Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

23.3.2014 Parkkishallitreeneissä

Sunnuntai-illan kruunasi parkkishallitreenit, jonne lähdettiin avoimin mielin matkaan. Ensinnäkin paikka oli Kerolle uusi (samoin itselleni), toisekseen porukka oli Kerolle vähän tuntemattomampi (oli siellä yksi tutumpi), kolmanneksi Kerolla oli jo takana viikonloppumökkeilyä ja mökkitreenailua eli koira oli jo hiukka väsynyt ja sitten vielä neljänneksi sekin, että itse olin juuri käynyt tekemässä pitkän lenkin. Näillä siis mentiin.

Niinpä olin varustautunut olemaan joustava sen suhteen, mitä treeneissä lopulta tehtäisiin (hömpöttelyä vai ilmaisuja). Tavoitteena oli saada Kerolle positiivista kokemusta lisää :) Avustajaksi otin Myryn seuralaiseksi.

image
Erilaista treeniympäristöä

Alkuun molemmat pojat pääsivät tutustumaan porukkaan. Yritin siinä samalla tarkkailla Keron olemusta ja suhtautumista ihmisiin. Alkututustumisen jälkeen näytti tosi hyvältä, sillä Kero hakeutui ihmisten luokse, oli avoin ja alkoi tarjota kontaktia ja oli muutenkin valmis duuniin. Myry pääsi sitten takaisin autoon, ja Kero sai treenikamat päällensä.

Ensimmäisen mm:n Kero näki lähtevän piiloon eikä siinä sen ihmeempää ollut. Seuraava mm (uusi) siirtyi sitten palkkauksen aikana eteenpäin kulman taakse, ja sekin meni hyvin.

Kolmatta (sama mm kuin ekalla) Kero saikin sitten työstää pidempään. Mm oli kahden auton välissä pylvään takana piilossa, ja se haju jotenkin leijaili kauemmaksi toisten autojen luokse. Lopulta tärppäsi, ja hyvin sujui tämäkin.

Myös neljättä (sama mm kuin tokalla) saatiin etsiä / edetä pidempään, mutta senkin Kero handlasi oikein hyvin. Kaikki ilmaisut menivät täydellisesti, ja kolmelle vikalle näytölle kytkin Keron uuteen ja hienoon näyttöliinaan :) Ja mikä vielä parasta, vikan löydön jälkeen Kero sai kunnon vetoleikit tutumman mm:n kanssa. Kyllä oli kivaa :)

Niin, ja ei se Myrykään ihan turhana ollut, vaan sekin sai käydä tekemässä yhden löydön. Oli aika polleana :)

image
Kaikkensa antanut