Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

17.3.2018 Keron agikisakausi aloitettu

Muutaman kuukauden tauolta kisakentille uudehkon Keron kanssa. Ja olipa ilo tehdä yhdessä hommia koiran kanssa, joka keskittyi tekemiseen kanssani eikä käyttänyt energiaansa kaikkien hajujen nuohoamiseen ja turhaan ääntelyyn ja sen sellaiseen. Pystyimme jopa verryttelemään sisällä ja starttiin odottelukin meni aika rennosti temppuja tehden ja namia syöden. Hauska yksityiskohta kisoissa oli muuten se, että meidän edellä meni Discon isä, Benji. Sillekin saldona kaksi hylkyä ja yksi viitostulos.

17.3.2018 Kisoissa

Eka rata oli hyppyrata, mikä menikin tuloksellisesti ihan kivasti. Saatiin viitonen kepeiltä ja ehdittiin sykeröiltämme ihanneaikaan. 

Tokalla radalla tuli hylky, kun hyppyytin Kerolla yhden ylimääräisen hypyn. Kepeille meno meni ok, mutta jätti vikan välin tekemättä, kun lähti liikkeeni perään. 

Kolmannella radalla sählättiin taas keppien aloitus sekä lisäksi Kero lähti liikkeeni mukaan takaakierrossa (ei ottanutkaan hyppyä) ja A-esteelle mentäessä (tuli perässä ja meni lopulta putkeen). Muuten kyllä oikein kivaa menoa.

Agilityradoilla puomin ja keinun kontaktit menivät oikein kivasti. 

Video vikalta radalta (kiitos kasvattaja-Susannalle, kun videoit):