Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

19.8.2014 Tiistain treeniä

Tiistaina oli jo hieman epämääräinen sää eli päivän mittaan oli satanut ja oli märkää. Treenien aikana ei kuitenkaan satanut muutamia satunnaisia pisaroita lukuunottamatta.

Ennen treeniä pojat pääsivät mukaan talsimaan ja merkkaamaan testikoealuetta (ryhmän yhdelle koiralle) eli hyvä alkuverkka saatiin alle.

Testikoekoiran jälkeen oli Keron vuoro. Tuuli oli selkeästi lounaasta, joten ajattelin sellaisen treenin olevan hyvä, missä haju vain tulvisi koiran nenään, kun kulkisimme ”tietä” pitkin. Lisäksi maalihenkilöillä oli pressut mukana eli treenattiin peitettyjä.

No, Kerollahan oli tietty vähän liikaa intoa, ja kun päästin sen menemään, niin sehän lähti vauhdilla. Meni sen verran vauhdikkaasti, että eka mm jäi huomaamatta. Kun Kero oli tulossa tokalta ilmaisemaan, se sai hajun siitä ensimmäisestä. Ja vaikka Kero oli vain muutaman metrin päässä minusta, niin se valitsi kutsuista huolimatta sen hajun, ja painalsi rulla suussa sinne. Ja takaisin. Ja näytölle tänne.

Sieltä sitten jatkettiin, ja Kero palasi tokalle piilolle. Jotain säätöä siellä piilolla oli, sillä ilmeisesti joku keppi oli häirinnyt ja Keron pasmat olivat menneet sekaisin. Kero palasi näköpiiriin ilman rullaa, mutta katsottuaan meikäläistä palasi takaisin piilolle ja ilmaisu ok.

Tästä jatkettiin sitten kolmannelle, joka oli vähän kauempana (ylitettiin tienraivausalue, tuota aluetta myllerretään, eikä siellä kohta voi treenata, kun metsä katoaa :( ). Hetken päästä Kero tuli ilmaisemaan, ja vei makuullaan olevan maalihenkilön luokse. Ennen ilmaisun aloittamista Kero oli nuuhkinut tarkkaan, mutta sen jälkeen ihan ok.

Summana tästä päätin, että ihan perusilmaisua pitää nyt vahvistaa. Latenssia, etäisyyttä, omatoimisuutta. Pressupiilot menivät hyvin, joten ne eivät ainakaan tuottaneet ylimääräistä ihmetystä.

Toinen mietittävä juttu on sitten tuo maalihenkilön vaihtaminen. Pieni työtapaturmahan se oli, ja loppupeleissä koira kuitenkin haki kaikki. Ja kun mietin, miten tositilanteessa menisi, niin valinnat ja ratkaisut pitää suhteuttaa sen mukaisesti. Jatkossa treeniasetelma on pyrittävä tekemään niin, ettei näin pääsisi käymään. Toisaalta taas… koiran pitää kuitenkin osata hoitaa aloittamansa homma loppuun huolimatta vastaantulevista häiriöistä. Olisikin mielenkiintoista tietää, miten muut näitä tilanteita harjoittelevat (koira vaihtaa hajua tai ilmaisun aikana vaihtaakin maalihenkilöä).

image
Maalihenkilö löydetty ja ilmaistu