Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

20.5.2018 Kolmosten korkkaus

Kisattiin Keron kanssa Ojangossa BATin kisoissa, ja tällä kertaa ekaa kertaa kolmosissa. Olin ilmoittanut Keron mukaan vain kahteen ensimmäiseen starttiin, mikä oli varmasti ihan hyvä ratkaisu, kun päiväkin oli jo heti aamusta varsin lämmin ja toisaalta halusin ottaa iisisti uuteen luokkaan siirtymisen.

Kisoissa

Tuomarina toimineen Allan Mattssonin molemmat radat olivat varsin mukavat ja tehtävissä olevat. Toki niissä oli joitain juttuja, kuten kolmosissa nyt on pakko ollakin. Ratojen ihanneajatkaan eivät olleet pahoja eli niihin olisi pitänyt päästä puhtailla suorituksilla ihan hyvin. 

Ekalla radalla tuli virhe jo heti toisella esteellä, kun takaakierrossa Kero päätti kiertää esteen kokonaan. Sain pelastettua homman ja seuraava mentiin ihan mallikkaasti (samanlainen takaakierto). Mutta neljännelle esteelle mentäessä en itse jostain syystä osannut tehdä suunnittelemaani ohjausta ja Kero jäi väärälle puolelle ja meinasi mennä hypyn väärään suuntaan. Kuuliainen koira kuitenkin pysähtyi juuri esteen kohdalle, kiersi nätisti toiselle puolelle ja homma jatkui :D 

Seuraavaa virhettä en enää onnistunut pelastamaan. Ne kepit. Kero meni oikein sisään, mutta sitten tuli joku käpy ja Kero vain juoksi takana häämöttävälle putkelle ja ehti koskettaa estettä. Hylsyhän siitä tuli. Nätisti Kero peruutti kyllä takaisin ja kepit (ja koko loppurata tehtiin sitten puhtaasti loppuun saakka). Puomilla tosin Kero pysähtyi taas ihan väärään paikkaan ja vähän meni ohjaukset sekaisin, mutta onnistuneesti selvittiin kuitenkin maaliin saakka yhdessä.

Toisella radalla alun pari estettä menivät kivasti, mutta kepeillä tuli taas virhe. Sisäänmeno ok, mutta sitten härötys. Keppien jälkeen sekosin sitten vielä itse, kun jostain aivopierusta johtuen tein takaaleikkauksen ennen a-estettä, vaikka ei ollut tarkoitus vaihtaa puolta… No, onneksi kuuliainen Kero ei tästä ainakaan häiriintynyt, vaan suoritti seuraavana esteenä olleen putken ihan oikein. Siitä eteenpäin mentiin aika kivasti, vaikkakin yhden bc:n sijaan teinkin fc:n. Suoran putken jälkeen tullut käännös takaisin päin sujui kivasti, mutta Kero lähti perään, mutta sain pelastettua (ja en törmännyt putkeen) tilanteen ja Kero suuntasi puomille. Puomilla taas pysähtyi ennen aikojaan. Puomin jälkeisen hypyn jälkeen oli takaakierto, mitä Kero lähtikin tekemään ihan ok, mutta kiersi samalla koko esteen. Siitä siis vitonen. Keinun jälkeinen takaakierto ok, samoin loppuosuus ja mikä parasta onnistuin a-esteen jälkeen kerrankin tekemään suunnittelemani bc:n enkä jäänyt odottelemaan koiraa. 

Toiselta radalta 10 virhepistettä ja reilut 8 sekuntia aikavirhettä. Mutta tulos saatiin kuitenkin eli ihan oli tehtävissä oleva rata meille, vaikka ihan puhtain paperein ei selvittykään.

Kokonaisuutena kisoista jäi ihan hyvät fiilikset. Kero oli hyvä oma itsensä ja siihen lämmin sää ei vaikuttanut ainakaan merkittävästi. Ihan yhtä innolla se lähti verkkaamaan ja kisakentälle. Ja oli oikein kuuliainen tekemään yhdessä juttuja.

Kisojen jälkeen piipahdettiin kotona hakemassa Disco ja suhattiin Siuntioon. Siellä sitten aktiivipäivä jatkui vesileikkien, juoksemisen ja rally-tokoilun merkeissä.

Kaverukset Siuntiossa