Disco pääsi Luumäellä 18.9.2021 oleviin nosework-kokeisiin varasijalta. Kerohan oli osallistumassa iltapäivän nw3-kokeeseen, joten otin ilolla meille tarjotun paikan vastaan, vaikka se merkitsikin hurjan aikaista lähtöä koepaikalle. Paikalla piti olla jo heti klo 8 jälkeen. Kokeeseen osallistui yhteensä 30 koiraa. Kokeessa oli kuitenkin kaksi tuomaria, joten porukka jaettiin kahteen joukkoon. Pekka […]
Nosework
Jos noseworkin kolmosluokan kokeita järjestetään jossain, niin onhan sinne päästävä mukaan, vaikka pientä ajelua (> 600km suuntaansa) joutuisikin tekemään. Onneksi tällä kerralla tarjolla oli kaksi Nose Team Oulu ry:n järjestämää koetta, joten ratkaisu oli helppo tehdä. Niinpä perjantaina 2.7.2021 suuntasimme kohti Oulua! Koko viikonlopun ajan oli tosi lämmintä, mutta onneksi […]
Discon kanssa käväistiin 13.6.2021 Askolassa osallistumassa Etelä-Suomen Nosework ry:n järjestämiin noseworkin 1. luokan kokeeseen, jossa tuomaroi Miira Hellsten. Olimme iltapäivän ryhmässä, jolloin sääolosuhteet olivat hieman muuttuneet verrattuna aamupäivän ryhmään. Aamupäivällä oli tuullut enemmän, iltapäivällä taas aurinko paistoi enemmän. Ensimmäisenä alueena tehtiin ulkoetsintä, joka oli grillikatos. Haju painui kovasti toiseen laitaan, […]
Vuosisuunnitelmat noseworkin ja agilityn osalta on tänä vuonna tehty flywheel-tyyppisesti. Yksi juttu johtaa toiseen, ja tämä johtaa taas takaisin ensimmäiseen ja niin pyörä pyörii eteenpäin ja kun pyörä pysyy liikkeessä oikeaan suuntaan, ihmeitä tapahtuu! Noseworkissa homma etenee omien taitojeni kehittämisessä sekä koirien taitotason kasvattamisessa. Pääpointtina treenaamisessa on huolehtia itseluottamuksesta puolin […]
Koeputki jatkuu eli neljäs koeviikonloppu. Ensin Mikkeli, sitten Kirkkonummi, Oulu ja nyt 7.11.2020 Kouvola. Osallistuimme Keron kanssa Nose Work Saimaa ry:n järjestämään kokeeseen, joka pidettiin Anjalan vanhan maatalousoppilaitoksen tiloissa. Mukana näissä kokeissa oli ennätysmäisesti peräti neljä koiraa! Ylituomarina kokeessa toimi Timppa Pussinen. Sää oli aika mielenkiintoinen. Aurinko paistoi ja lämpöasteet […]
Myönnän, etten odottanut tälle vuodelle lainkaan noseworkin kolmosluokan kokeita. Niinpä yllätys oli suuri, kun syyskuun loppupuolella minuun otettiin yhteyttä, olisinko valmis lähtemään Ouluun saakka kokeisiin. Uusia koirakoita oli nyt noussut syksyn kokeissa kolmosiin, ja jos mukaan saataisiin vähintään kolme koirakkoa, koe voitaisiin pitää. En epäröinyt hetkeäkään. Mukaan siis! Valmistautumisaikaa oli […]
Lajina nosework on Suomessa uusi. Esimerkiksi vasta pari vuotta sitten noseworkissa pidettiin ensimmäiset kakkosluokan kokeet, ja siitä vuoden sisään ensimmäiset koirakot nousivat kolmosiin. Ja nyt lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2020 Nose Team Oulu ry järjesti Oulussa Suomen ensimmäiset kolmosluokan kokeet. Eikä vain yhdet, vaan kaksin kappalein! Ylituomarina näissä kokeissa toimi Pekka […]
Seuraavana lauantaina 24.10.2020 pääsimme Discon kanssa niin ikään varapaikalta nosework-kokeeseen mukaan. Koe pidettiin Kirkkonummella, tuomarina toimi Patrick Stewart ja kokeen järjesti Etelärannikon Tassutiimi. Osallistujat oli jaettu kahteen ryhmään, ja jokainen koirakko veti kaikki alueet peräkkäin putkeen. Me olimme Discon kanssa iltapäivän ryhmässä. Ensimmäisenä oli vuorossa ajoneuvoetsintä, joka koostui traktorista ja […]
Pääsimme Discon kanssa Mikkelin Visulahdessa pidettäviin nosework-kokeisiin varapaikalta. Sehän passasi meille oikein hyvin. Sunnuntaina 18.10.2020 menimme koepaikalle, joka sinä päivänä oli hieman sateinen. Ulkona olevat alueet olivat vähän kosteat, mutta juuri meidän aikaan ei tainnut enää sataa. Ajoneuvoetsintäalueella oli kyllä ainakin yksi lätäkkö, mutta onneksi ihan siinä tykö ei ollut […]
Miten kehonhallinta ja varmuus liikkua erilaisilla alustoilla vaikuttaa nosework-suoritukseen? Lue ajatuksiani ketteryyden merkityksestä Nutrolinin Koirat-blogista: https://www.nutrolin.fi/2020/01/17/kettera-nosework-koira-kero/ (avautuu uuteen välilehteen).
Vuosi 2019 alkaa olla paketissa, joten on hyvä hetki pikakelata, mitä vuoden aikana on koiraharrastusrintamalla ehtinyt tapahtua. Listaan tähän ne, mitkä ehkä eniten ovat jääneet mieleen. Vuosi sitten kirjaamani tavoitteet voi halutessaan käydä tarkistamassa blogipostauksesta. Agility Keron kuulumiset Agilityssä vuosi oli hieman kaksijakoinen. Keron kanssa oli tavoitteena kisata sen verran, […]
Pääsimme Keron kanssa mukaan itsenäisyyspäivän TSAUn järkkäämiin nosework-kokeisiin varapaikalta. Tieto tästä tuli keskiviikkoiltana, kun koehan oli jo perjantaina. Mutta eihän meillä mitään erityisiä suunnitelmia ollut itsenäisyyspäivän varalle, kun en agilitykisoihin ilmoittautunut enkä agilityepiksiinkään ennakkoon ilmonnut eikä sinne enää jälkikäteen olisi enää mahtunut. Niinpä suunnattiin aamulla kohti Turun Heinänokkaa. Sää oli […]
Osallistuin Discon kanssa Tempuista taidoiksi -koulutukseen 30.11.-1.12.2019. Koulutus pidettiin Kiva-areenalla Turussa siten, että porukka oli jaettu viiden koirakon ryhmiin. Me treenasimme lauantaina ensin Heidi-Maria Puolakan ohjauksessa, ja sitten sunnuntaina oli vuorossa Elina Jänesniemen treenit. Koulutuksen ideana oli käydä läpi pieniä taitopätkiä siten, että homma vaihtelisi sen mukaan, miten homma sujuisi. […]
Mitä muuttuu vai muuttuuko, kun siirrytään noseworkissa kakkosista kolmosiin? Mietin tätä itsekin, kun näin pääsi tapahtumaan, että mitä me nyt oikein treenataan ja miten me nyt sopivia taitoja kartutetaan. Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että tilanteessa on paljon samaa kuin kadonneita ihmisiä etsivä pelastuskoiran koulutuspolussa. Ensin suoritat ne pakolliset kokeet, […]
Puh. Tulihan se viimeinen luokkanousuun tarvittu 100p suoritus, ja näin ollen Kero siirtyi uutena koirana noseworkin kolmosluokkaan! Keron kakkosluokan koesaldo oli seuraavanlainen: 4.11.2018 Espoo, 3:08,5, 100p, 0vp 13.4.2019 Helsinki, 3:38,3, 87,5p, 1vp 14.4.2019 Helsinki, 5:13,1, 100p, 0vp 26.5.2019 Lappeenranta, 5:09,7, 75p, 3vp 9.6.2019 Kuopio, 10:33,2, 62,5p, 3vp 28.9.2019 Espoo, 2:21,0, […]
Päästiin sittenkin nollakoirakoksi Discon kanssa lauantaina 14.9.2019 Kirkkonummella pidettyihin nosework-kokeisiin, joissa tuomaroivat Patrick Stewart ja Timo Pussinen. Vähän tuli kyllä viikolla fiilis, että hetkonen, eihän me ollakaan treenattu ja etenkin laatikot ovat jääneet vähän huonolle tolalle. Viikolla tehtiin ulkona yksi boksitreeni, jonka ensimmäinen yritys meni ihan plörinäksi (Disco arpoi, mitä […]
Osallistuin Discon kanssa Loviisassa 17.8.2019 järjestettyihin 1. luokan nosework-kokeisiin nollakoirakkona. Nollakoirakkona toimiminen tarkoittaa sitä, että kokeisiin osallistumaton koirakko käy etsimässä piilot ennen muita ja tämän perusteella tuomarit päättävät etsintäalueiden enimmäisajat ja tarvittaessa tekevät muutoksia piilojen suhteen. Päätös lähteä nollakoiraksi Discon kanssa oli varsin helppo, sillä halusin hyödyntää tämän loistavan treenitilanteen […]
Aivan! Laatikkoetsintäkokeisiin ilmoittautumisen jälkeen alkoi tulla fiilis, olikohan tämä sittenkään järkevää. Muutama seikka nimittäin horjutti hieman luottamusta koiran ja omaan tekemiseeni, että aloin epäillä laatikkokokeen vievän meidän tilannetta huonompaan suuntaan. Ensinnäkin kesäkuussa Lappeenrannan kokeessa Kero laatikkoetsinnässä painalsi vauhdilla tekemään ilmaisua väärälle laatikolle. Seuraavassa kokeessa Kuopiossa Kerolla kesti älyttömän pitkään tarkentaa […]
Disco osallistui 26.7.2019 Etelä-Suomen Nose Work ry:n järjestämään noseworkin hajutestiin, joka pidettiin Koira- ja kissakoulu Heiluvan Hännän tiloissa. Testaajana toimi Miira Hellsten. Jännän äärellä oltiin, sillä homma jänskätti itseäni varsin kohtuullisesti. Ei sillä, ettenkö tietäisi Discon osaavan ja toimivan, kuten sille on opetettu. Olimmehan treenanneet reilun kuukauden ajan varsin mukavasti […]
Reissu edessä ja koirat lähdössä mukaan? Miten uutta ympäristöä ja lenkkimaastoja voisi hyödyntää nosework-harrastusta ajatellen? Ja mitä hyötyä tästä on koirakolle? Tarvittavat välineet Matkalle tarvitaan koirien lisäksi mukaan hajupurkki sekä koiralle tarvittavat varusteet ja palkat. Itse asiassa erityisiä varusteita ei välttämättä tarvita, jos palkkioita voi hankkia paikan päällä tai ne […]
Parisen viikkoa takaperin huomasin Facebook-feedissäni kivan haasteen. Haaste ei ollut osoitettu meikäläiselle, mutta siihen sai tarttua muutkin eli ajatuksena oli tehdä Facebook-live omasta treenihetkestä. Challenge by Catja B Pedersen: The rules are: – Post a live video of your training (use Facebook or instagram option to do live videos). – No editing or […]
Noseworkin osalta Kero sai pitää vähän taukoa Kuopion kokeen jälkeen. Tai noh, pääsihän se kyllä tekemään pieniä treenejä siinä samalla, kun Disconkin kanssa treenailin. Noseworkin osalta treenaus on ollut enempi Disco-painotteista, koska ilmoitin sen hajutestiin ja sitä varten olisi hyvä saada varmuutta puolin ja toisin. Keron kanssa hassuksi (ikäväksi) haasteeksi […]
Mökkiviikonlopun huipentumana oli osallistuminen Keron kanssa kakkosluokan nosework-kokeisiin Kuopiossa. Sääennuste lupasi lämmintä säätä sekä mahdollisesti vielä ukkostakin. Onneksi ukkoselta vältyttiin, vaikka lämpötilalukemat olivatkin yli +20C astetta. Matkaan mökiltä lähdimme viiden aikoihin, ja takaisin mökille palasimme vasta reilusti yli iltaseiskan jälkeen, joten pojilla oli varsin pitkä autoilupäivä (päälle vielä sitten kotimatka-ajelu […]
Sunnuntaina matkattiin aamuvarhaisella Lappeenrantaan kakkosluokan nosework-kokeisiin, jossa tuomaroi Patrick Stewart. Tällä kertaa menimme siskon kyydissä, sillä omalla autolla ei nyt uskaltanut ajaa pidempiä reissuja ennen korjaushuoltoa. Onneksi pojat näyttivät kuitenkin ottavan reissailun vieraassa autossa ihan lunkisti. Onneksi niin, sillä päivän aikana tulikin paljon odottelua. Koealue oli Saimaan kanavan vieressä Kanavansuun […]
What are the skills that the dog and the handler should have as a team to be able to participate successfully in the trials in nose work two level? How do those trials differ from the level one trials? Following are some main points I have noticed while trialing here […]
Meille tarjoutui hyvä tilaisuus kokeilla SporttiRakin nettiyksäriä varsin laajasta lajivalikoimasta. Koska tällä hetkellä treenaamme aktiivisesti vain agilityä ja noseworkkia, niin ajattelin, että noseworkin osalta voisikin olla hyvä kokeilla tätä mahdollisuutta. Lajin valmentajana SporttiRakin nettiyksäreissä toimii Elisa Reunanen, jolla tiedän olevan paljon kokemusta hajutyöskentelyn osalta. Miten alkuun? Alkuun piti toki miettiä, […]
Nosework lajina kasvattaa koko ajan suosiotaan, ja kokeitakin on Suomessa järjestetty jo sen verran, että parisenkymmentä koiraa on noussut kakkosluokkaan. Ensimmäiset kakkosluokan kokeet Suomessa pidettiin marraskuussa 2018 Espoossa. Mutta miten kakkosluokan kokeet eroavat ykkösluokan kokeista? Mitä taitoja koirakon on hyvä hallita tehdäkseen onnistuneita suorituksia kakkosluokassa? Ykkösluokan kokeeseen valmistautumisesta voi lukea […]
Agilityn ratatreenit Huhtikuun aikana Disco on edelleen jatkanut agilityn ratatreeneissä Keron tuuraamista. Keron toipuminen selkävaivasta on edennyt ihan hyvin, mutta siihen perään Kero meni sitten telomaan tassuaan sen verran, että sitä on pitänyt suojata ja mitään kovin rankkaa ei ole voinut tehdä. Niinpä Disco on saanut toimittaa agilityn puolella harrastuskoiran […]
Keron kanssa jatkettiin sunnuntaina nosework-koeviikonloppua. Kokeen järjesti edelleen Etelä-Suomen Nose Work ry ja tuomarina toimi myös edelliseltä päivältä tuttu Mari Laasanen. Etsintäalueille Kero pääsi tällä kertaa aamupäivänä ensimmäisenä ja iltapäivänä 11. koirakkona. Tällä kerralla aloitimme sisältä sisä- ja laatikkoetsinnän merkeissä, ja jatkoimme iltapäivällä ajoneuvo- ja ulkoetsintään. Aloittajan rooli sopi meille […]
Keron kanssa osallistuttiin Etelä-Suomen Nose Work ry:n järjestämiin Nosework-kokeisiin, jotka pidettiin Helsingissä Viikissä. Tuomarina kokeessa toimi Mari Laasanen. Suoritusten osalta arpaonni antoi meille numeron 12 sekä aamu- että iltapäivän etsintöihin. Aamupäivällä oli vuorossa ensin ajoneuvo- ja ulkoetsinnät, ja tauon jälkeen jatkoimme sitten sisätiloissa sisäetsinnällä ja laatikkoetsinnällä. Aiempiin kokeisiin verrattuna odotteluaikaa […]
Keron nosework-kuulumisia ei olekaan täällä blogissa päivitelty hyvään toviin, joten ehkä nyt on siihen hyvä aika. Keron kanssa on kyllä harjoiteltu ihan säännöllisesti ja fb-sivulle olenkin joitain treenivideopätkiä laittanutkin. Kerran viikkoon olemme käyneet Patrick Stewartin treeneissä (100 Paw Scent Dogs), joissa olen vuorotellut treenattavaa koiraa. Välillä Kero, välillä Disco. Maaliskuun […]
Discolla on nyt ikää jo hurjat 1v 4kk, joten on hyvä hetki taas kaivella vähän videoita koosteeksi tälle sivulle. Treenimielessä on jatkettu hiljakseen puuhaamista eli vähän nose workiin liittyviä täsmäjuttuja, agilityn osalta uusia sanallisia vihjeitä sekä vähän treenattu ohjausjuttuja. Tuntuu, että aikaa vain kuluu, ja me ei vain jotenkin ehditä […]
Keron tavoitteet Agility Tavoite: Nollia kisoista, jotta päästäisiin osallistumaan SM-kisoihin syksyllä! Miten tähän päästään? Suoritus nopeammaksi (4m/s) Paino kurissa (< 19,5 kg) Kunnon ylläpito (ulkoilut!) Spurtit osaksi suoritusta Esteosaaminen varmemmaksi (mm. kepit) Kehonhallinnan ylläpito, uusia temppuja Ohjaajan radanlukutaidon kehittäminen H360: Triple Double, GPS Nose Work Tavoite: Siirtyminen 3. luokkaan! Miten […]
Vuoden vaihtuessa on hyvä hetki summata mennyt vuosi ja miettiä, mitä ensi vuodelta voisi odottaa. Jos muutaman asian voisi nostaa vuodesta esille omien koirieni osalta, niin merkittävin varmaan oli Discon varttuminen pennusta nuorukaiseksi. Niin rasittavaakin (myönnetään, pentuaika ei ole aina ruusuista) kuin se välillä on ollut, niin toisaalta se on […]
Ennen vuoden vaihtumista pieni kooste Discon kanssa tehdyistä treeneistämme näin joulukuun aikana. Pääpaino treenaamisessa on ollut agilityssä ja nose workissa, ja niissäkin ihan vain alkeita paukutellaan edelleen, vaikka Discolla on ikää jo 14 kuukautta. Ohessa muutamia videoita (ei todellakaan kaikkia!). Agility Yhden hypyn myötä olemme päässeet harjoittelemaan hieman lisää ohjauksen […]
Lappalaiskoirien Superpäivä pidettiin lauantaina 10.11.2018 hienossa Koiramekka-paikassa Kuopiossa. Mekin tietysti innostuttiin osallistumaan mukaan Keron kanssa jopa kolmessa eri lajissa. Aamupäivällä tehtiin agilityä Sanna Kataisen johdolla. Sen jälkeen oli vuorossa Anita Pesolan koutsaama nose work -treeni ja superpäivän päätteeksi meillä oli vielä rally-tokoa Tiina Suurosen ohjauksessa. Agilitytreeneissä päästiin Keron kanssa tekemään kunnolla […]
Osallistuttiin Keron kanssa Suomen ihkaekoihin kakkosluokan nose work-kokeisiin, jotka pidettiin 4.11.2018 Espoossa Rudus-turvapuistossa. Kokeen järjesti Etelä-Suomen Nose Work, ja tuomareina olivat Patrick Stewart ja Pekka Alamommo. Yhteensä kokeeseen osallistui 15 koiraa. Kokeen sujumisen helpottamiseksi porukka oli jaettu kahteen ryhmään. Keron kanssa aloitimme laatikko- ja ajoneuvoetsinnällä porukan ryhmän viimeisinä. Laatikkoetsintä oli tilassa, […]
Nose workissa voi osallistua myös yhden osion kokeeseen, ja tehdä luokkanousuja kyseisen osion osalta. TSAU järjesti Liedossa Suomen ensimmäiset yhden osion nw-kokeet, joihin me Keron kanssa osallistuimme. Tuomarina kokeessa toimi Patrick Stewart. Kaikkiaan koe oli varsin hyvin järjestetty, paikka sopi hyvin kokeeseen ja muuten tunnelma koepaikalla oli hyvä. Sääkin suosi, vaikka olikin […]
Osallistuin koirani Keron kanssa keväällä Etelä-Suomen Nose Work ry eli Nuuhkujen järjestämiin nose work -kokeisiin. Meille nämä olivat ensimmäiset kokeet, joten valmistautumisen niihin aloitimme parisen kuukautta aikaisemmin. Itselleni harjoittelusta tekee erityisen mielekkään, kun on selkeitä tavoitteita, joista saa ammennettua treeneihin vaihtelevuutta ja sopivaa haastavuutta. Pidän myös siitä, että hyvin suunniteltu […]
Päästiin Keron kanssa peruutuspaikalle Järvi-Suomen Nosettajien järjestämään nose work -kokeeseen, joka pidettiin Joutsassa. Puitteet kokeelle olivat oikein hyvät, ja jopa sääkin oli varsin sopiva. Alkuun oli ilmoittautuminen ja sirun tarkistus, minkä jälkeen odoteltiin koealueisiin tutustumista. Sen jälkeen alkoikin sitten odotteluvaihe. Keron kanssa olimme porukan viimeinen (eli 12.) koirakko. Tuomarina kokeessa […]
Osallistuttiin Keron kanssa Auran Nuuskujen järjestämään nose work -kokeeseen, joka pidettiin Raisiossa Vanton tilalla. Tuomarina oli Elisa Forsman. Koepaikka oli oikein hyvä, samoin järjestelyt toimivat oikein mukavasti. Tykkäsin mm. siitä, että WhatsApp-viestitys oli hyvinkin ajantasaista, joten oli koko ajan kärryillä siitä, kuka on vuorossa milloinkin ja kuka valmistautuu jne. Samoin siirtymät […]
Discon ollessa reilun puolivuotias aloitin sen kanssa pienimuotoisesti nose work -koulutuksen. Nenätyöskentely varmasti tekisi hyvää sähäkälle ja nopealle koiralle, joten niinpä kaivelin purkit esille ja homma siitä sitten alkuun. Pohjataidot homman aloittamiseksi olivat onneksi jo aika hyvin kasassa. Discolla on varsin vahva kuonokosketus käteen ja kosketuskeppiin (ja lisäksi pahvikuppiin), joten […]
Parin kuukauden treenijakso ekoja nose work -kokeita varten huipentui viikonloppuna, jolloin Keron kanssa osallistuttiin ekaa kertaa nose work -kokeeseen. Möllikisoistakaan ei ollut kokemusta, mutta luottavaisin mielin lähdettiin, sillä takana oli paljon hyvin onnistuneita helppoja ja vaativiakin treenejä. Lähinnä jännitystä hommaan ehkä toi se, että miten ohjaaja toimii ja antaako ohjaaja […]
Kerolla on nyt menossa parin kuukauden aktiivinen nose work -treenijakso, sillä ilmoitin sen mukaan ykkösluokan nose work -kokeisiin, jotka pidetään kuukauden päästä. Kero mahtui mukaan molemmille päiville, joten rankka viikonloppu on varmasti luvassa, kun yhteen kokeeseen kuuluu neljä etsintäosiota (laatikko, sisä, ulko, ajoneuvo). Treenaamisen seurantaa helpottaakseni tein träkkerin, johon merkkasin […]
Kero osallistui 2.12.2017 Helsingissä pidettiin nose workin kakkosluokan hajutestiin. Tuomarina toimi Miira Hellsten. Hajutesti oli varsin simppeli eli 12 laatikkoa, joissa oli itse etsittävä haju eli laakerinlehti sekä häiriöhajuina puhtaita hajualustoja (pari pumpulivanua, topsy-puikkoa ja huonekalutassua kutakin). Meidän osalta testi sujui siten, että ensin Kero kulki kaikki laatikot läpi nuohoten […]
Mikä saa koiranomistajan innostumaan nose work -treenaamisesta koiran kanssa? Meillä homma lähti liikkeelle siitä, kun päätin tutustua lajiin sillä asenteella, josko siitä saisi koiralle mielekästä nenänkäyttötreeniä mahdollisimman helposti riippumatta ajasta, paikasta ja treeniryhmästä. Se, mikä minua lajissa kiehtoo, on sen valtavat mahdollisuudet koiran virikkeistämisessä. Laji tarjoaa koiralle (luvallisen) keinon käyttää […]
Otin mökillä muutamia kuvia nose work -treeneistä, ja kun niitä tuli useampi, niin tyrkkäsin omaan galleriaan: Nose workkia kesällä 2017 ” order_by=”filename” order_direction=”ASC” returns=”included” maximum_entity_count=”500″]
Keron kanssa on puuhasteltu Nose Workin parissa loppuvuodesta alkaen, ja nyt vihdoin rohkenin ilmoittaa Keron mukaan hajutestiin, kun semmoinen tässä lähistöllä järjestettiin. Nose Work lajina ei vielä täällä Suomessa ole koemielessä virallinen, mutta sitä odotellessa on hyvä kuitenkin suorittaa hajutesti ja käydä mahdollisuuksien mukaan epävirallisissa kokeissa, joihin pääsee hajutestin hyväksytysti […]
Tutustuttiin Keron kanssa meille uuteen lajiin eli noseworkkiin ShowHau Centerissä kolmen yksityistunnin avulla. Ensimmäisellä kerralla (20.9.) tehtiin laatikoista kiva juttu eli käytiin syömässä nameja laatikoiden päältä. Toisella kerralla (5.10.) Kero sai etsiä (ja ilmaista) eukalyptus-hajua muovikorista ja kolmannella kerralla (12.10.) hajua etsittiin ulkona (kuljetuslava, seinä, auto). Näiden kertojen välillä olimme […]