Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

25.12.2012 Joulupäivän treeni Myrylle

Joulupäiväksi suunnattiin kohti Siuntiota, vaikka keliolosuhteet olivatkin taas vaihteeksi aika haastavat. Lunta satoi koko ajan, ja tiet pöllysivät. Päästiin kuitenkin perille. No, en kyllä pihalle ylös saanut autoani, ja lopputulemana ajoin autoni vähän ojaankin. Jätettiin se kuitenkin siihen, kun Myrylle oli suunniteltu pieni etsintätreeni ja siskon mies oli jo lähtenyt piiloon värjöttelemään.

Ohjeistus oli aika yksinkertainen eli matkan varrelle tien läheisyyteen muutama esine, ja sitten itse  ihminen reitin päähän jonnekin sopivaan paikkaan, mieluusti lumeen hautautuneena.

Ensimmäinen esine (pipo) löytyi aika pian aloituksesta läheltä tienpennarta. Pipon Myry toi minulle, ja vei näytölle. Sitten saatiinkin jatkaa tietä pitkin jokunen tovi. Paikoin Myry merkkaili metsän suuntaan, ja kerran kävi tekemässä pienen lenkin umpihangessa. Ei siellä kuitenkaan mitään ollut.

Noin puolivälin tienoilla tien haarautuessa Myry merkkaili aika paljon ja pyöri ympäriinsä. Mitään ei ihan siitä kuitenkaan löytynyt, mutta aika pian risteyksestä erkani jälki hankeen, mitä pitkin Myry seurasi. Kiven vierestä löytyi hanska. Palattiin takaisin tielle, ja kuljettiin jonkin matkaa, kunnes metsän puolelle lähti taas jälki, ja sitä jälkeä riittikin jonkin verran. Sitten Myry pysähtyi, sanoi piip, ja siitä löytyi toinenkin hanska. Jatkettiin siitä sitten jälkeä pitkin, ja päädyttiin takaisin tielle.

Matka jatkui jonkun tovin, kunnes aurattu tie (joka oli täynnä höttölunta eli  ei ihan just aurattu) muuttui lopulta umpihangeksi, jossa meni jälki. Päästin Myryn menemään tässä vaiheessa vapaana.  Jälki erkani taas metsän puolelle, ja meni kuusen alle. Käytiin se tsekkaamassa, mutta ei siellä mitään ollut. Hämyjälki siis. Ja taas jatkui hangessa rämpiminen. Hyvin Myry kuitenkin jaksoi mennä. Vähän itseeni alkoi epätoivo iskeä, kun hankipolku vain jatkui ja jatkui eikä loppua jäljessä näyttänyt näkyvän.

Päädyttiin lopulta kohtaan, missä näin, että jälki jatkuu eteenpäin, mutta kääntyy myös oikealle. Ihan tähän jälkiristeykseen ei päästy, kun Myry selkeästi reagoi, sanoi piip, ja sitten säntäsi vauhdilla takaisin kymmenisen metriä. Sitten nuuskutteli taas kovasti, sanoi piip, ja sukelsi umpihankeen, mutta ei vielä päässytkään haluamaansa paikkaan, piippasi ja tuli takaisin polulle, siirtyi taas metrin pari, kunnes sukelsi taas hankeen ja rämpi muutaman metrin. Siellä näkyi ihmisen kasvot hangessa. Myry nuuskutteli, huomasi kasvot ja antoi muutaman pusun, kunnes nappasi rullan suuhunsa ja hoiti homman loppuun eli toi rullan minulle ja vei myös näytölle. Olipa hienoa ja periksiantamatonta työtä!

Piiloutuja oli tosiaan käynyt tekemässä vähän isompaa lenkkiä, ja kiertänyt piilolle metsän kautta kauempaa, mutta Myry sai hajun lähempää ja raivasi itsensä paikalle, vaikka suoraa jälkeä paikalle ei ollutkaan :)

Vajaa pari kilsaa, ja neljäkymmentä minuuttia etsimistä. Kun piiloutuja oli saatu takaisin polulle, niin jälkiä pitkin tulikin sitten meitä seurannut koirakko. Viiman kanssa oli lähdetty seuraamaan (aika paljon) meidän jälkeen, ja hyvin näköjään sitten löysivät meidät :D

Kiitoksia piiloutujalle! Niin, ja autokin saatiin sitten sieltä ojasta poies.

Myryn joulupäivän treeni
Myryn joulupäivän treeni