Tänään oli pojilla treffipäivä, sillä pääsivät taas tapaamaan jämpti-Ykää. Yhteinen sävel löytyi taas heti. Ja etenkin Discon perään Ykä oli taas varsin kovasti. Taitaa nuorisolla olla keskenään oivat leikit. Kero tyytyi lähinnä selvittelemään turkkiinsa tarttuneita lumipalleroita jahka oli ensin taas ajanut tovin Discoa takaa.
Kaverit
Pakkaspäivänä (mittari näytti melkein -20 astetta) suhattiin treffaamaan 14-viikkoista jämpti-Ykää. Olipas Ykä kasvanut taas ihan älyttömästi edellisestä kerrasta! Pojat tulivat hyvin toimeen keskenään ja vauhtia piisasi edellistä kertaa enemmän. Disco sai juosta, samoin Ykä siinä perässä. Kero taas murmatti ja haukuskeli lähellä. Välillä meni vähän härkkimään Discoa ja sitten oli […]
Pojat pääsivät taas vaihteeksi tapaamaan jämtlanninpystykorva-Ykää. Pentu oli kasvanut taas hurjasti. Samoin asennettakin oli tullut lisää. Siinä oli jopa Discollakin paikoin kärsimistä (joutui pakenemaan).
Pojat pääsivät tapamaan 8-viikkoista jämtlanninpystykorvaa nimeltä Ykä. Oikein reipas ja rohkea poika, joka päivän mittaan intoutui entistä enemmän seurailemaan isompiaan ja tekemään vähän lähempää tuttavuutta. Kero oli hieno, kun se otti pienen vastaan välinpitämättömästi. Kiinnosti Keroakin, mutta esitti, että antaa olla. Disco taas oli, että on pakko näyttää Isommalta ja […]
Loppiaisena oli kivasti pakkasta, mutta sitä uhmaten lähdimme kuitenkin poikien kanssa Siuntioon. Parinkymmenen asteen pakkanen ei haitannut kyllä yhtään, kun kävimme upeassa maastossa ulkoilemassa koko koiraköörin kanssa. Porukkaan kuuluivat Myryn ja Keron lisäksi lyhytkarvainen collie Pipsa sekä kultainennoutaja Maija. Vauhtia piisasi, ja välillä yritettiin poseerata. Jopa Myrykin oli innoissaan tästä […]
Sunnuntain ohjelmisto alkoi matkalla Siuntioon, missä pojat pääsivät treffaamaan Pipsaa. Jälleennäkemisen riemu… no, se ei ehkä ollut ihan molemminpuolista. Keroa Pipsa kiinnosti ihan älyttömästi, joten Pipsan mielestä Kero taisi olla vähän tungetteleva. Viima ja Myry halusivat olla lähinnä omissa oloissaan hengailemassa. Vähän myöhemmin järkättiin kuitenkin taas vähän ohjelmaa. Kero pääsi […]
Maanantaina treenattiin Keron kanssa Histassa. Siellä ei olekaan tullut treenattua nyt muutamaan vuoteen, ja Kerollehan se maasto oli luonnollisesti uutta. Ihan alkuun ehdittiin käydä ihan vain pieni pissaulkoilutus ennen treenien alkua (hyi minua, tähän pitäisi selvästi panostaa eli ajoissa treeneihin, jotta koira saa vähintään puoli tuntia ulkoilua alle). Keron vuoro […]
Illallemmalla ohjelmassa oli lenkki/leikkitreffit göötti-Papun kanssa. Olihan sitä vauhtia välillä, ja vähän ehkä painimisyritystäkin :) Lisää kuvia galleriassa Tässä pari maistiaista:
Leiriltä palatessamme piipahdimme katsomaan viikko sitten kotiutunutta lk-collien pentua Pipsaa. Pipsa oli äärettömän söpö pieni pentu :) Pojat saivat tutustua Pipsaan. Ensin Viima, joka ei pennusta välittänyt, vaikka häntää heiluttaen kävikin lopulta nuuskimassa ja yritti saada vähän leikkimäänkin. Viiman haukku tosin taisi vielä jänskättää sen verran, että Pipsan mielestä oli […]
Tänään oli varsin loistava sää käydä hieman kyläilemässä ja ulkoilemassa poikien kanssa. Kävimme tapaamassa Tara-lapinkoiraa, ja varsin hauskaa koirilla tuntui olevan keskenään. Muutama kuvanenkin tuli napattua. Lisää kuvia
Ensin käytiin treenailemassa Viiman kanssa hieman ohjausjuttuja. 1. treenisessio Kaksi hyppyä n. 75 asteen kulmassa (oikealle): 2x olkapäävedollla, 4x takaaleikkauksella (viimeinen oli n. klo 6 kulmasta) 2. treenisessio Sama suunta, hieman erottelua mukana. Ensin sama asetelma 1x suoraan ja 1x takaaleikkaus. Sitten esteiden siirto 90-asteen kulmaan -> 1x takaaleikkaus, 2x […]
Aloitettiin tänään (ensimmäisellä kerralla ei päästy) Viiman kanssa Oiva Agilityn seuraavalla kurssille eli Agilityn pohjataidoissa. Koko ryhmä eli kolme koiraa oli paikalla ja tehtiin juttuja yksitellen. Ensin tehtiin häkkitreeniä ihmishäiriöllä (oma liike ja toisen ihmisen liike). Ei ongelmia. Toinen tehtävä oli peruuttamisen sheippauksen aloitus, mutta tämä ei meiltä putkeen mennyt, […]
Illalla ajeltiin tapaamaan lapinkoiranarttu-Taraa. Pojat olivat aivan riemuissaan (ainakin Viima) nähdessään Taran ja päästessään hienolle nurmikentälle (sis. agilityesteitä) juoksemaan. Viima yritti vokotella valeraskaudesta toipuvaa Taraa. Oli aika söpöä puuhastelua, mutta hyvin Viima ymmärsi, ettei nyt ole sopiva aika tehdä ihan niin läheistä tuttavuutta kuin mieli tekisi ;) Leikkihetken jälkeen otettiin […]
Päivällä käytiin yhteislenkillä Pitkäkosken/Haltialan maastoissa Kurun sekä lapinkoiranarttu-Lumon kanssa emäntineen. Melkein parisen tuntia käveltiin, joten koirat saivat ihan kivasti liikuntaa. Reissu sujui ihan kivasti, vaikkakin alkuun Myry otti vähän matsia Lumon kanssa kepistä. Myry. Viima. Lumo. Kuru. Illemmalla ajeltiin Siuntioon. Pojat pääsivät juoksemaan keskenään pihalle sekä otettiin myös muutama luoksetulotreenikin […]
Treffattiin tänään Kuru täällä meidän suunnalla. Parin tunnin ulkoilun aikana kierrettiin Tattarisuolla, Jakomäessä ja Heikinlaaksossa. Tattarisuolla on kiva iso mäki, jossa toinen puoli on jyrkempi ja toinen loivempi pidempi. Juoksutettiin hieman tuota loivempaa pätkää ylösalas. Myry yllätti ja sehän veteli edestakaisin aika hyvällä vauhdilla ja useammin kuin nämä toiset laiskimukset. […]
Aloitettiin vappupäivä treffaamalla Kuru-lapinkoira Haltialassa. Käveltiin vajaan parin tunnin lenkki, jonka aikana koirat saivat juosta vapaana lähes koko matkan (hihnassa, jos tuli muita ihmisiä/koiria vastaan). Mukavasti reissu lopulta sujui, vaikkeivät koirat pahemmin keskenään leikkineetkään. Pitääpä ottaa taas uusiksi :) Tässä vielä linkki Riston ottamiin upeisiin kuviin. Tämän jälkeen mentiinkin sitten […]
Vierailtiin pitkästä aikaa Siuntiossa tapaamassa Oda-laikaa. Pojat saivat alkuun vähän kylmän vastaanoton, mutta lopulta koirat viettivät alapihalla aikaa sopuisasti leikkien keskenään. Myöhemmin käytiin vielä kävelylenkillä yhdessä. Tässä muutamia kuvia: Lunta piisaa. Viima nauttii lumijuoksusta. Myry jahtaa Odaa. Oda. Viima poseeraa. Viima 9v söpöilee. Myrykin poseeraa.
Tänään oltiin ekaa kertaa tällä kaudella omissa agilitytreeneissä eli meillä on pieni porukka, jonka kesken treenaillaan omia juttuja. Paikka on sama kuin missä käymme keskiviikkoisin tällä hetkellä treeneissä, tosin hallin toisella puolella. Myryn kanssa tehtiin pikku juttuja, mm. rengas-hyppy takaakiertäen, keppejä sekä sitten pientä muutaman esteen pätkää toisella puolella. Vauhtia […]
Myry ja Viima pääsivät n. tunnin hihnakävelylle yhdessä lapinkoiratyttö-Taran kanssa. Jälleennäkeminen oli riemuisa puolin ja toisin, mutta tällä kertaa mentiin ihan hallitusti kytkettynä ulkoilureittiä. Myryn olisi kyllä tehnyt mieli välillä riekkua Taran kanssa, kun teki aina silloin tällöin yhtäkkisiä syöksyspurtteja eteenpäin jne. Odotellaankin innolla, kun koirat pääsevät oikeasti telmimään keskenään… […]
Pojat tapasivat taas pitkästä aikaa Kurun metsälenkkeilyn merkeissä. Mentiin Oittaan maastoihin, tai paremminkin Karhusuon metsiin. Koirat saivat juosta vapaina, ja hyvin Myrykin jaksoi, vaikka kisat olivatkin takana. Viima oli vähän turhan seikkailutuulella, joten päätin lopulta kytkeä sen, että pystyi huoletta liikkumaan. Mentiin polkuja pitkin siellä täällä, ja poikettiin pari kiintorastiakin […]
Pojat treffasivat pitkästä aikaa jo 5kk ikään päässeen Odan. Yhdessä oli kivaa juosta, ja välillä riekuttiin lammen reunalla ja vedettiin siinä hurjaa kyytiä. Sitten hieman lepäiltiin, minkä jälkeen käytiin hihnakävelyllä. Sen jälkeen jatkettiin taas hieman riekkumista väsyneemmissä merkeissä. Koirilla oli kuitenkin kivaa! :) Kolmikko. Ks. kuvia treffeistä
Käväistiin illalla Siuntiossa Odaa tapaamassa. Vauhtia riitti puolin ja toisin, joten koirilla oli selvästi mukavaa yhdessä :) Oda ja Viima Myryn ja Odan juoksuleikki Koko kolmikko
Illalla mentiin Siuntioon tapaamaan Odaa. Pihalla riitti vauhtia ja leikkihetkiä molempien poikien osalta. Sitten kävimme myös metsälenkillä kävelemässä. Kivaa oli, ja teki ihan hyvää koirillekin. Väsynyttä sakkia. Muutama kuvanen: Odan ja Viiman painileikit. Kolmikko. Oda. Viima. Myryn kesäturkki on jo vähän kasvanut.
Iltapäivällä ajeltiin Siuntioon katsomaan hieman Oda-laikan perään. Jälleennäkeminen koirien kesken oli riemuisa, sillä olihan edellisestä kerrasta ehtinyt jo kulua parisen viikkoa. Oda oli kyllä kasvanut siinä ajassa jo ihan hurjasti. Leikkiä piisasi. Myryn kanssa harrastettiin vähän juoksemista, ja Viiman kanssa keskityttiin sitten painimiseen. Muutenkin Oda hakeutui enemmän Viiman läheisyyteen ihan […]
Pojilla oli treffit Tara-lapinkoiran kanssa Nurmijärvi-Espoo-rajamailla. Alkuun riekuttiin hetki pihalla, suoriteltiin myös pientä agilityrataa (rengas, kepit, putki, kolme hyppyä, pussi) muutamaan otteeseen. Jopa Viimakin intoutui muutaman esteen suorittamaan :) Sitten olikin vuorossa metsälenkin aika. Koirilla riitti vielä virtaa ja olikin kiva kuljeskella, kun koirat juoksentelivat siinä lähistöllä :) Lenkin jälkeen […]
Pojat pääsivät taas tapaamaan Odaa. Vauhtia ja leikkiä kyllä riitti :) Etenkin Viima ja Oda intoutuivat ihan kunnon leikkiin keskenään. Sitä oli oikein mukava katsella :) Kuvia tuli otettua, mutta tällä kerralla eivät ne eivät onnistuneet kovin kummoisesti. Muutama kuitenkin esillä: Ks. riekkukuvia (uusi ikkuna) Oda tökkii Viimaa. Myry ei […]
Meillä oli pitkästä aikaa treffit Kurun (ja omistajiensa) kanssa Leppävaarassa. Sää oli oikein mainio, ja ennen riekkuhetkeä ja ulkoilua otimme hieman tottista. Myry olisi kovasti halunnut kaverin luokse (vinkumisääntelyä), mutta rauhoittui pikku hiljaa olemaan hiljaa ja tarjoamaan kontaktia ja seuraamista. Niinpä sitten otettiin hieman seuraamista, joka tarvitsisi vähän viilausta. Myry […]
Treenien jälkeen köröteltiin toiselle puolelle Siuntiota tapaamaan Odaa. Olivatpa koirat iloisia nähdessään taas toisensa :) Vauhtia ja leikkiä riitti puolin ja toisin, joten tapaamisen jälkeen kotiin saapui väsyneitä koiria. Ks. riekkukuvia (avautuu omaan ikkunaan) Myry luunsa kanssa sekä Oda. Oda pyrkii Myryn ja Viiman leikkiin sekaan.
Illalla käytiin taas vierailemassa Siuntiossa. Alkutapaaminen olikin aika hassu. Olin väkertämässä kamerani kimpussa, jolloin avoimesta auton etuovesta tunkeutui Oda sisälle ja kömpi siitä sitten takapenkille poikien luokse pusuttelemaan. Ihme kyllä pojat ottivat vieraan tyynesti vastaan (Myry ei pidä lähentelijöistä). Ulkona vauhtia riitti välillä enemmän ja välillä vähemmän. Välillä syötiin ruohoa, […]
Agilitytreeneissä oli pari 10 esteen rataa, joissa molemmissa oli jokunen hyvä kohta, jossa minäkin opin jotain uutta. Ekalla radalla oli lähes samanlainen kohta kuin oli viikonlopun kisoissa, joissa tein mokan ja sain koiran hyppäämään esteen väärään suuntaan. Nyt tämä onnistui, kun osasin ohjata oikein. Samoin saatiin vinkkejä välistä vetoon takaakierrettävälle […]
Käytiin tänään Siuntiossa tapaamassa Odaa. Myryn kesäturkki ei hämännyt Odaa yhtään, ja koirat jopa hieman leikkivät hippaakin pihalla. Muuten meno oli aika rauhallista. Viima tosin oli maaninen lammen reunalla haukkuen aaltoja tai mitä lie. Myry taas keskittyi mm. vanhan luun syömiseen ja kävi myös vohkimassa Odan kopista siankorvan. Oda Myry […]
Tänään Myryllä oli pari starttia KKK:n kisoissa, jotka pidettiin Kirkkonummen keskuskentällä. Sää oli aurinkoinen, lämmin ja muutenkin mukava. Ensin oli vuorossa B-agilityrata, jossa tuomaroi Harri Huittinen. Rata sujui meiltä vauhdikkaasti ja ihan sujuvasti, kunnes puomilla Myry päätti jatkaa edessä olevalle hypylle, vaikka piti kääntyä puomille. Hylky siis. Tässä erittäin muistinvarainen […]
Vierailtiin tänään taas tapaamassa Oda-pentua. Tällä kerralla koirat pääsivät tutustumaan toisiinsa useamman kerran. Ensin Myry ja Viima yhdessä, jolloin pojat viilettivät riehakkaasti lähinnä kahdestaan, joten päätettiin vuorotella poikia. Myry sai tutustua Odaan ja sitten oli taas Viiman vuoro. Sitten Oda kävi päiväunilla, kun pojat riekkuivat pihalla keskenään. Tämän jälkeen Oda […]
Käytiin vierailemassa Siuntiossa, missä Viima pääsi tutustumaan siskon perheen uutta koiranpentua Odaa. Oda on länsi-siperianlaikanarttu ja kotiutunut vappupäivänä Siuntioon. Odan mielestä Viima oli pelottava, mutta fiksuna koirana Viima antoi pennun rauhassa tutkailla ja miettiä. Jossain vaiheessa Oda uskaltautui jopa hieman seuraamaan Viimaa, kun Viima kävi puuhastelemassa omiaan. Ja kun Viima […]
Tänään treffasimme lapinkoiranarttu-Taran (Taapanterin Kuningatar), jolla on sama isukki kuin Myryllä (eli Kievraduv’va Palca). Tara on parivuotias ja päässyt kerran aiemmin leikkimään poikien kanssa. Tälläkin kerralla leikkiä piisasi. Ensin oleskeltiin pihalla, hypittiin välillä vähän agilityesteitä ja sitten lähdettiin metsälenkille. Lenkillä koirat pääsivät juoksemaan yhdessä. Yhdessä kohtaa jänis lähti koirien edestä […]
Ensin kipaistiin koirien kanssa ekaa kertaa tänä vuonna hieman suunnistusrasteja etsimässä Pirkkolassa. Hyvin löytyivät ne, mitä ehdittiin käydä ennen kuin oli aika siirtyä Leppävaaraan, missä tapasimme Kurun leikkihetken merkeissä. Sää oli kiva, vaikkakin välillä tuuli jonkin verran. Juoksivathan ne pojat välillä sitten yhdessäkin, vaikka viihtyivät myös omissa oloissaan maata tutkien. […]
Ensin matkattiin junalla Leppävaaraan (molemmille pojille eka kerta), sitten treffattiin Kuru ja sitten taas matkattiin junalla takaisin kotia. Reissu sujui ihan ongelmitta :) Pojilla oli kyllä kivaa nähdä Kuru taas pitkästä aikaa. Vauhtia riitti :) Alkuun juostiin hetki yhdessä, sitten Myry ja Kuru juoksivat keskenään. Jossain vaiheessa sitten oli Viiman […]
Tänään treffasimme pitkästä aikaa Kurun. Vauhtia riitti kovasti. Melkein koko ajan pojat vain juoksivat. Yllättävää kyllä, vauhdikkaimpia olivat Myry ja Kuru. Kyllä se Viimakin intoutui välillä juoksemaan ja jopa myös painimaankin Kurun kanssa. Myry ja Kuru vauhdissa. ks. kuvia riekkutreffeistä
Ennen treffilenkkiä harjoittelin Myryn kanssa hieman tottelevaisuutta: seuraamista, liikkeestä maahan ja seisomaan, luoksetulo ja paikkamakuu Viiman kanssa. Sujui ihan kivasti, vaikkakin liikkeestä seisominen on vielä vähän epävarma juttu. Illalla pojat pääsivät treffilenkillä Tara-lapinkoiranartun kanssa. Pojat olivat innoissaan jo heti Taran nähdessään, mutta vielä eivät koirat leikkimään päässeet. Kiersimme ensin hihnalenkkiä […]
Illalla menimme Tuomarinkylään hieman tottistelemaan lappalaisten vapaamuotoisiin treeneihin. Mitään treenisuunnitelmaa meillä ei ollut, joten tein sitten poikien kanssa sitä sun tätä. Molemmat olivat oikein kivasti messissä, etenkin positiivista oli se, että Viimakin halusi kovasti tehdä töitä :) Treenisession jälkeen siirryimme Haltialaan yhdessä Kurun (Liehkun Korvenkaiku) sekä Penan (Reppulin Aran-Algua) kanssa. […]
Tapasimme tänään pitkästä aikaa Kurun. Aluksi otimme hieman tottisjuttuja, minkä jälkeen menimme kävelylle etsimään sopivaa paikkaa, missä pojat voisivat leikkiä keskenään. Sopiva paikka löytyi ja vauhtia riitti välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kivaa tuntui kaikilla kuitenkin olevan :) Treffailusta löytyy myös kuvia: Riekkukuvia