Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

17.5.2009 Toinen agikisapäivä

Aamulla kisoihin lähdettäessä Myry oli vähän, että onko pakko… Olihan se paikan päälläkin väsyneen oloinen, mutta virkistyi kyllä, kun huomasi, että kohta päästään radalle.

Eka radan (agilityrata B) tuomaroi Harri Huittinen. Rata alkoi ihan kivasti, mutta sitten kepeille viennissä tuli ongelma. En ehtinytkään vaihtaa puolta ja koira tyrkkäsi väärältä puolelta sisään. Korjauksen jälkeen jäin edelleen väärälle puolelle keppejä, mikä johti sähellykseen seuraavalla esteellä (kielto hypylle). Loppu sujui taas ihan hyvin, mutta loppusuoran pätkän (3 hyppyä) päätteeksi viimeinen rima tipahti alas. Tuloksena 15 ratavirhettä sekä yliaikaa 5,77s eli yhteensä 20,77. Se onkin meidän piste-ennätys :D. Sijoitus oli 6.

Toka radan (agilityrata A) tuomaroi Lee Gibson. Rata alkoi jänskästi, sillä kahden hypyn jälkeen olikin tiukka käännös takaisin päin 90 astetta eikä suoraan houkuttelevalle puomille. Myry ehti hieman varastaa lähdössä, mutta sain kuitenkin käännettyä tokan hypyn jälkeen, mutta sillä seurauksella, että Myry meni hypyn alitse. Ja eikun uusiksi se hyppy. Loppurata sujui ihan kivasti, mitä nyt kepit menivät erittäin hitaasti. Tuloksena 5 ratavirhettä sekä yliaikaa 3,22s eli yhteensä 8,22. Sijoitus oli 5. eli pääsimme hakemaan koiranruokapalkintoja.

Kaksi peräkkäistä kisapäivää oli meille kyllä vähän liikaa ainakin näissä sääolosuhteissa. Mutta ehkä joskus sitten taas kokeillaan :)

Tässä muistinvaraiset ratapiirrokset, molemmissa radoissa vähän muisti pätkii…

17.5.2009 Agilityrata B
Eka rata.

17.5.2009 Agilityrata A
Toka rata.