Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

9.7.2008 Tottelevaisuutta ja leikkimistä

Illalla menimme Tuomarinkylään hieman tottistelemaan lappalaisten vapaamuotoisiin treeneihin. Mitään treenisuunnitelmaa meillä ei ollut, joten tein sitten poikien kanssa sitä sun tätä. Molemmat olivat oikein kivasti messissä, etenkin positiivista oli se, että Viimakin halusi kovasti tehdä töitä :)

Treenisession jälkeen siirryimme Haltialaan yhdessä Kurun (Liehkun Korvenkaiku) sekä Penan (Reppulin Aran-Algua) kanssa. Nimestään huolimatta Pena on tyttökoira, joten sopi oikein mainiosti tähän  poikaporukkaan. Kyllähän ne koirat alussa ja lopussa juoksivatkin, mutta lähinnä porukan nuoriso eli Kuru ja Pena viihtyivät enemmän keskenään. Viima ja Myry puuhailivat sitten omiaan.

Juoksua.