Uskaltauduin vihdoinkin ilmoittamaan Discon agilitykisoihin, kun sopivasti oli tarjolla kaksi hyppyrataa Hyvinkäällä 12.9.2020. Matkasimme siis HSKK:n kisoihin Hyvinkäälle, missä kisat pidettiin aidatulla ulkokentällä. Tuomarina molemmilla radoilla oli Markku Kaukinen. Olin varautunut kisoihin tsemppaamalla itseäni henkisesti kuuntelemalla pari kisapsyykkausluentoa edellisenä iltana, käymällä läpi vanhoja Kaukisen ykkösen hyppäriratapiirroksia, pakkaamalla huolellisesti kaikki tarvittava […]
Agilitykisat
Parin kuukauden kisatauolta (taas) käytiin vähän Esa Muotkan radoilla juoksentelemassa Ojangossa Vantaalla. Päivä oli työpäivän pituinen, mikä tarkoitti sitä, että starttien välissä oli hyvin aikaa tehdä kunnolliset lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Lisäksi rataantutustumiset olivat vapaat, joten ei tarvinnut niitäkään niin kärkkyä. Ekana mentiin agilityrata, johon tutustuttaessa hieman naureskelin, että jo nyt […]
Kero osui myös Tiia Hämäläisen kameraan agilityn joukkue-sm-karsintaradalla kirmatessaan. Nämä ovat kyllä hienoja muistoja :)
Mökkeilyn yksi hyvä puoli on se, että käydä kisailemassa muuallakin kuin oman kotipaikan lähistöllä. Tällä kerralla hyödynnettiin Mikkelissä järjestettyjä agilitykisoja. Luvassa oli kolme starttia Anne Saviojan tuomaroimana ulkokentällä. Paikkana tuo kenttä oli meille uusi, muuten tosi vähän ulkona kisattu, mutta möllikisoissa kävimme Keron kanssa tuolla sisähallissa. Järjestelyt olivat hyvät, sillä […]
Kauden yksi kohokohdista oli osallistuminen agilityn joukkue-sm-kilpailuihin Keron kanssa. Olimme mukana Northern Agility Sportin joukkueessa, missä meidän lisäksemme karsintaradalla kirmasivat bc-Rauni, bc-Ingrid ja aussie-Mysti. Fiilis oli tosi hyvä aamulla jo kun katselin aamulla aloittaneiden suorituksia. Radasta sai tällöin hyvän käsityksen. Paikan päälläkin meni kivasti, kun autolle löytyi hyvin paikka ja […]
Haettiin Keron kanssa vähän tuntumaa kisoihin osallistumalla Orimattilassa pidettyihin P-HAUn iltakisoihin. Paikka oli meille molemmille uusi, mutta hyvin sekin homma sumplittiin. Suoritusvuorossakin olimme ensimmäisinä, ja siitäkin selviydyttiin. Keron edellinen startti oli helmikuun lopulla, minkä jälkeen Kero oli pidemmän tovin saikulla. Kesäkuussa ehdittiin jo palata takaisin agilityn pariin parin ratatreenin verran. […]
Keron kanssa käytiin spurttailemassa kolmen startin verran HSKH:n kisoissa. Tuomarina kaikilla radoilla oli Anne Savioja. Radat olivat varsin kivoja, ja niissä mitattiin mielestäni ihan kivasti kolmosluokkalaisilta vaadittavia taitoja. Valitettavasti tällä kerralla meiltä nämä taidot puuttuivat :D Kisojen jälkeen Kero pääsi treffaamaan Ykää, joka oli tullut tutustumaan agilitykisojen meininkiin. Niin, ja […]
Olipas kivaa osallistua arki-iltana järkättyihin agilitykisoihin! Kisat olivat HAU:n järkkäämät ja ne pidettiin Hurtta Areenalla. Hallihan on viileä ja sen pohja poikkeaa huomattavasti siitä, mihin olemme tottuneet. Meitä moinen ei onneksi haittaa, päinvastoin veikkaan, että viileässä Kero jopa on paljon pirtsakkaampi. Toki raskaammalla alustalla voi olla jotain vaikutusta etenemiseen. Kisat […]
Vuosi aloitettiin Keron kanssa agilitykisojen merkeissä. Ainakin näkee, missä mennään ja mitä kannattaa taas treenata erityisesti kisoja silmällä pitäen. Kisat pidettiin NAS-hallissa Espoossa, ja ne olivat KKK:n järjestämät. Tuomarina kaikissa starteissa toimi meille uutena tuttavuutena Sari Mikkilä. Kaikki startit olivat näppärästi heti aamulla peräkkäin, joten luvassa oli varsin aktiivinen setti […]
Vierailtiin vaihteeksi Jyväskylässä kisaamassa, missä järjestettiin samalla Lappalaiskoirat ry:n rotumestaruudet. Tokihan me Keron kanssa haluttiin niihin osallistua, vaikka ajomatkaa kisoihin kertyisikin jonkin verran. Rataantutustuminen oli merkattu jo klo 8 alkavaksi, mikä tarkoitti erittäin aikaista heräämistä ja tuskallista ajomatkaa. Hieman tätä helpottaakseni, suunnattiin jo edellisenä päivänä mökille, mistä ajomatka lyheni tunnilla. […]
Parin kuukauden kisatauolta palattiin taas kisakentille sopivasti piirinmestaruuskisoihin. Kisat pidettiin HAU:n ulkokentällä Konalassa ja tuomarina toimi Marko Mäkelä. Sää suosi myös aika kivasti eli lämmintä piisasi, mutta ei kuitenkaan niin, että se Keroa liiemmälti haittaisi. Osallistuttiin Keron kanssa vain kahteen starttiin, kun halusin tsekata, että miten se jaksaa (sillä oli […]
Tässä vielä kisakuvia Agiråkista! Iso läjä vauhdikkaita agilitykuvia Kerosta :) Kuvat on ottanut Ulla Tuomi, joten hänelle isot kiitokset!
Kesälomailun aikana käytiin poikien kanssa pyörähtämässä Joensuussa, ja siinä samalla osallistumassa Joensuun keskuskentällä pidetyissä Agiråkki-kisoissa. Kisat alkoivat jo perjantaina, mutta osallistuimme vain lauantaina ja sunnuntaina molempina päivinä pariin starttiin. Kisailua ajatellen paikka oli varsin mainio. Kentän nurmialueelle mahtui neljä kisakenttää. Muutenkin alueella oli ihan sopivasti tilaa liikkua tai ottaa etäisyyttä. Autoille […]
Kisattiin vähän isommalla areenalla perjantaina 15.6.2018 ja osuttiin onneksemme Jukka Pätysen kameran tähtäimeen. Aivan ihana otos ja hieno muisto! Ensimmäisen toiminnallinen agilitykuva meistä :)
Olipas hienoa päästä Keron kanssa kisailemaan tämän vuoden agilityn sm-kisojen kisakentillä. Kero ehti sopivasti nousta kesän alussa kolmosiin, ja niinpä mahdollisuus osallistua sm-kisoihin tavalla tai toisella aukesi. Yritin saada lappalaiskoirille joukkuetta kasaan, mutta siihen ei tänä vuonna onnistuttu, joten mentiin sitten mukaan perjantain etkokisoihin pariin starttiin. Yksilökisoihinhan meillä ei olisi ollut […]
Käytiin Keron (ja Discon) kanssa pyörähtämässä Heiluhäntien järkkäämissä agilitykisoissa, jotka pidettiin näin maanantai-iltana. Tuomarina oli Salme Mujunen. Molemmat agilityradat olivat varsin mukavat ja yllättävän sujuvan oloiset, vaikka muutamia haastavahkoja kohtia rataprofiiliin toki sisältyi. Kummallakaan radalla ei ollut puomia, rimat olivat myös minimissään (40 cm pikkumakseilla) ja ihanneajatkin erittäin maltilliset (3,0 m/s). […]
Kisattiin Keron kanssa Ojangossa BATin kisoissa, ja tällä kertaa ekaa kertaa kolmosissa. Olin ilmoittanut Keron mukaan vain kahteen ensimmäiseen starttiin, mikä oli varmasti ihan hyvä ratkaisu, kun päiväkin oli jo heti aamusta varsin lämmin ja toisaalta halusin ottaa iisisti uuteen luokkaan siirtymisen. Tuomarina toimineen Allan Mattssonin molemmat radat olivat varsin mukavat […]
Kisattiin Keron kanssa JAUn kisoissa, missä tuomarina oli meille uusi tuttavuus Jessi Landen. Osallistuttiin Keron kanssa ensimmäistä kertaa pikkumaksiluokkaan, kun huhtikuun mittaustilaisuudessa Kero rajatapauksena jäi alle sen 50 cm. Hyvä juttu kerrankin meille. Kisapäivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten sai jo hieman miettiä varjoisia paikkoja ja miten/missä lämmittelyä tekee. Onneksi […]
Käytiin Keron kanssa kisailemassa Hurtta-Areenalla kolmella radalla. Tuomarina toimi Mia Laamanen, joka oli tehnyt varsin kivat, mutta sopivan haastavat radat. Harmillisesti meillä kepit eivät taaskaan menneet oppikirjan mukaisesti, joten tuloksilla ei juhlittu. Kahdelta ekalta radalta saatiin kyllä tulos (ja hypärillä oltiin jopa kolmansia). Noin muuten meno oli varsin kivaa, ja […]
Muutaman kuukauden tauolta kisakentille uudehkon Keron kanssa. Ja olipa ilo tehdä yhdessä hommia koiran kanssa, joka keskittyi tekemiseen kanssani eikä käyttänyt energiaansa kaikkien hajujen nuohoamiseen ja turhaan ääntelyyn ja sen sellaiseen. Pystyimme jopa verryttelemään sisällä ja starttiin odottelukin meni aika rennosti temppuja tehden ja namia syöden. Hauska yksityiskohta kisoissa oli muuten […]
Itsenäisyyspäivänä otettiin iisisti, sillä meillä oli Keron kanssa agilitykilpailut Racinel Areenalla. Pentu sai viettää aikaa kotosalla, kun saatiin sisko dogsitteriksi kisojen ajaksi. Pentu oli alun jälkeen vain nukkunut. Kisoissa meni varsin kivasti, vaikka tuloksilla ei juhlittukaan. Kero oli jo verkkaillessa pirteä ja namikin kelpasi hyvin. Ja ennen startteja hetken hallissa […]
Kun kerran agilityn MM-kisoissa tänä vuonna tuomaroinut Petr Pupik oli tulossa tuomaroimaan myös tänne Suomeen lähistölle, niin ilmoitin ihan mielenkiinnosta Keron mukaan kolmeen starttiin. Enpä etukäteen tiennyt, että muutamaa päivää ennen joutuisin luopumaan Myrystä. Mutta ehkä kiireisenä oleminen oli ihan hyvä juttu, mutta saattoihan olla, että vaikutti silti vähän suoritukseen […]
Käytiin Keron kanssa vierailemassa Tampereella TamSKin kisoissa, missä tarjolla oli kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Tuomareina olivat Salme Mujunen ja Marja Lahikainen. Ensimmäisenä meillä oli Mujusen agilityrata, joka oli oikein sujuva muutamalla käännöksellä höystettynä. Meillä meni kepit oikein kivasti, mutta harmillisesti viimeinen hyppy oli vähän epäonninen, sillä Kero veti siitä […]
Kokeiltiin Keron kanssa kaksipäiväisiä kisoja, jotka pidettiin Helsingissä Purina-Areenalla. Paljon uutta tilannetta meille, sillä kisat käytiin sekä sisällä (erilainen pohja) että ulkona. Selvittiin kuitenkin kunnialla, sillä tuomisina oli peräti kolme palkintosijaa neljästä startista. Tuloksilla ei tosin juhlittu, mutta hyvää kokemusta saatiin ja luottoa omaan toimintaan sekä treenitarpeita. Tuomarina kaikissa starteissa […]
Muutaman kuukauden kisatauon jälkeen käytiin kisaamassa pari starttia Riihimäellä Jari Suomalaisen tuomaroimilla radoilla. Alkupäässä mentiin taas radoille. Ekalla sählättiin hylkäykseen, mutta toisella radalla tuli vitonen kepeiltä ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Muuten oli kyllä hyvä ja sujuva rata! Ensimmäinen rata, hyppyrata: Toinen rata, agilityrata:
Palattiin parin kuukauden kisatauolta (hups, miten se venähtikään) Riihimäelle kisaamaan. Viimeksi olin ollut tuolla Myryn kanssa v. 2009, joten oli siis korkea aika käydä tsekkaamassa paikka uudestaan. Herätys oli hurjan aikaisin, sillä rataantutustuminen oli jo klo 8. Verkkailut sun muut sujuivat ihan kivasti, samoin rataantutustumisenkin ehti tehdä ihan hyvin. Rata oli […]
Lauantaina suunnattiin Tampereelle kisaamaan kolmen startin verran. Aikataulu oli meille sopiva, joten olimme hyvissä ajoin paikalla ja ehdimme rauhassa tutustua ympäristöön, etsiä sopiva häkkipaikka ja vähän haistella hallin ilmapiiriä ennen varsinaisia verryttelyitä ja startteja. Ensimmäinen startti oli Anne Huittisen agilityrata. Se oli varsin kiva rata, ja meidän osalta se menikin […]
No niin, agilitykisaura korkattu Keron kanssa! Ja tehtiin se Hyvinkäällä NoDo:n järkkäämissä kisoissa, joissa tuomarina oli Sami Topra. Perjantaina tein todo-listan aikataulutuksineen, jotta itse kisapaikalla kaikki olisi hanskassa. Noh, ihan en täysin onnistunut, kun lähtö vähän viivästyi ja loppujen lopuksi ilmoittautumisen jälkeen ei jäänyt aikaa oikein muuhun kuin verrytellä koiraa […]
Osallistuttiin Myryn kanssa Lappalaiskoirien joukkueessa agilityn joukkue-SM-kisoihin, jotka pidettiin tänä vuonna Jyväskylässä (Tikkakoskella). Lähtökohta oli aika haastava, koska Myryn kanssa ei oltu kisattu tänä vuonna laisinkaan ja maksikorkuisia hyppyjäkin testattiin vasta viime viikolla. Kaiken tämän lisäksi meidät oli pistetty joukkueen vikaksi koiraksi, mikä tarkoitti sitä, että olimme finaaliradalla kaikkien katsottavana […]
Hiphei, kisattiin Myryn kanssa ekaa kertaa tänä vuonna! Edellinen kerta oli tasan vuosi sitten samaisissa kekkereissä :) HAU järjesti kisat Purinalla, ja tuomarina toimi Heidi Viitaniemi. Myryn kanssa kisattiin kahdessa ekassa startissa (hyppy- ja agilityrata). Vähän tietty mietitytti, kun ei olla tosiaan kisattu, ei olla tehty ratatreeniä, ei olla hypitty […]
Sunnuntaina kisattiin pitkästä aikaa Myryn kanssa. Edellinen (epävirallinen) agistartti oli heinäkuun alussa Agirodussa, joten kisataukoa oli jo ihan hyvin takana. Samoin ratatreeneistäkin oli ehtinyt kulua jo jokunen tovi (edellinen ratatreeni 16.10. sisällä ja sitä edellinen 9.9. ulkona). Koko viikon sai jännätä, millainen pakkanen tulee ja kannattaako kisoihin lähteä. Aamulla mittari […]
Epäinhimillinen herätys klo 4:45 (kummasti sitä kuitenkin nousi ylös varsin virkeänä), klo 5:30 matkaseurueen tapaaminen ja autolla kohti Ylöjärvellä Teivossa pidettävää Agirotua. Myry matkasi takapenkillä, kun Lola ja Uula olivat auton takatilassa. Osallistuttiin Agirodussa vain yhteen starttiin eli maksikilpailevien joukkuekisaan Lappalaiskoirien suomenlapinkoirien joukkueessa. Myryn kanssa aloitettiin, seuraavina matkaan lähtivät Jaava […]
Kisattiin lämpimissä oloissa Purinan ulkokentällä. Esa Muotka tuomaroi, ja rata oli ihan mukava. Etenemä oli aika peruskolmosluokkaa eli 3,6 m/s. Meidän osalta startti sujui ihan mukavasti ja tuntui kohtuu vauhdikkaaltakin. Joissain käännöksissä ehkä tuli metrejä liikaa ja kepit tuntuivat vähän hitailta. Puomille mentiin sitten sen verran haipakkaa, että alastulokontakti hypättiin […]
Osallistuttiin Lappalaiskoirat ry:n joukkueessa agilityn joukkueiden SM-kisoihin, jotka pidettiin Vantaan Tikkurilassa. Sää oli ihan passeli (vaikkakin välillä aika tuulinen), kenttä oikein oivallinen ja joukkueen sijoitusta sai jännätä loppuun asti. Ensimmäisenä joukkueesta radalla työskenteli Ötökkä, joka teki puhtaan ihanneaikaan yltävän suorituksen. Toisena joukkueesta suoritti Uula, joka sekin teki puhtaan radan muutaman […]
Kisattiin HSKH:n kisoissa Ojangossa. Sää oli mainio, mitä nyt toiseen starttiin ehti tulla jo varsin aurinkoinen ja lämmin sää. Ensimmäinen rata oli Anne Viitasen tuomaroima hyppyrata. Rata oli varsin sujuva (ei jippoja) ja Myrykin kulki ihan mukavasti. Kepit tuntuivat tosin vähän tahmeilta. Loppusuoralle käännyttiin putkelta pituudelle ja viimeisenä oli okseri. […]
Tänään kisattiin kaksi starttia Purinalla HAU:n järjestämissä kisoissa, joissa maksikolmosia tuomaroi Johanna Wüthrich. Ensimmäisenä oli vuorossa agilityrata ja toisena hyppyrata, kolmanteen starttiin ei oltu edes ilmoittauduttu. Molemmat radat olivat kivoja, eivätkä sisältäneet liikaa kieputusta tms. Ekalla radalla ei ollut sen kummempia ongelmia, mitä nyt puomin alussa ja lopussa tuli hidastettua […]
Kisattiin Purinalla ATD:n järjestämissä kisoissa kolme starttia. Maksikolmoset olivat päivän ensimmäisiä, joten hallilla piti olla jo klo 7.30. Onneksi olimme koko porukan viimeinen, joten ehti rauhassa verrytellä vielä rataantutustumisten (3 erää) jälkeen. Koiria kaikissa starteissa oli vähintään 80. Sää oli ihan hyvä, mutta ulkona oli paikoin märkää ja rapaista. Kaksi […]
Kisattiin Myryn kanssa HSKH:n kisoissa Purina-areenalla. Tarjolla oli kolme starttia, mutta olin ilmoittanut Myryn näistä kahteen viimeiseen eli agilityrata B:lle ja hyppyrata C:lle. Molemmissa tuomarina oli Rauno Virta. Edellisenä päivänä ollut hyppytreeni ei ainakaan hirveästi tuntunut vaikuttavan koiraan. Tehtiin tosin hyvät alku- ja loppuverryttelyt, mikä varmasti auttoi. Ennen startteja Myry […]
Mielenkiinnolla lähdettiin kisaamaan, kun treeneissä on mennyt vähän niin ja näin, ja toisaalta edellisestäkin startista oli aikaa. Ilmoitin kahteen starttiin kolmen sijasta, kun ajattelin, ettei Myry varmaan enää kolmatta täydellä teholla jaksaisi. Lähdettäessä pakkasta oli -21C, mutta kisat pidettiin Masalan kuplahallissa, jossa oli lämpöä ainakin sen +10C. Tehtiin kunnon verkat […]
Kisasimme tänään aamulla I-HAH:n järjestämissä kisoissa Purinalla. Tuomarina molemmissa starteissa oli Anne Viitanen. Radat olivat ihan kivoja, eivätkä mielestäni sisältäneet kummempia jippoja. Hyppykorkeudet taisivat olla 65cm, muuri oli matalampi. Eka rata sujui ihan jouhevasti keinulle asti. Myry jotenkin meni keinulle hitaasti, ja sitten se vain hyppäsi keinulta pois. Tulipahan sekin […]
Kisattiin tänään Myryn kanssa HSKH:n järjestämissä kisoissa Purinalla. Kaksi starttia oli vuorossa ja molemmissa tuomaroi Esa Muotka. Ensimmäisenä ratana oli hyppyrata, joka oli aika simppeli, mutta silti tuli tehtyä ohjausmoka. 16. esteellä yritin tehdä valssin, mutten ehtinyt ja koira pysähtyi ja kielto hypylle. Siinä taisi mennä vähän aikaakin, kun tuli […]
Kisattiin kolme starttia Riihimäellä Myryn kanssa. Ensin oli C- (hyppyrata) ja B-radat Rauno Virran tuomaroimana ja sitten viimeiseksi A-rata Seppo Savikon tuomaroimana. Hyppyrata sujui aika jouhevasti pituudelle asti. Pituuden jälkeen olin ajatellut tekeväni valssauksen seuraavalle esteelle, mutta mitä ihmettä sitten teen? En yhtikäs mitään vaan jään möllöttämään siihen pituuden viereen […]
Kisattiin Espoossa AST:n kisoissa, joissa tuomaroi Anne Savioja. Rata ei mielestäni ollut kovin vaikea, mutta sisälsi kuitenkin kohtia (mm. putkille viennit), joissa piti olla tarkkana. Päästiin radalle toisena. Myry kommentoi kepeillä hieman, mutta sen jälkeen eteneminen oli ihan jouhevaa. Ohjaajan typerä herpaantuminen sattui puomilla. Tein takaaleikkauksen puomin alussa ja Myry […]
Kisattiin Vihdissä Tervalammella Hiiden Haukkujen järjestämissä agilitykisoissa, joissa tuomaroi Leena Rantamäki-Lahtinen. Molemmilla radoilla oli omat sudenkuoppansa, mutta selvitettiin ne ongelmitta. Ekalla radalla oli vähän ohjausongelmia, mm. muurin jälkeen keinulle ohjaus oli jotenkin hankalaa (lähes yhteentörmäys). Samoin joissain hypyissä tuli vähän turhan pitkät kaarrokset. Kepit menivät kivasti (ohjasin vasemmalta puolelta). Ihanneaika […]
Kisattiin Lohjalla kaksi starttia (agily- ja hyppyrata), jotka tuomaroi Seppo Savikko. Ennakkoon katsottuna (ja myös minejä ja medejä seurattaessa) eka rata vaikutti hieman kimurantilta. Niinhän se sitten olikin, mutta sain kuitenkin pidettyä Myryn hallinnassa ja hankalimmat kohdat suoritettiin onnistuneesti. Hieman oli onnea matkassakin, sillä muurilla taisi hieman kolahtaa, mutta palikat […]
Osallistuttiin Myryn kanssa HSKH:n järjestämiin yökisoihin Vantaan Ojangossa. Meidän startti ajoittui jo seuraavan päivän (27.6.) puolelle. Tuomarina toimi Anne Viitanen. Rata oli ihan hauska, ja se sisälsi useita putkia. Myös muutama haastavampi kohta löytyi myös radalta. Meidän osalta rata sujui ihan kivasti, mitä nyt Myry kävi hieman kuumana (haukkui) ja […]
Tänään kisattiin Tervalammella Vihdissä Hiiden Haukkujen agilitykisoissa. Tuomarina molemmilla agilityradoilla toimi Marjo Heino. Molemmat radat olivat loogisia ja osittain myös vauhdikkaita, mutta harmi, ettei tänään ollut meidän päivä. Myry oli verryttelyissä ehkä normaalia reippaampi, mikä varmasti johtui kesäturkista. Lämmintä riitti ja aurinkokin porotti välillä, mutta se ei haitannut. Itse radoilla […]
Aamulla kisoihin lähdettäessä Myry oli vähän, että onko pakko… Olihan se paikan päälläkin väsyneen oloinen, mutta virkistyi kyllä, kun huomasi, että kohta päästään radalle. Eka radan (agilityrata B) tuomaroi Harri Huittinen. Rata alkoi ihan kivasti, mutta sitten kepeille viennissä tuli ongelma. En ehtinytkään vaihtaa puolta ja koira tyrkkäsi väärältä puolelta […]
Tänään Myryllä oli pari starttia KKK:n kisoissa, jotka pidettiin Kirkkonummen keskuskentällä. Sää oli aurinkoinen, lämmin ja muutenkin mukava. Ensin oli vuorossa B-agilityrata, jossa tuomaroi Harri Huittinen. Rata sujui meiltä vauhdikkaasti ja ihan sujuvasti, kunnes puomilla Myry päätti jatkaa edessä olevalle hypylle, vaikka piti kääntyä puomille. Hylky siis. Tässä erittäin muistinvarainen […]