Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

4.10.2012 Myryläisen pimeän etreeni

Vaihteeksi Myrylle etsintätreenit, paikkana Mäntsälän metsät ja pimeäkin sattui sopivasti tulemaan. Treenin toiveeksi olin esittänyt pari vaatekappaletta ensin varsinaista etsimistä, paikat noin tiedossa sekä esineiden jälkeen n. puolen tunnin etsintä. Kartturikin oli matkassa mukana, joten ei itse tarvinnut pähkäillä suunnistamisen kanssa.

Ensimmäisen esineen (sadetakki) Myry bongasi aika nopsaan, mutta empi hetken sen ilmaisemista. Tämän jälkeen etsittiin aika pitkään seuraavaa esinettä. Myryllä oli kyllä hajua siellä sun täällä, mutta tarkentaminen ei oikein tuottanut tulosta, kun taidettiin hinkata vähän väärässä kohdassakin. Lopulta Myry bongasi villasukkaparin kiveltä. Näin, että Myry nappasi ne suuhunsa, mutta unohti sitten ilmaista, tuli luokse ilman mitään, meni takaisin ja otti sukan, toi sen ja meni sitten näytölle toisen sukan viereen. Käyhän se näinkin. Tämän jälkeen päästiin sitten itse asiaan.

Mentiin aluksi hyvä tovi ihan vikaan (kartasta näkyy iso laaja kiepaus lännessä. Sitten löydettiin takaisin oikealle alueelle, tutkittiin ahkerasti ojaa, kunnes se puolituntinen alkoi jo täyttyä. Kerran Myry irtosi alueen keskivaiheilta, mutta tuloksetta. Oikeaan suuntaan kuitenkin irtosi, sillä vielä kauemmaksi Myry sitten irtosi, kun saatiin täsmäohjeiksi suunnata kohti koillis/itärajaa. Myry irtosi pitkälle, ja tuli sitten rullan kanssa (rullan Myry tiputti tullessaan perusasentoon, mutta annoin anteeksi; tämä on etsintätreeni, treenataan tuo ilmaisu taas kuntoon muualla). Näytölle Myry vei aika epämääräisesti poukkoillen, ja niin siinä sitten kävi, ettei Myry löytänyt oikeaan paikkaan. Siinä sitten hetki ihmeteltiin, ja päästin Myryn uudestaan etsimään, ja hetken päästä Myry sitten bongasi maalihenkilön uudestaan ryteikössä seisomassa, meni hakemaan rullaa, toi rullan huonosti (= tiputti), sai nyt hakea sen vielä uudestaan (välimatka niin lyhyt), kunnes hyväksyin. Myry oli siis käynyt hakemassa rullan ihan oikeaoppimisesti maalihenkilön luota (ei siis ilmaissut hajua), oli ilmeisesti säätänyt jotain sen rullan kanssa ja lähtenyt sitten ryteikön läpi menemään.

Ihan mukavaa oli taas vaihteeksi päästä metsään miettimään sopivaa etsintäsuunnitelmaa, ja tarkistamaan, missä koiran kanssa mennään. Päällimmäisenä jäi mieleen se, että jos koiralla on hajua jonnekin, niin ehdottomasti kannattaa lähteä tukemaan. Jo esineiden aikoihin Myry oli menossa sinne suunnalle, missä maalihenkilö sitten oli. Ehkä olisi pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa, ja tarkistaa ko. nyppylät ensin?

Hyvä oli myös (taas) havaita, että väsyneenä / pitkällä ilmaisumatkalla ilmaisuketju katkeaa eli koira ei malta pitää rullaa ihan loppuun asti suussaan. Pitää miettiä tähän sopivia harjoituksia…

Myryn etsintätreeni