Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

11.10.2009 Omat agitreenit + Odaa tapaamassa

Tänään oltiin ekaa kertaa tällä kaudella omissa agilitytreeneissä eli meillä on pieni porukka, jonka kesken treenaillaan omia juttuja. Paikka on sama kuin missä käymme keskiviikkoisin tällä hetkellä treeneissä, tosin hallin toisella puolella.

Myryn kanssa tehtiin pikku juttuja, mm. rengas-hyppy takaakiertäen, keppejä sekä sitten pientä muutaman esteen pätkää toisella puolella. Vauhtia riitti ja koiralla oli kivaa :)

Viiman kanssa meni myös oikein kivasti. Ensin muisteltiin vähän kontaktia, ja yllättävän nopeasti Viima alkoi tarjota kontaktia. Sitten päästiinkin hyppimään vähän esteitä. Mentiin pari hyppyä+A, hyppy+puomi, putki ja sitten leikittiin repimisleikkiä. Oikein positiivista :)

Treenin jälkeen köröteltiin Siuntioon tapaamaan pitkästä aikaa Odaa. Oda olikin kasvanut hurjasti :) Pihalla koirat juoksivat kovasti keskenään ja popsivat (tai Myry etenkin) puusta tippuneita päärynöitä.