Vuosisuunnitelmat noseworkin ja agilityn osalta on tänä vuonna tehty flywheel-tyyppisesti. Yksi juttu johtaa toiseen, ja tämä johtaa taas takaisin ensimmäiseen ja niin pyörä pyörii eteenpäin ja kun pyörä pysyy liikkeessä oikeaan suuntaan, ihmeitä tapahtuu! Noseworkissa homma etenee omien taitojeni kehittämisessä sekä koirien taitotason kasvattamisessa. Pääpointtina treenaamisessa on huolehtia itseluottamuksesta puolin […]
Agility
Uskaltauduin vihdoinkin ilmoittamaan Discon agilitykisoihin, kun sopivasti oli tarjolla kaksi hyppyrataa Hyvinkäällä 12.9.2020. Matkasimme siis HSKK:n kisoihin Hyvinkäälle, missä kisat pidettiin aidatulla ulkokentällä. Tuomarina molemmilla radoilla oli Markku Kaukinen. Olin varautunut kisoihin tsemppaamalla itseäni henkisesti kuuntelemalla pari kisapsyykkausluentoa edellisenä iltana, käymällä läpi vanhoja Kaukisen ykkösen hyppäriratapiirroksia, pakkaamalla huolellisesti kaikki tarvittava […]
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ajelimme Vampulaan, missä osallistuimme Elina Jänesniemen ja Reetta Pirttikosken koutsaamalle agilityleirille. Odotukset olivat korkealla, sillä olimmehan ilmoittautuneet leirille jo heti, kun leirille oli mahdollista ilmoittautua edellisen vuoden puolella. Porukka oli jaettu neljään ryhmään siten, että kaksi ryhmää treenasi aamupäivällä ja kaksi ryhmää iltapäivällä. Lisäksi lauantaina oli meille […]
Vuosi 2019 alkaa olla paketissa, joten on hyvä hetki pikakelata, mitä vuoden aikana on koiraharrastusrintamalla ehtinyt tapahtua. Listaan tähän ne, mitkä ehkä eniten ovat jääneet mieleen. Vuosi sitten kirjaamani tavoitteet voi halutessaan käydä tarkistamassa blogipostauksesta. Agility Keron kuulumiset Agilityssä vuosi oli hieman kaksijakoinen. Keron kanssa oli tavoitteena kisata sen verran, […]
Disco osallistui 14.12.2019 Lohjalla Lägi-areenalla pidettyihin agilityn epävirallisiin kisoihin. Ennakkoon julkaistujen ratapiirrosten perusteella valitsin supermöllit, joissa mentiin vain hyppyjä ja putkia. Möllirata olisi muuten ollut passeli, mutta siinä oli mukana puomi sekä a-este, joita emme ole radalla tehneet. Päivä oli sateinen, joten varustauduin ottamalla Discon kaikki kolme BoT-loimea mukaan. Hyvin […]
Osallistuin Discon kanssa Tempuista taidoiksi -koulutukseen 30.11.-1.12.2019. Koulutus pidettiin Kiva-areenalla Turussa siten, että porukka oli jaettu viiden koirakon ryhmiin. Me treenasimme lauantaina ensin Heidi-Maria Puolakan ohjauksessa, ja sitten sunnuntaina oli vuorossa Elina Jänesniemen treenit. Koulutuksen ideana oli käydä läpi pieniä taitopätkiä siten, että homma vaihtelisi sen mukaan, miten homma sujuisi. […]
Parin kuukauden kisatauolta (taas) käytiin vähän Esa Muotkan radoilla juoksentelemassa Ojangossa Vantaalla. Päivä oli työpäivän pituinen, mikä tarkoitti sitä, että starttien välissä oli hyvin aikaa tehdä kunnolliset lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Lisäksi rataantutustumiset olivat vapaat, joten ei tarvinnut niitäkään niin kärkkyä. Ekana mentiin agilityrata, johon tutustuttaessa hieman naureskelin, että jo nyt […]
Kero pääsee nykyään harvakseltaan tekemään ratatreeniä. Mutta jos Discolle olen saanut paikan toiseen ryhmään tai treeniin, niin Kero on päässyt vuorostaan isolle kentälle tekemään kunnon agsaa. Omissa treeneissä Kero on toki saanut aina tehdä jotain pientä ja vauhdikasta. Tuon lokakuun treenin jälkeen ajattelin, että ehkä mun pitäisi vähän kisatakin Keron […]
Syksyllä on jatkettu agility parissa käymällä kerran viikkoon ratatreeneissä, minkä lisäksi tekemässä pienempiä omia harjoituksia keskimäärin kerran viikossa. Välillä on ollut kunnon tehoviikkoja, että tuntuu, että joka päivä olisi agilityhallilla :D Tässä Discon osalta muutamat lyhyet videokoosteet ratatreeneistä. Hauskaa on ollut ja välähdyksiä osaamisesta pilkahdellut jokaisessa treenissä. Myös kehittämisen kohteita […]
Perjantaina 13.9.2019 osallistuin Discon kanssa saksalaisen Max Sprinzin koulutukseen. Koulutusrupeama oli aika kiva neljätuntinen, joka koostui viidestä sopivanmittaisesta treenipätkästä. Tammikuussa Max vieraili Suomessa kouluttamassa, mutta silloin osallistuin Discon kanssa Nadinen treeneihin, joten näkemäni ja kuulemani perusteella uskalsin ilmoittautua mukaan näihin ratatreenikarkeloihin. Treeneissä oli paljon hyvää, ja oli kiva huomata, että […]
Kero osui myös Tiia Hämäläisen kameraan agilityn joukkue-sm-karsintaradalla kirmatessaan. Nämä ovat kyllä hienoja muistoja :)
Mökkeilyn yksi hyvä puoli on se, että käydä kisailemassa muuallakin kuin oman kotipaikan lähistöllä. Tällä kerralla hyödynnettiin Mikkelissä järjestettyjä agilitykisoja. Luvassa oli kolme starttia Anne Saviojan tuomaroimana ulkokentällä. Paikkana tuo kenttä oli meille uusi, muuten tosi vähän ulkona kisattu, mutta möllikisoissa kävimme Keron kanssa tuolla sisähallissa. Järjestelyt olivat hyvät, sillä […]
Lyhyesti pieni listaus, miten Keron valmistautuminen sujui 25.8.2019 olleisiin agilityn joukkue-sm-kisoihin. Panostettiin ratarutiinin muisteluun (minä sekä koira) sekä kehonhuoltoon. Hieman kyllä elokuun ensimmäisten ratatreenien jälkeen arvelutti, onko tässä mitään järkeä, mutta onneksi sain pari kisastarttia kuitenkin alle ennen noita kisoja. Piti kyllä ajella vähän kauemmaksi arki-iltana, mutta mielestäni oli ihan […]
Kauden yksi kohokohdista oli osallistuminen agilityn joukkue-sm-kilpailuihin Keron kanssa. Olimme mukana Northern Agility Sportin joukkueessa, missä meidän lisäksemme karsintaradalla kirmasivat bc-Rauni, bc-Ingrid ja aussie-Mysti. Fiilis oli tosi hyvä aamulla jo kun katselin aamulla aloittaneiden suorituksia. Radasta sai tällöin hyvän käsityksen. Paikan päälläkin meni kivasti, kun autolle löytyi hyvin paikka ja […]
Disco piipahti agilityn sm-kisojen yhteydessä järjestetyssä mittaustilaisuudessa. Homma oli nopeasti ohi, sillä Disco oli varsin helppo mitattava ja oli lisäksi yli maksirajan. Ei kovin paljoa, kun mittatikku asettui 52-53 cm väliin. Mittauksen jälkeen kierreltiin shoppailukujaa sekä menimme kisakatsomoon seuraamaan maksien yksilökarsintoja. Hienoja suorituksia oli tarjolla, joten toivottavasti Disco laittoi ne […]
Haettiin Keron kanssa vähän tuntumaa kisoihin osallistumalla Orimattilassa pidettyihin P-HAUn iltakisoihin. Paikka oli meille molemmille uusi, mutta hyvin sekin homma sumplittiin. Suoritusvuorossakin olimme ensimmäisinä, ja siitäkin selviydyttiin. Keron edellinen startti oli helmikuun lopulla, minkä jälkeen Kero oli pidemmän tovin saikulla. Kesäkuussa ehdittiin jo palata takaisin agilityn pariin parin ratatreenin verran. […]
Kesäkuun alun treenirykelmän jälkeen jatkettiin treenien parissa melkein normaalisti. Meille osui kivasti agilityn suhteen niin, että pääsimme kolmena kertana tuuraamaan ratatreenikentälle, joten sekä Disco että Kero saivat tuntumaa meikäläisen kanssa isolla baanalla juoksemiseen. On se vaan niin erilaista mennä isolla kentällä, joten täytyy jatkossakin panostaa siihen, että pääsee niin tekemään. […]
Wuhuu, viikon aikana kolmet ison kentän ratatreenit! Maanantaina olimme Discon kanssa Niinulassa tekemässä mölliratatreeniä. Siistiä! Lauantaina vuorossa oli Suomen H360-porukan treenimiitti Strömfors Dog Sportsissa, ja sunnuntaina osallistuimme Discon kanssa uuden lisenssiseuramme NASin (Northern Agility Sport) treeneihin. Kaiken kaikkiaan oli kyllä tosi hienoa päästä juoksemaan isolla kentällä, ja mikä tietty parasta, […]
Olen ollut vähän heikosti viime aikoina mukana yhdistyksemme Oiva Agilityn toiminnassa, mutta nyt toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina tuli sopiva tilaisuus osallistua kevätkauden ”päättäjäisiin” eli käydä vähän hallilla supermölleilemässä. Koirakoita paikalla oli aika kiva määrä, mutta jokainen ehti tehdä 14 esteen radan pariin eri otteeseen eli yhteensä neljä kertaa. Osallistuin tähän sekä […]
Agilityn ratatreenit Huhtikuun aikana Disco on edelleen jatkanut agilityn ratatreeneissä Keron tuuraamista. Keron toipuminen selkävaivasta on edennyt ihan hyvin, mutta siihen perään Kero meni sitten telomaan tassuaan sen verran, että sitä on pitänyt suojata ja mitään kovin rankkaa ei ole voinut tehdä. Niinpä Disco on saanut toimittaa agilityn puolella harrastuskoiran […]
Osallistuin Discon kanssa Turussa Kiva-areenalla järjestettyyn koulutukseen, jonka piti Svetlana Kreslina Latviasta. Arvokisamenestystä hänellä on plakkarissa useammalta vuodelta mm. MM- ja EO-kilpailuista, joten mielenkiinnolla ilmoittauduin Discon kanssa mukaan nuorten koirien porukkaan. Alkuun vähän tuskailin pienessä mielessäni, että osataanko me yhtään mitään, kun eihän me kunnon rataakaan vielä tehdä. Päätin kuitenkin, […]
Aika vilkaista, mitä 1 v 5 kk ikäisen Discon kanssa on kuukauden aikana tehty. Lajeina agility (ja siihen valmistavat jutut) sekä nosework. Agility Disco on päässyt tuuraamaan Keroa ohjattuihin agilitytreeneihin, missä on päästy harjoittelemaan pieniä ratapätkiä ja linjojen hakemista. Näistä on oma juttunsa: Disco agituuraamassa Noin muuten olemme jatkaneet omissa […]
Disco on päässyt nyt kolmena kertana peräkkäin tuuraamaan Keroa tiistain ratatreeneihin. Ensimmäisellä kerralla Kerolla oli juuri takana viikonlopun agilitykisat, missä Kero suoriutui normaalia huonommin ja meillä oli varattuna fyssarikäynti. Toisella kerralla Kero taukoili, koska se kävi edellisenä päivänä tyhjennyttämässä täydet anaalirauhasensa ja eläinlääkäri suositteli parin viikon kevyempää rupeamaa treeneistä. Niinpä […]
Discolla on nyt ikää jo hurjat 1v 4kk, joten on hyvä hetki taas kaivella vähän videoita koosteeksi tälle sivulle. Treenimielessä on jatkettu hiljakseen puuhaamista eli vähän nose workiin liittyviä täsmäjuttuja, agilityn osalta uusia sanallisia vihjeitä sekä vähän treenattu ohjausjuttuja. Tuntuu, että aikaa vain kuluu, ja me ei vain jotenkin ehditä […]
Keron kanssa käytiin spurttailemassa kolmen startin verran HSKH:n kisoissa. Tuomarina kaikilla radoilla oli Anne Savioja. Radat olivat varsin kivoja, ja niissä mitattiin mielestäni ihan kivasti kolmosluokkalaisilta vaadittavia taitoja. Valitettavasti tällä kerralla meiltä nämä taidot puuttuivat :D Kisojen jälkeen Kero pääsi treffaamaan Ykää, joka oli tullut tutustumaan agilitykisojen meininkiin. Niin, ja […]
Olipas kivaa osallistua arki-iltana järkättyihin agilitykisoihin! Kisat olivat HAU:n järkkäämät ja ne pidettiin Hurtta Areenalla. Hallihan on viileä ja sen pohja poikkeaa huomattavasti siitä, mihin olemme tottuneet. Meitä moinen ei onneksi haittaa, päinvastoin veikkaan, että viileässä Kero jopa on paljon pirtsakkaampi. Toki raskaammalla alustalla voi olla jotain vaikutusta etenemiseen. Kisat […]
Olipas taas kiva kokoontua treenaamaan yhdessä! Edellinen kerta oli syyskuun alussa (ks. postaus treeneistämme silloin), joten olihan se jo hyvä aika taas tavata ja treenata Hennan (PowerPaws Agility) ohjauksessa. Disco pääsi treenaamaan ensimmäisessä ryhmässä muiden 15cm rimojen kanssa taituroivien kanssa. Aloitimme alkupätkällä. Siinä jo heti haastavaksi kohdaksi tuli toinen este, […]
Pakkasen takia pakkasin Discon mukaan treenaamaan Keron ratatreeneihin. Onneksi se oli mahdollista, sillä ryhmässämme oli poissaoloja, joten Disco pääsi tuurauspaikalle. Rataprofiili oli sama kuin perjantain treeneissä ja teimmekin sieltä tuttuja pätkiä keskittyen kahteen. Ensimmäisessä harjoiteltiin hyppyjen hakemista. Aloitettiin putkesta, mistä tultiin hypylle, josta oli tarkoitus mennä loivasti edessä olevalle hypylle […]
Osallistuin Discon kanssa Niinu Agility Sportissa pidettyyn agilityseminaariin, jossa kouluttajina olivat Saksasta tulleet Max Sprinz ja Nadine Alshut. Meidän vuoromme oli perjantaina iltapäivänä Nadine opeissa. Aamupäivällä seuraamassa Aamupäivällä vietin aikaa seuraamalla Maxin vetämää ratatreeniä. Oli mielenkiintoista nähdä, miten treeni oli pätkitty. Vaikka radalla oli yli 30 estettä suoritettavana, niin sitä […]
Keron tavoitteet Agility Tavoite: Nollia kisoista, jotta päästäisiin osallistumaan SM-kisoihin syksyllä! Miten tähän päästään? Suoritus nopeammaksi (4m/s) Paino kurissa (< 19,5 kg) Kunnon ylläpito (ulkoilut!) Spurtit osaksi suoritusta Esteosaaminen varmemmaksi (mm. kepit) Kehonhallinnan ylläpito, uusia temppuja Ohjaajan radanlukutaidon kehittäminen H360: Triple Double, GPS Nose Work Tavoite: Siirtyminen 3. luokkaan! Miten […]
Vuosi aloitettiin Keron kanssa agilitykisojen merkeissä. Ainakin näkee, missä mennään ja mitä kannattaa taas treenata erityisesti kisoja silmällä pitäen. Kisat pidettiin NAS-hallissa Espoossa, ja ne olivat KKK:n järjestämät. Tuomarina kaikissa starteissa toimi meille uutena tuttavuutena Sari Mikkilä. Kaikki startit olivat näppärästi heti aamulla peräkkäin, joten luvassa oli varsin aktiivinen setti […]
Vuoden vaihtuessa on hyvä hetki summata mennyt vuosi ja miettiä, mitä ensi vuodelta voisi odottaa. Jos muutaman asian voisi nostaa vuodesta esille omien koirieni osalta, niin merkittävin varmaan oli Discon varttuminen pennusta nuorukaiseksi. Niin rasittavaakin (myönnetään, pentuaika ei ole aina ruusuista) kuin se välillä on ollut, niin toisaalta se on […]
Ennen vuoden vaihtumista pieni kooste Discon kanssa tehdyistä treeneistämme näin joulukuun aikana. Pääpaino treenaamisessa on ollut agilityssä ja nose workissa, ja niissäkin ihan vain alkeita paukutellaan edelleen, vaikka Discolla on ikää jo 14 kuukautta. Ohessa muutamia videoita (ei todellakaan kaikkia!). Agility Yhden hypyn myötä olemme päässeet harjoittelemaan hieman lisää ohjauksen […]
Kun nyt kerran olimme Keron kanssa Lappalaiskoirien Superpäivässä (ks. postaus), niin tietysti Discollekin piti järjestää ohjelmaa. Päivän päätteeksi meillä olikin sovittuna treenitreffit Discon veljen Mizzin kanssa. Olipa hienoa, että tämmöinen järjestyi :) Ja vielä hienompaa oli, että treenit sujuivat kummankin koiran osalta tosi hienosti. Oli hienoa nähdä, miten velikin oli niin taitava (tosin […]
Lappalaiskoirien Superpäivä pidettiin lauantaina 10.11.2018 hienossa Koiramekka-paikassa Kuopiossa. Mekin tietysti innostuttiin osallistumaan mukaan Keron kanssa jopa kolmessa eri lajissa. Aamupäivällä tehtiin agilityä Sanna Kataisen johdolla. Sen jälkeen oli vuorossa Anita Pesolan koutsaama nose work -treeni ja superpäivän päätteeksi meillä oli vielä rally-tokoa Tiina Suurosen ohjauksessa. Agilitytreeneissä päästiin Keron kanssa tekemään kunnolla […]
Vierailtiin vaihteeksi Jyväskylässä kisaamassa, missä järjestettiin samalla Lappalaiskoirat ry:n rotumestaruudet. Tokihan me Keron kanssa haluttiin niihin osallistua, vaikka ajomatkaa kisoihin kertyisikin jonkin verran. Rataantutustuminen oli merkattu jo klo 8 alkavaksi, mikä tarkoitti erittäin aikaista heräämistä ja tuskallista ajomatkaa. Hieman tätä helpottaakseni, suunnattiin jo edellisenä päivänä mökille, mistä ajomatka lyheni tunnilla. […]
Parin kuukauden kisatauolta palattiin taas kisakentille sopivasti piirinmestaruuskisoihin. Kisat pidettiin HAU:n ulkokentällä Konalassa ja tuomarina toimi Marko Mäkelä. Sää suosi myös aika kivasti eli lämmintä piisasi, mutta ei kuitenkaan niin, että se Keroa liiemmälti haittaisi. Osallistuttiin Keron kanssa vain kahteen starttiin, kun halusin tsekata, että miten se jaksaa (sillä oli […]
Pitkään odotettu ja kaivattu Suomen ensimmäinen H360-miitti pidettiin nyt lauantaina täällä Etelä-Suomessa. Meillä on FB-ryhmä, jonne mukaan pääsee, jos osallistuu Susan Garrettin Handling360-koulutukseen, ja kun meitä nyt alkaa olla täällä Suomessakin jokunen, niin tässä vuoden aikana virisikin keskustelua, että olisi mukava tavata treenaamisen merkeissä. Koutsiksikin saatiin H360-homman hienosti taitava Henna […]
Oltiin Keron kanssa mukana yksilöllisessä fysiikkavalmennuksessa nyt alkuvuodesta. Kirjoitin siitä vähän kokemuksia, ja niistä voi lukea suoraan täältä: http://www.agilityurheilijat.fi/agilitykoirakon-oheisharjoittelu/paivi-kokon-kokemuksia-yksilollisesta-fysiikkavalmennuksesta/
Tässä vielä kisakuvia Agiråkista! Iso läjä vauhdikkaita agilitykuvia Kerosta :) Kuvat on ottanut Ulla Tuomi, joten hänelle isot kiitokset!
Kesälomailun aikana käytiin poikien kanssa pyörähtämässä Joensuussa, ja siinä samalla osallistumassa Joensuun keskuskentällä pidetyissä Agiråkki-kisoissa. Kisat alkoivat jo perjantaina, mutta osallistuimme vain lauantaina ja sunnuntaina molempina päivinä pariin starttiin. Kisailua ajatellen paikka oli varsin mainio. Kentän nurmialueelle mahtui neljä kisakenttää. Muutenkin alueella oli ihan sopivasti tilaa liikkua tai ottaa etäisyyttä. Autoille […]
Kisattiin vähän isommalla areenalla perjantaina 15.6.2018 ja osuttiin onneksemme Jukka Pätysen kameran tähtäimeen. Aivan ihana otos ja hieno muisto! Ensimmäisen toiminnallinen agilitykuva meistä :)
Olipas hienoa päästä Keron kanssa kisailemaan tämän vuoden agilityn sm-kisojen kisakentillä. Kero ehti sopivasti nousta kesän alussa kolmosiin, ja niinpä mahdollisuus osallistua sm-kisoihin tavalla tai toisella aukesi. Yritin saada lappalaiskoirille joukkuetta kasaan, mutta siihen ei tänä vuonna onnistuttu, joten mentiin sitten mukaan perjantain etkokisoihin pariin starttiin. Yksilökisoihinhan meillä ei olisi ollut […]
Käytiin Keron (ja Discon) kanssa pyörähtämässä Heiluhäntien järkkäämissä agilitykisoissa, jotka pidettiin näin maanantai-iltana. Tuomarina oli Salme Mujunen. Molemmat agilityradat olivat varsin mukavat ja yllättävän sujuvan oloiset, vaikka muutamia haastavahkoja kohtia rataprofiiliin toki sisältyi. Kummallakaan radalla ei ollut puomia, rimat olivat myös minimissään (40 cm pikkumakseilla) ja ihanneajatkin erittäin maltilliset (3,0 m/s). […]
Kisattiin Keron kanssa Ojangossa BATin kisoissa, ja tällä kertaa ekaa kertaa kolmosissa. Olin ilmoittanut Keron mukaan vain kahteen ensimmäiseen starttiin, mikä oli varmasti ihan hyvä ratkaisu, kun päiväkin oli jo heti aamusta varsin lämmin ja toisaalta halusin ottaa iisisti uuteen luokkaan siirtymisen. Tuomarina toimineen Allan Mattssonin molemmat radat olivat varsin mukavat […]
Kisattiin Keron kanssa JAUn kisoissa, missä tuomarina oli meille uusi tuttavuus Jessi Landen. Osallistuttiin Keron kanssa ensimmäistä kertaa pikkumaksiluokkaan, kun huhtikuun mittaustilaisuudessa Kero rajatapauksena jäi alle sen 50 cm. Hyvä juttu kerrankin meille. Kisapäivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten sai jo hieman miettiä varjoisia paikkoja ja miten/missä lämmittelyä tekee. Onneksi […]
Käytiin Keron kanssa kisailemassa Hurtta-Areenalla kolmella radalla. Tuomarina toimi Mia Laamanen, joka oli tehnyt varsin kivat, mutta sopivan haastavat radat. Harmillisesti meillä kepit eivät taaskaan menneet oppikirjan mukaisesti, joten tuloksilla ei juhlittu. Kahdelta ekalta radalta saatiin kyllä tulos (ja hypärillä oltiin jopa kolmansia). Noin muuten meno oli varsin kivaa, ja […]
Muutaman kuukauden tauolta kisakentille uudehkon Keron kanssa. Ja olipa ilo tehdä yhdessä hommia koiran kanssa, joka keskittyi tekemiseen kanssani eikä käyttänyt energiaansa kaikkien hajujen nuohoamiseen ja turhaan ääntelyyn ja sen sellaiseen. Pystyimme jopa verryttelemään sisällä ja starttiin odottelukin meni aika rennosti temppuja tehden ja namia syöden. Hauska yksityiskohta kisoissa oli muuten […]
Yksi agilityn kestoaiheista vuosien saatossa on ollut koiran lähtökäyttäytyminen: miten saan koiran pysymään lähdössä? Jos tätä ajattelee toisesta näkökulmasta eli miten saan koiran starttaamaan ohjaajan sanallisesta vihjeestä, voi tämän aiheen pohtiminen tuoda toisen näkökulman tähän aiheeseen. Agility on vauhdikas laji, jossa koiralla on kova into suorittaa esteitä ja tehdä rataa. […]