Sunnuntaiaamuna Kerolle oli järkätty etsintätreeni. Aiemmista poiketen kyseessä olikin metsäjälki. Halusin vähän kokeilla, että miten moinen sujuisi, kun on nyt syksyllä on tehty vain parit jäljennostotreenit ja toisaalta varsinaisesti ei olla metsässä muutenkaan jälkiä ajettu. Edellinen pidempi jälki oli tehty asfaltilla Kivistön aseman liepeillä jo aikoja sitten. Ohjeistuksena oli sopivan […]
Jälki
Ohessa lyhyt treenikooste, kun en ole yksittäisistä jaksanut / ehtinyt kirjoitella. 28.3.2016 Pääsiäismaanantain hakuilut Mökillä tehtiin aamulla vähän ilmaisuja (näyttöliinassa hallittua roikkumista) ja illalla treenattiin sitten Espoossa Kattilajärven maastoissa hyödyntäen kalliopiiloja. 31.3.2016 Torstain agility Torstain agitreeneissä tehtiin rataa, mutta tehtiin sitä niin, että heti pilkoin radan palkkauksen kannalta sopiviin pätkiin. […]
Kesälomalla ei olla pahemmin nenäjuttuja harjoiteltu (heinäkuussa yksi hakuilujuttu), mutta päätin nyt kuitenkin vähän kokeilla, miten jäljestäminen sujuisi. Kävin siis mökillä tekemässä Kerolle jäljen, joka kulki vaihtelevassa maastossa. Alussa oli risukkoista metsää, sitten se muuttui helpommin kuljettavaksi sammalpeitteiseksi harvennetuksi metsäksi ja lopulta mentiin metsätien ylitse ihan uudelle hakkuualueelle ja sen […]
Suunnattiin lauantaina taas vaihteeksi mökille. Heti alkajaisiksi kiiruhdin metsään esinepussillisen kera ja tekaisin Kerolle jäljen. Jäljen mitaksi kertyi 313m gepsukan mittauksella ja jäljelle tiputin kahdeksan esinettä sopivan lyhyin etäisyyksin (minipyyhe, pipo, muovipullo, paita, lippis, sandaali, 2x villasukka). Jälkeä tehdessä oli pieni etelätuuli. Jälki ehti vanheta reilun tunnin ennen kuin lähdettiin […]
Olosuhteet jäljen teon aikana: Kuivaa, tuuli lounaasta päin, +19C. Maasto: Ajetun pellon reunassa, vieressä muutaman metrin päässä pyörätie, n. puolivälissä 90-asteen kulma Suunnitelma: Suora jälki, sisältäen 90-asteen kulman oikealle pellon myötäisesti, esineitä tiheästi. Alku myötätuuleen (lounaasta). Jäljen ikä: 30min Jäljen pituus: 130m Toteutus: Vienti jäljen alkuun, mistä bongasi esineen. Eteni […]
Olosuhteet jäljen teon / ajamisen aikana: Tuulista jäljen teon aikaan, pyrin tekemään myötätuuleen. Maasto: Metsää, alussa hieman sammalta, paikoin vähän kuivempaa, oksia jne, jälki kulki polun suuntaisesti. Suunnitelma / kriteerit: Hieman kaartuva jälki, esineitä 10-20m välein (tarkka lkm ei muistissa). Jäljen ikä: 1,5h Jäljen pituus: 130m Toteutus: Muistin väärin jäljen […]
Ensin alkuun testasin, miten hyvin Myry muistaa esineilmaisun. Tehtiin ylhäällä huoneessa seuraava treeni: Suunnitelma: 10 esinettä, 30s aikaa ilmaista. Erilaisia esineitä (sukkia, hanskoja, kyniä, muovikotelo, kuksa). Toteutus: 30s, 4x: 3 esinettä – 4 – 6 – 6. Vahvistetiheys alussa heikko (nami 10s välein), mutta parani loppua kohti (5s). Palkkana veriletun […]
Illalla kävin tekemässä pienen jäljen Myrylle lähipöpelikköön. Jäljellä oli esineitä 10 ja jälki ehti vanhentua n. vartin (siinä välissä harjoiteltiin Viiman kanssa maahanmenoa). Oikeastaan jälki ja esineiden ilmaisu meni ihan kohtuullisesti. Jäljellä oli tuttuja esineitä sekä kolme uutta esinettä (tyhjä shampoopullo, pieni kuksa, kynä). Shampoopullo oli toisena ja sitä Myry […]
Tänään jäi UPK:n katselmointitreenit sekä iltapäivän agility väliin. Laiskuuksissani jätin aamun treenit väliin, mutta olisi ne jäänyt muutenkin. Auton akku oli tyhjentynyt kahden viikon käyttämättömyyden jälkeen. Omaa tyhmyyttä/laiskuutta, kun ei heti tullut vaihdettua uuteen akkuun, kun aiemmin akku tyhjeni. Pojat olivat pettyneitä, kun ei mentykään treenaamaan. Niinpä keräsin esinepussin ja […]
Edellisen päivän esinepuuhastelusta intoutuneena kävin tekemässä Myrylle jäljen tuonne kaistaleelle, jonne on sopivasti tehty aiemmin uraa (tekevät tien siihen joskus keväällä/kesällä). Jätin yhteensä 8 esinettä sopivin välimatkoin siten, ettei seuraavaa näkynyt. Loppua kohden parani huomattavasti esineiden ilmaisu, ja Myry malttoi olla koskematta esineeseen ja vain asettua makaamaan esineen kohdalle, oikein […]
Kotosalla puuhattua: Myryn kanssa on harjoiteltu esineiden ilmaisua sisällä eli menee maahan esineen luona. Tätä on myös tehty ulkona pienellä tallatulla ruudulla muutaman kerran useiden toistojen verran. Viiman kanssa on myös otettu esineilmaisua (haukku) Myryn treenien päätteeksi, ja haukku on irronnut ihan ok. Esineet ovat olleet lähinnä korkeammalla, esim. puskissa […]