Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

10.10.2009 Hälyhulinoissa

Lauantaina 10.10.2009 Suomen Pelastuskoiraliitto järjesti liiton yhdistysten hälytysryhmille tarkoitetun tapahtuman, Hälyhulinat, Padasjoella. Meidän yhdistyksestä paikalle oli edustettuna lähes koko hälytysryhmä kahden koiran kera (toinen Viima).

Ensin oli teoriaosuutta, ja sitten oli itse treeni, joka toteutettiin hälytyksen omaisesti. Me saimme kartturiksi toisesta yhdistyksestä olevan henkilön, ja saimme ihan mukavan kokoisen alueen etsittäväksemme.

Aloitimme alueen eteläpäästä, missä meidän aluetta rajoitti kahdelta puolelta toiselle koiraryhmälle annettu alue. Pidin alkuun Viimaa narussa, kunnes pääsimme metsän puolelle etsimään. Viima oli kovasti menossa sinne suuntaan, missä oli toinen ryhmä (ja sieltä tehtiin löytökin), mutta onneksi sain koiran pidettyä omalla alueella. Käytiin aluetta rajoja myöten läpi, mm. rantaviivaa pitkin. Kohdattiin myös rannalla nuotiolla aikaa viettänyt porukka, ja jokunen rakennus oli myös Viimasta kiinnostava. Takaisin päin tultaessa aluetta rajoitti hiekkatie. Sen toisella puolella oleva järvi toi tullessaan hajuja, jotka Viimaa kiinnostivat. Suoaluetta kierrettiin myös ja sitten alueen lopussa kierrettiin myös alueella olevat loput rakennukset. Sitten totesimme, ettei alueella ole mitään. Tyhjä alue siis.

Tämän enempää Viima ei päässyt etsimään. Harmi sinänsä, sillä Viima oli viikko sitten ollut oikeissa etsinnöissä mukana, ja silloin meille annettua aluetta käytiin n.  neljä tuntia läpi eikä sen jälkeen oltu treenattu. Harmitti siis, ettei Viima saanut näissä treeneissä löytöä eikä meille toista aluetta annettu. Kun koko treeni oli ohi, niin otimme sitten Viimalle yhden piilon läheisen järven rantaan (ei kuulunut meidän etsintäalueeseen alun perin). Saatiinpahan ainakin iloinen päätös treenille herkkujen ja leikkien kera :)

Reissuun mentiin kimppakyydillä, joten Viima sai matkustaa nyt farkkuauton takaboksissa (ekaa kertaa) ja viettää siellä muutenkin aikaa. Paukut tulivat myös erittäin tutuiksi, sillä lähistöllä oli ampumarata, ja toimin myös kyyditsijänä yhdelle koirakolle vielä lähemmäksi ampurataa. Loppuajasta Viima lepäili nukkuen ihan tyytyväisenä omassa tilassaan, vaikka ajon aikana mieluummin torkkui istuen.