Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

30.10.2016 Keron jälki-e-treeni

Sunnuntaiaamuna Kerolle oli järkätty etsintätreeni. Aiemmista poiketen kyseessä olikin metsäjälki. Halusin vähän kokeilla, että miten moinen sujuisi, kun on nyt syksyllä on tehty vain parit jäljennostotreenit ja toisaalta varsinaisesti ei olla metsässä muutenkaan jälkiä ajettu. Edellinen pidempi jälki oli tehty asfaltilla Kivistön aseman liepeillä jo aikoja sitten.

Ohjeistuksena oli sopivan helppo jälki (mahd. vähän muita hajuhäiriöitä ja helpot käyttöesineet) ja alussa lähtöhaju janalta jäljennoston tueksi. Jälki oli noin tunnin ikäinen.

Aloitus oli vähän säätämistä. Kero lähti kyllä hakemaan sitä jälken hyvin lähtöhajun jälkeen, reagoi oikeaan kohtaan, mutta bongasi sitten takajäljen ja olisi sinne lähtenyt. Uusi yritys ja sitten päästiin matkaan, ja aika pian ensimmäinen esine löytyi. Paikoin meno oli varsin päättäväistä ja tosi hyvää, ja kaikki esineet löytyivät. Pari harhaisaa kohtaa kuitenkin oli. Yhdessä paikassa oli jotain hajua, mitä Kero jäi toviksi tutkimaan ja olisi lähtenyt ihan väärään suuntaan. Sitten oli myös polun ylityskohta, mikä aiheutti myös vähän kiertelyä. Lisäksi ennen viimeistä esinettä jäljen seuraaminen valahti rinnettä alaspäin, joten siinäkin tuli pyörimistä.

Karttakuvasta näkyykin tuo ajettu jälki. Suorahkot pätkät ovat hyvin ajettua jälkeä, kiemurat luonnollisesti harhautumia. Jälki päättyi tuohon eteläosassa olevaan sykeröön. Kaikki esineet siis löytyivä ja ne ilmaistiin oikein hyvin. Yhteensä neljä pientä sukkaa, muovikorkki, vähän isompi muovinen korkki sekä jäljenpäässä ollut lippis.

Jäljen pituus oli n. 600m. +5C. Jäljen ikä n. 1h. Esineitä seitsemän.

Jatkossa jotain tämän suuntaista:

  • lyhyet jäljet
  • jäljennostot
  • polun ylitykset (ja huomioitavaa, että polun ylitys voi tapahtua vinosti tai polkua seuraten)

Hyvä treeni! Lisää jälkeä siis! :)

30.10.2016 Keron jälki
30.10.2016 Keron jälki

 

Keron jälkisaalis
Keron jälkisaalis

Treenin jälkeen käytiin vielä synttäritreeneissä, missä Myry pääsi etsimään pari tyyppiä. Kovin oli tohkeissaan seniorikoira :)

Myry ja Kero
Myry ja Kero