Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

11.8.2010 Sosiaalista menoa

Päivällä käytiin yhteislenkillä Pitkäkosken/Haltialan maastoissa Kurun sekä lapinkoiranarttu-Lumon kanssa emäntineen. Melkein parisen tuntia käveltiin, joten koirat saivat ihan kivasti liikuntaa. Reissu sujui ihan kivasti, vaikkakin alkuun Myry otti vähän matsia Lumon kanssa kepistä.


Myry.


Viima.

Lumo
Lumo.

Kuru
Kuru.

Illemmalla ajeltiin Siuntioon. Pojat pääsivät juoksemaan keskenään pihalle sekä otettiin myös muutama luoksetulotreenikin siellä. Tämän lisäksi käytettiin paljon aikaa koirien totutteluun lähistöllä (hihnoissa). Paikalla oli siis laika-Oda (tuttu toki pojille, mutta eivät nähneet taas aikoihin) sekä sitten myös talon uusi tulokas, jo vanhempi leikattu uros Nalle (kaukaasianpaimenkoira/newfoundlandinkoirasekoitus). Pojat kestivät kyllä ihan mukavasti uuden koiran läsnäolon sopivalla etäisyydellä, mutta jos Nalle tuli liian lähelle (alle metri) Viimaa, niin Viima alkoi murrata. Harjoiteltiin sitten näitä tilanteita ja käytiin pienellä kävelylläkin. Siinäkin oli haastetta, kun Odakin oli mukana ja Nalle ei oikein arvostanut sitä, että pojat kulkivat myös mukana. Harjoitusta siis puolin ja toisin, mutta teki varmasti hyvää kaikille.


Kuvaaminen voisi jo riittää!


Pieni tauko kesken riekkuhetken (jatkui samantien, ei siis mikään rähinäkuva).