Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

15.6.2018 Keron kanssa fiilistelemässä agin sm-kisojen etkoissa

Olipas hienoa päästä Keron kanssa kisailemaan tämän vuoden agilityn sm-kisojen kisakentillä. Kero ehti sopivasti nousta kesän alussa kolmosiin, ja niinpä mahdollisuus osallistua sm-kisoihin tavalla tai toisella aukesi. Yritin saada lappalaiskoirille joukkuetta kasaan, mutta siihen ei tänä vuonna onnistuttu, joten mentiin sitten  mukaan perjantain etkokisoihin pariin starttiin. Yksilökisoihinhan meillä ei olisi ollut lupaa osallistua, joten perjantain kisat olivat meille oikein hyvä juttu päästä kokeilemaan kisafiilistä isommissa ympyröissä.

Kisa-areenaa eli kenttä 1

Ensimmäisen startin rataantutustuminen oli klo 16:30 ja toinen klo 19. Alueelle eli Myyrmäen jalkopallostadionille oli rakennettu neljä kenttää vierekkäin, joista ensimmäiselle ja kolmannelle kentälle pääsimme kirmaamaan. 

Fiilis oli ehkä vähän turhan lunki meillä molemmilla, mutta siitä huolimatta saatiin tehtyä ihan mukavat suoritukset. Molemmissa oli hyviä pätkiä, mutta sitten myös joitain kohtia, mitkä vaativat treenaamista. Iloisesti kuitenkin mentiin ja tultiin maaliin ja Kerokin sai mieleisensä palkkionsa.

Kero tokan startin jälkeen

Ekan radan plussat:

  • Muistin radan (se on aina plussa :D)
  • Keinun ja etenkin puomin kontaktit jees! Puomilla Kero laukkasi, itse pyrin pitämään vauhdin tasaisena, Kero teki hienon 2on2off ja annoin sen odottaa siinä niin pitkään, kunnes oli lähellä rengasta ja vapautin vasta sitten. Ehdin siitä hyvin vihjeistämään renkaan jälkeiseen takaakiertoon.
  • Paikoin ihan sujuvaa meininkiä.
  • Odottaminen lähtökarsinoissa sujui hyvin.
  • Keppien jälkeisen hypyn jälkeen tein sujuvasti suunnittelemani bc:n.
  • Pystyttiin jatkamaan puhtaasti loppuun saakka hylkäyksen jälkeen.
  • Keskityttiin yhteiseen tekemiseen eli viereisen radat puuhat eivät häirinneet.

Ekalta radalta treenattavien listalle:

  • Ne kepit. Tällä kerralla taas yksi erilainen lähestyminen kepeille. Kepeille meno siten, että valssaan edestä tai että teen takaaleikkauksen, kun koira lähtee suorittamaan keppejä.
  • Töpeksin itse hylkykohdan eli ohjaus putkeen jäi huonoksi ja Kero valitsi A-esteen.
  • Osa käännöksistä meni turhan pitkiksi, vihjeiden ajoitus vähän myöhästyi.
Tyytyväinen Kero kisakentillä

Tokan radan plussat:

  • Muistin radan.
  • Leikittiin alueella ennen lähtökarsinoihin menoa (ei olla taidettukaan tehdä aiemmin näin lähellä starttialuetta).
  • Alun serpentiini sujui hyvin.
  • Loppupätkä sujui oikein kivasti.
  • Keskityttiin yhteiseen tekemiseen eli viereisten ratojen meno ei meitä häirinnyt.
  • Keppien suoritus oli sujuvampi kuin ensimmäisellä radalla. Lisäksi annoin koiralle enemmän tilaa suorittaa ja olin itsekin vähän edellä (jotta ehtisin seuraavalla esteelle).
  • Pääasiassa käännöskoukerot menivät ihan hyvin, vaikka vähän laajuutta olikin.
  • Loppusuora jees.

Tokalta radalta treenattavien listalle:

  • Kero ei tainnut kuulla ensimmäistä vapautusvihjettä. Jouduin toistamaan, ja silloin lähti.
  • Kepit. Tällä kertaa lähestymiskulma oli iisimpi, mutta Kero puikahti sisään väärältä puolelta.
  • Putkelta tultaessa takaakiertoon hypylle. Nyt ohjaukseni kannusti etenemään suoraan kohti edessä olevaa putkea ja takaakiertovihje jäi Kerolta huomioimatta. Ajoitus kuntoon ja lisää treeniä.
  • Jäi tekemättä lala-bc-check hypyllä, sen sijaan tuli epämääräinen lala-rc, minkä Kero kyllä vähän epäröiden suoritti.

Siinä pieni pika-analyysi :) Ja huomattavaa ehkä, että plussia tuli enemmän! Paljon positiivisia juttuja mahtuu yhteen suoritukseen, vaikka lopputulos olisikin hylky. Videoiden perusteella omassa liikkumisessanikin oli paikoin jo varmuutta eli ehkä minäkin tässä vielä kisojen myötä kehityn :) Keroon kisakoirana olin kyllä hyvin tyytyväinen. Taukoilut Kero vietti katsomon alla häkissään, samoin lämppäilyt ja temppuilut sujuivat kivasti ja myös ennen starttia oltiin hyvin valmiina. Oikein hyvä kisakoira tämä Kero nykyään :) 

Ensimmäinen rata oli Ritva Herralan tuomaroima agilityrata:

Toinen rata oli hyppyrata, jonka tuomaroi Anne Savioja: