mukaan metsään vähän tallailemaan, minkä jälkeen otettiin Keron treeni ihan ensimmäiseksi. Kerolle tehtiin hiekkatiellä ihan vain ilmaisuketjua, yhteensä neljä jaksoa, joissa kussakin kaksi toistoa. Välissä sitten pieni tauko. Ensimmäisessä jaksossa pidin itse vielä kuppia, ja maalihenkilö sai hoitaa näyttöpuolen […]
Tämän päivän kohokohta oli ehdottomasti treenit Tuusulassa :) Pentu heräsi aamulla sen verran ajoissa, että ehdittiin käydä normaalilla peltolenkuralla aamulla sekä annoin myös vähän aamuruokaa. Olisi pitänyt olla antamatta, koska eihän se sisällä sitten matkan aikana pysynyt. Paikan päällä Kero sai katsella meininkiä sylistä käsin: ihmisiä, muita koiria, lentokoneitakin lenteli […]
Marraskuun hälytreenit pidettiin lauantaiaamusta alkaen Tuusulassa. Etsittävänä oli tällä kertaa iäkkäämpi naishenkilö, jota etsimään oli lähtenyt kaksi muuta aikuista henkilöä sekä sitten kaksi lasta. Meidän alueena oli tutkia läheinen asuinalue, joka sisälsi lähinnä jotain epämääräistä maastoa (heinikkoa, puskia, vähän joenvartta), kadunvarsia sekä muutaman ränsistyneen / kesämökin pihapiiri. Tehtiin kohtuu tarkkaa […]
Pitkästä aikaa rakennustreeniä, ja tällä kertaa purkuun joskus menevässä seurakuntatalossa. Rakennus oli iso, ja siellä oli paljon mielenkiintoisia paikkoja tulevia treenikertoja ajatellen. Myrylle oli neljä tyyppiä, joista kaksi ensimmäistä löytyivät vaivattomasti (ovi raollaan oleva komero, huoneessa pöydän päällä seisova). Pari viimeistä olivatkin haastavia. Kolmas oli vaatteita sisältävän naulakon uumenissa. Tämä […]
Käytiin Tuusulassa tekemässä hukkareissu Viiman kanssa taidontarkistuksen merkeissä. Kokeen järjesti UPK, testaajana virallisesti oli John Wedde, mutta mukana oli myös testaajaharjoittelijoita, joista Santeri Saarikko toimi meille ns. testaajana. Luoksepäästävyysosio oli pitkä kaikkine puheineen ja odotteluineen. Alkuun Viima malttoi olla ihan hissukseen, mutta kypsyi sitten ja haukahteli helposti. Siitä tuli varoitus, […]