Oma lepokausi (ylimenokausi tms) päättyi, joten ajattelin aloittaa uuden treenikauden erittäin kevyesti. Tämä tarkoitti siis sitä, että otin pojat juoksulenkille mukaan. Ajatus oli käydä tekemässä vain pari-kolme kilsaa, mutta innostuin sitten kiertämään n. 8 km lenkin. Pojat kulkivat matkassa ihan ok, vauhti oli kyllä aika hidasta (välillä otettiin pieniä spurtteja) ja välillä tuntui, että mulla oli 17 kg:n painolasti (Viima) mukana. Selviydyttiin kuitenkin kunnialla, yhteensä 55 minuuttia (eli 10 min hitaammin kuin mitä normaalisti tuon saman lenkuran menen).
Saatat myös pitää
Sain yhtäkkisen suunnistuskipinän, kun sain työkaveriltani korkeuskäyräkartan kuluvan viikon iltarasteille. Niinpä sitten perjantai-illan puuhaksi valitsin märässä metsässä rämpimisen. Onneksi ei sentään satanut, […]
Keron kanssa harjoitellaan tällä hetkellä myös kaikenlaisia kivoja temppuja Oiva Agilityn mainiolla temppu- ja kehonhallintakurssilla. Ollaan etäosallistujia, mutta saadaan vinkkejä ja kommentteja […]
Pojat pääsivät tapamaan 8-viikkoista jämtlanninpystykorvaa nimeltä Ykä. Oikein reipas ja rohkea poika, joka päivän mittaan intoutui entistä enemmän seurailemaan isompiaan ja tekemään […]
Kevättä ilmassa, kun mökkiviikonloppuun osui lauantaille tosi nätti ja aurinkoinen kevätsää :) Kivaa oli, ja pojat saivat taas raitista ilmaa ja vapaata […]
2 ajatuksia aiheesta “8.11.2010 Pojat juoksulenkillä”
Mäkin kävin lenkillä, pisimmällä yli vuoteen ja tossa samassa 55min ajassa taittui noin 2km!!Ja ihan täysillä menin…
Hienoa :) Lähtökohdat ovatkin kuitenkin erilaiset, joten propsit ehdottomasti sulle :)