Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

Suunnitelmat vuodelle 2021

Vuosisuunnitelmat noseworkin ja agilityn osalta on tänä vuonna tehty flywheel-tyyppisesti. Yksi juttu johtaa toiseen, ja tämä johtaa taas takaisin ensimmäiseen ja niin pyörä pyörii eteenpäin ja kun pyörä pysyy liikkeessä oikeaan suuntaan, ihmeitä tapahtuu!

Nosework

Noseworkissa homma etenee omien taitojeni kehittämisessä sekä koirien taitotason kasvattamisessa. Pääpointtina treenaamisessa on huolehtia itseluottamuksesta puolin ja toisin ja kasvattaa koirien ongelmanratkaisukykyä.

Lisäksi haluan olla mukana nosework-yhteisössä jakamalla tietoa sekä osallistumalla. Jatkan edelleen SNCC-porukassa sekä sitten tänä vuonna olisi myös tarjolla suomalainen valkkuryhmä. Sitä odotan innolla, koska pidän tärkeänä lajin harrastajien verkostoitumisen myös täällä Suomessa.

Koronatilanteen salliessa myös kokeet ovat mukana kuvioissa. Mutta tulostavoitteita meillä ei ole, vaan ajatuksena minulla on, että kehitymme tiiminä. On erilaista treenata ja kisata Keron kanssa verrattuna Discoon, ja haluan olla kummankin kanssa ”meidän paras” tiimi. Itseluottamus on tärkeä, samoin reflektointi koesuoritusten jälkeen. Ja näistä päästäänkin takaisin alkuun eli treenataan sekä ohjaajan että koiran taitoja.

Agility

Agilityn osalta ajattelin aika pitkälti samoin. Itseluottamus on tärkeä tiimin molemmille osapuolille. Samoin taitojen treenamisen mahdollistavat kuntotekijät, ratatreenauksen mahdollistavat perustaitojen ja edistyneempien taitojen harjoittelu. Olisi myös hienoa, jos agilitytreenauksemme ympärille muodostuisi sellainen yhteistyöverkosto, mikä edesauttaisi meidän agilityunelmien saavuttamisessa! Kisoihin ainakin olisi ihan kiva päästä vuoden aikana :)