Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

1.11.2008 Treffailua

Ensin matkattiin junalla Leppävaaraan (molemmille pojille eka kerta), sitten treffattiin Kuru ja sitten taas matkattiin junalla takaisin kotia. Reissu sujui ihan ongelmitta :)

Pojilla oli kyllä kivaa nähdä Kuru taas pitkästä aikaa. Vauhtia riitti :) Alkuun juostiin hetki yhdessä, sitten Myry ja Kuru juoksivat keskenään. Jossain vaiheessa sitten oli Viiman ja Kurun vuoro leikkiä painileikkejä. Oli se kyllä kivaa katsottavaa :) Yhdessä vaiheessa Viima onnistui pääsemään leveän ojan toiselle puolelle ja onnistui tempauksellaan houkuttelemaan myös Kurunkin sinne. Viima tosin ehti jo takaisin omalle puolelle, mutta nuorukainen jäi väärälle puolelle hätäilemään. Kurun hätäilyt saivat Viiman ihan selkeästi menemään tarkistamaan (lähti hurjalla vauhdilla korvat tötterössä katsomaan), että onko kaikki nyt ok. Kun Viima huomasi, että eihän sillä mitään hätää ole, niin tuli sitten takaisin :D

Tässä muutama kuva (kameran molemmat akut loppuivat jo melkein heti alussa, joten suurin osa potentiaalisista kuvaushetkistä jäi kuvaamatta…)

Myry ja Kuru
Myry ja Kuru vauhdissa.

Hyökkäys
Kurun hyökkäys.

Takaa-ajoa
Takaa-ajoa.