Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

27.11.2010 Viiman treenejä

Lauantaina olikin taas vuorossa Viiman agilityn pohjataitotreenit. Tämän kerran aiheina olivat ympyrätyöskentely  häiriöillä (ihminen), jarruttaminen ja hyppyesteen siivekkeiden välistä kulkeminen.

Viima oli ihan innolla menossa treenaamaan, mutta sitten aina meidän vuoron aikoihin oli äärettömän herkkä menemään nuuskuttelumoodiin. Ensimmäinen juttu oli siivekkeiden välistä kulkeminen, mitä ei päästy alkuun edes aloittamaan tämän moodin takana. Toisella yrityksellä Viima olikin jo enemmän messissä ja koira hakeutui ihan kivasti siivekkeiden välistä. Palkkasin heitetyllä namilla, mikä tietysti helposti lisää tuota nuuskuttelua (ainakin ko. tiloissa).

Jarruttamisessa Viima pysähtyi alkuun ihan hyvin vierelleni, kun annoin vapautuksen. Kun mukaan otettiin häiriöpallo, niin sitten tuli kaikenlaisia juttuja mm. koira ei pitänyt istumisasentoa jne.

Ympyrätyöskentelyssä koiralla oli vähän into poissa eikä ihan täysin vierellä kulkenut. Pallo kyllä innosti ihan kivasti, mutta palkkaamisen jälkeen Viima halusi pitää pallon kanssa yksin kivaa eli vahvistetiheys jäi varsin kehnoksi.

Kotona harjoitellaan sitten tuota vahvistealuetta lähellä sekä tietty tuon piipparipallon palautusta ;)