Kauden yksi kohokohdista oli osallistuminen agilityn joukkue-sm-kilpailuihin Keron kanssa. Olimme mukana Northern Agility Sportin joukkueessa, missä meidän lisäksemme karsintaradalla kirmasivat bc-Rauni, bc-Ingrid ja aussie-Mysti. Fiilis oli tosi hyvä aamulla jo kun katselin aamulla aloittaneiden suorituksia. Radasta sai tällöin hyvän käsityksen. Paikan päälläkin meni kivasti, kun autolle löytyi hyvin paikka ja […]
video
Osallistuin Discon kanssa Turussa Kiva-areenalla järjestettyyn koulutukseen, jonka piti Svetlana Kreslina Latviasta. Arvokisamenestystä hänellä on plakkarissa useammalta vuodelta mm. MM- ja EO-kilpailuista, joten mielenkiinnolla ilmoittauduin Discon kanssa mukaan nuorten koirien porukkaan. Alkuun vähän tuskailin pienessä mielessäni, että osataanko me yhtään mitään, kun eihän me kunnon rataakaan vielä tehdä. Päätin kuitenkin, […]
Joulukuun 2018 alussa väsäsin Discon treenivideoista kasaan H360-videon, joka sitten julkaistiin tällä viikolla ensin Facebookissa ja sitten vielä videokisasivulla. Enpä uskonut, että sinne asti pääsisimme. Jos olisin uskonut, niin olisi kyllä pitänyt kaivella mehevämpiä treenipätkiä ja laittaa superedistymispätkiä myös! No, ei vaiskaan. Videota tehdessä meillä ei vielä ollut kasassa mitään […]
Piipahdettiin Siuntiossa treffaamassa Maijaa ja Pipsaa. Yksi ohjelmanumero oli tietysti myös uiminen. Ja kas kummaa, Discolle ei riittänytkään vain rannassa kahlailu ja juoksentelu, vaan aika nopeasti se keksi mennä syvemmälle ja lähteä uimaan. Ja sitä iloahan sitten riitti. Välillä kutsuin koiraa pois, jotta se voisi taas mennä uudestaan veteen. Pariin […]
Kun kerran agilityn MM-kisoissa tänä vuonna tuomaroinut Petr Pupik oli tulossa tuomaroimaan myös tänne Suomeen lähistölle, niin ilmoitin ihan mielenkiinnosta Keron mukaan kolmeen starttiin. Enpä etukäteen tiennyt, että muutamaa päivää ennen joutuisin luopumaan Myrystä. Mutta ehkä kiireisenä oleminen oli ihan hyvä juttu, mutta saattoihan olla, että vaikutti silti vähän suoritukseen […]
Olen osallistunut useampana vuonna ruotsalaisten Eva Bertilssonin ja Emelie Johnson Veghin pitämiin seminaareihin, joissa he ovat käyneet läpi kirjoittamansa kirjan Agility Right From the Start -koulutusoppien soveltamista agilitykouluttamisessa. Yhtenä tärkeimmistä ajatuksista on ollut tehokkaan treenikuplan tuominen mukaan agilitytreenaamiseen. Kyseinen opus on ollut erittäin paljon käytössä itselläni (sekä paperisena paksuna kirjana että aina matkassa […]
Tutustuttiin Keron kanssa meille uuteen lajiin eli noseworkkiin ShowHau Centerissä kolmen yksityistunnin avulla. Ensimmäisellä kerralla (20.9.) tehtiin laatikoista kiva juttu eli käytiin syömässä nameja laatikoiden päältä. Toisella kerralla (5.10.) Kero sai etsiä (ja ilmaista) eukalyptus-hajua muovikorista ja kolmannella kerralla (12.10.) hajua etsittiin ulkona (kuljetuslava, seinä, auto). Näiden kertojen välillä olimme […]
Päivi and Kero, a Finnish Lapphund, were struggling with drive, confidence and joy in agility. Just as they were… https://t.co/kfuVp4UE6m — Susan Garrett (@susangarrett) October 8, 2016 YouTube-linkki
Omalla vuorolla jatkettiin keinun sekä putkitreenien parissa. Bang game H + keinu + H: 2x lähetys, 2x lentävällä (kerran väisti keinun) Jarrutustreeni (H+H + U-putki) + putkitreeniä Takaaleikkaus (H+H) + putkitreeniä Video keinutreeneistä (valitettavasti huomasin vasta kotona videota katsoessani, että keinusta puuttuivat painot! eli keikkui jonkun verran, harmillista)
Sunnuntaiagissa jatkettiin keinuteemalla, mutta ohjelmistossa oli myös vähän LOP-treeniä. Meni aika kivasti kaiken kaikkiaan :) 1. jakso: Bang game, 7x, kaikki tosi hyvin :) 2. jakso: Keinu + pieni pöytä (ilman avustuksia), 6x, meni hyvin (kerran tosin livisti ilman vapautusta kontaktilta) 3. jakso: Hyppy + koko keinu (alusta apuna lopussa), […]
Pääsin hyödyntämään vapaata hallivuoroa, ja niinpä Kerolle tarjoutui taas tilaisuus harjoitella keinun suorittamista :) Tehtiin yhteensä kuusi jaksoa, joissa viidessä ensimmäisessä keskityttiin keinutreeniin. Leikki + bang gamea (ei videota) Bang game, 6x Bang game, 4x Keinu + pieni pöytä, muutama kerta mentiin ihan kivalla vauhdilla, mutta sitten taisi toistot olla […]
Sunnuntaina jatkettiin agivuorolla keinun tehotreenejä. Tehtiin yhteensä vain neljä jaksoa, kun koira alkoi selvästi osoittaa jo väsymisen merkkejä, enkä tuohon keinusuoritukseen hitautta juurikaan halua. Kooste treeneistä (videolla kolme vikaa jaksoa): Loppukontaktin vahvistamista eli namimagneetilla loppukontaktille, nostellaan keinua ja palkkaillaan siitä, namimagneetilla pois ja sitten taas uudestaan. Pari kertaa tosin tein […]
Tällä kerralla tarjolla oli radanpätkä, jossa ideaalia olisi ollut tehdä parit takaaleikkaukset, mutta meillepä sopivin ohjaus sisältikin valssauksia. Alkuun olinkin suunnittellut, että tekisin valssin jo heti aloituksessa, siitä sitten valssi myös heti kolmoselle ja sitten vielä kuutosesteen jälkeen valssi myös. Nämä menivät ihan ok ekalla yrityksellä, mutta kokeiltiin sitten kuitenkin […]
Torstaina palattiin hetkeksi mökiltä kaupunkiin, joten illalla Kero pääsi agitreeneihin. Koira oli kyllä mökkeilystä väsynyt, joten mitään teknistä toimintaan ei kaivattu, mutta onneksi järjestyi tämmöinen vähän vauhdikkaampi pätkä, jossa vieläpä Keron uusi lempparieste kepitkin mukana ;) Alkuun tehtiin pari kertaa ihan alusta alkaen eli esteet 1-11. Tässä pätkässä olin ennen […]
Oivan kesän 2015 omatoimitreenit. Treenit menivät superhyvin! Tosin Kero oli kyllä jo alkujaankin väsynyt edellisestä päivästä, mutta siihen nähden jaksoi tsempata aika kivasti! Kovin montaa toistoa ei tehty / treeni. Kentälle viritelty soikioratanen, jossa 6 keppiä / pitkä sivu ja lyhkäsillä sivuilla hyppyjä / putki. Ympyrätyöskentelyä vähän alkuun Hyppy + […]
Oivan kesän 2015 omatoimitreenit. Aika luksusta oli, kun oltiin Keron kanssa ihan omassa rauhassa. Lyhyesti, mitä tehtiin: Pikainen ympyrätyöskentely Kepit 6x Kepit 12x Hyppy + kepit 12x Puomin kontaktikäyttäytyminen (loppukontakti + koko puomi) Olin varsin tyytyväinen. 12 kepin ”testi” kertoi sen, mitä halusinkin tietää => pitää treenata vauhdikasta lähestymistä eri […]
Koska samana päivänä Kerolla oli jo akupunktiokäsittelyä, oli tarkoitus näissä agitreeneissä tehdä vain jotain ihan helppoa ja simppeliä. Harjoitukseksi valikoitui kontaktikäyttäytymisen hiominen. 1. Ympyrätyöskentelyä 2. Puomin loppuosa DOL ok DOR vauhdissa mentiin ohi, joten hetki namipalkkaa asennosta DOL koko puomi ok, alkuun vähän hitaammin, mutta sitten jo ok 3. Häiriömakuuta […]
13.4.2015 Honkkarin edessä oleva kävelytie, Kerava Tavoite: Kävelytiellä vähän pidempi jälki, sis. 90-asteen kulman Toteutuminen: Lähtöhaju jo aikaisessa vaiheessa (ennen tien ylitystä nurmikolla). Alkuun pyörätiellä K oli levoton, pyöri ja halusi mennä nurmikolle -> meni maaten -> lähetys -> ok. Paikoin merkkaili / halusi mennä merkkailemaan useasti (jälki kulki ihan tienreunassa). Esineiden […]