Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

Kesän kohokohta – agilityleirillä Discon kanssa!

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ajelimme Vampulaan, missä osallistuimme Elina Jänesniemen ja Reetta Pirttikosken koutsaamalle agilityleirille. Odotukset olivat korkealla, sillä olimmehan ilmoittautuneet leirille jo heti, kun leirille oli mahdollista ilmoittautua edellisen vuoden puolella.

On se vähän rankkaa tehdä agia!

Porukka oli jaettu neljään ryhmään siten, että kaksi ryhmää treenasi aamupäivällä ja kaksi ryhmää iltapäivällä. Lisäksi lauantaina oli meille ihmisille tarkoitettu yhteinen kehonhuoltoharjoitus sekä leirikisa. Mukaan mahtuivat tietysti vielä maittavat lounaat.

Puitteet olivat aivan mahtavat. Ja lauantaina ei menoa haitannut se, että välillä satoi ja ulkonurmikenttä oli märkä. Oli yllättävän pitävä pohja, ja tykkäsin kyllä mennä nurmella. Lauantaina olimme Elinan koutsattavana ulkona, ja sunnuntaina vastaavasti Reetan treeneissä sisällä.

Parhaat palaset Elinan lauantain treeneistä
Parhaat palaset Reetan sunnuntain treeneistä

Lauantaina tosiaan oli leirikisa, jossa Disco meni koko rataa ensimmäistä kertaa 55 cm rimoilla! Ensimmäinen kierros tehtiin kisanomaisesti, ja se meni kyllä huipusti! Vähän tuli stipluja, mutta ne pääsimme paikkaamaan toisella kierroksella, koska näiden suoritusten välissä kävimme yhdessä rataa tarkemmin läpi ja miten se olisi optimaalista suorittaa.

Leirikisa
Leirikisan uusinta

Aivan loistava leiri – kiitos siitä! Kaikki oli niin siistiä, että sai lähteä kotimatkalle todella hyvillä mielin! Sellaista treenaamisen pitäisikin olla. Ja vaikka treeneissä kaikki ei menisikään täydellisesti, niin kouluttajilta saatu sopivanlainen palaute ja kannustus on todella tärkeätä. Nyt tuntui, että molemmat kouluttajat osasivat sparrata ja tuoda esille just meidän vahvuuksia ja samalla esittää hyvällä tavalla ne kohdat, joita meidän kannattaisi vielä harjoitella.

Kiitos antoisasta treenistä!