Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

30.4. – 4.5.2014 Vappumökkeilyä

Tähän alkuun muutama kuvanen vapun ajalta mökiltä. En hirveästi jaksanutkaan kuvailla, ja lopulta kuvia ei tullutkaan niin paljoa, että ne mihinkään erilliseen albumiin laittaisiin. Tässä siis muutama peruskuvanen.

Mökkeilyhän sujui ihan perusmeiningillä eli koirat saivat ulkoilmaa mielin määrin, mutta saivat myös levätäkin. Ja kyllähän me Keron kanssa jotain treenattiinkin.

Vappupäivänä illemmalla otettiin Kerolle pieni mini-e uudempaan maastoon. Menin ensin Keron kanssa alueen alkuun, minkä jälkeen maalihenkilö siirtyi alueen toiseen päähän piiloon. Sitten lähdettiin Keron kanssa etsimään suunnitelman mukaisesti siksakaten. Maasto oli kohtuu helppokulkuista hakkuualuetta. Muutaman kerran sain kutsua Keron, kun se palasi tielle. Hyvin totteli. Kymmenen minuutin etsimisen jälkeen oltiin lähellä jo päätyrajaa, ja sieltähän se henkilö löytyi kiveltä istumasta. Kero oli alkuun vähän ihmetellyt matkan päästä, mutta palannut sitten maalihenkilön luokse ja ottanut rullan.

Tässä kuvassa kulkemani reitti, Kero liikkui vähän laajemmin.

Vappupäivän mini-e
Vappupäivän mini-e

Seuraavana päivänä tehtiin illalla ihan vain perusilmaisuja pari kappaletta. Niissä ei ihmeempää.

3.5.2014 aloitettiin esineisiin reagoimisella eli kävin kiertämässä vähän peltoa tiputellen vaatteita (tuulipuvun housut, 2x t-paita, buff, 2x villasukat) sinne tänne. Kero bongasi kaikki tosi hyvin. Kävi esineellä, tuli luokse ja sitten johdatti takaisin esineelle. Tuli mieleen, että ilmaisun voisi ottaa tähän jo mukaan. Niinpä sitten tein vähän myöhemmin kokeilun rullan kera. Ei se ihan putkeen mennyt eli Kero tuli vain kertomaan, mutta tokalla yritykselllä hiffasi rullayhteyden. No, pitää miettiä tätä vielä, mutta hyvä, että esineille on tullut jo arvoa :)

Illalla jatkettiin sitten ilmaisujen merkeissä eli tehtiin kaksi pitkää ilmaisua räntäsateen alkaessa. Nämä menivät tosi hyvin. Huomioitavaa on, että Kero oli aiemmin ollut jo juoksemassa 6km lenkillä, samoin laitoin treenikamat päälle jo sisällä. Odottelu sujui rauhallisesti, mutta itse treenissä mentiin vauhdilla. Ilmaisut oikein hyvät näyttökytkemisineen.

Siinäpä ne treenailut sitten oikeastaan. Vikalle päivälle ei tehty mitään sen kummempaa. Vähän esineen pitoa. Lisäksi meillä kävi vieraita, joten vähän sosiaalista puoltakin oli siinä sitten mukana.