Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

30.9.2018 Nose workin yhden osion kokeessa

Nose workissa voi osallistua myös yhden osion kokeeseen, ja tehdä luokkanousuja kyseisen osion osalta. TSAU järjesti Liedossa Suomen ensimmäiset yhden osion nw-kokeet, joihin me Keron kanssa osallistuimme. Tuomarina kokeessa toimi Patrick Stewart.

Kaikkiaan koe oli varsin hyvin järjestetty, paikka sopi hyvin kokeeseen ja muuten tunnelma koepaikalla oli hyvä. Sääkin suosi, vaikka olikin hieman kosteahkoa ainakin aamusta ja jonkin verran tuuli. Plussa-asteita taisi olla jotain kymmenen asteen tienoilla.

Koe oli jaettu kahteen osaan eli ensin kaikki koirakot suorittivat kaksi ensimmäistä ulkoetsintäaluetta, minkä jälkeen pidettiin lounastauko. Tämän jälkeen jatkettiin kahdella viimeisellä ulkoetsintäalueella. Ennen kokeen alkua oli mahdollista tehdä pari harjoitushajua. Otin nämä Keron kanssa reagointina. 

Ennakkofiilis kokeeseen oli luottavainen. Keron kanssa on tehty viime aikoina kakkosluokan kokeisiin tähtääviä harjoituksia, joten olin varsin luottavainen koiraan. Onnistumiset vaativissa treeneissä luovat kyllä hyvää luottamusta puolin ja toisin. 

Jokaisella alueella pyrin huomioimaan tuulen. Samoin tarkistin, mitä mieltä Kero mahtaisi olla lähetyspaikasta. Valinnat tuntuivat olevan ihan hyvät, sillä Kero oli varsin suoraviivainen toiminnoissain. Tarkennukset sujuivat aika nopeasti, samoin ilmaisut olivat hyvät. Ainahan toki voi jossitella, kun oli muita nopeampia koiria, mutta suoritusten jälkeen olin kyllä tosi tyytyväinen Keroon ja yhteiseen tekemiseen. Sekunneista siis viis.

Kero kahden etsinnän jälkeen
Vuoroa odottamassa
Loppupalkan kimpussa

Seuraavassa pisteytykset, ajat ja tuomarin kommentit sekä kuvat alueista.

Alue 1: Pisteet 25/25, aika 0:15,47 (enimmäisaika 2:30), sijoitus 3./14

Aloitti tuulen mukaan, koira keskittyi ja vapautti alueelle, antoi koiran valita suunnan hienosti. Hyvä ilmaisu ja superpalkkaus.

Alue 1

Alue 2: Pisteet 25/25, aika 0:10,56 (enimmäisaika 3:00), sijoitus 2./14

Aloitus hyvässä paikassa, vapautuksessa seurasi koiraa hyvin -> koira sai hyvin hajun -> hyvä ilmaisu -> hyvä palkkaus!

Alue 2

Alue 3: Pisteet 25/25, aika 0:06,47 (enimmäisaika 2:30), sijoitus 1./14

Kiva tunnelma lähdössä, tätä on nose work :) Ohjaaja lähetti koiran etsimään ja antoi koiran metsästää hajun. Upea ilmaisu. Well done! :)

Alue 3

Alue 4: Pisteet 25/25, aika 0:13,41 (enimmäisaika 3:00), sijoitus 7./14

Erityisen hyvä valmistelu pienine siirtymisineen, ohjaaja ei päästänyt koiraa etsimään ennen kuin oli varma, että koira on valmis. Koira kiersi hajulle pidemmän kautta, mutta työsti sen hyvin. Ohjaaja oli sijoittunut hyvin ilmaisua varten.

Alue 4

 

Pojat reissussa
Kero ja palkinnot
Keron palkinnot