Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

12.8.2014 Rudus-treenit

Tiistain treeniohjelmistoon olimme saaneet vierailun Rudus Turvapuistoon Espoon Ämmässuolle. Sinne siis Keron kanssa (aiemmat visiitit Keron kanssa 1 ja 2).

Ihan alkuun Kero pääsi hieman tallailemaan alueelle ja tutkailemaan alueella olevia nukkeja samalla, kun vietiin etsintätreeniä varten maalihenkilöitä piiloon. Eipä nuket kummemmin ensi nuuhkaisun jälkeen enää kiinnostaneet tai muuten häirinneet.

Kero moikkaa Unnaa. Kuva: Sanna Kailanto.
Kero moikkaa Unnaa.
Kuva: Sanna Kailanto.

Myös ennen omaa treenivuoroa verkkailtiin Keron kanssa varsin riittävästi, sillä ehdittiin tehdä vaikka mitä. Liikuttiin, hengailtiin, tehtiin seuraamista siellä täällä, paikallamakuuta ja kun Keron treeniä varten tyypit lähtivät piiloihin, niin harjoiteltiin myös rauhassa makoilemista treenikamat jo päällä. Oli hyvä orientoituminen ja Kerokin malttoi pääasiassa ottaa ihan lunkisti :)

Kero odottelee vuoroaan.
Kero odottelee vuoroaan.

Sitten itse treeniin. Siirryttiin aitojen sisäpuolelle, ja päästin Keron vain vapaaksi. Sai siis lähteä etsimään heti ilman sen kummempia asetteluita tai muutakaan. Pari piiloa tiesin entuudestaan, mutta kolmannen osalta olin antanut vapaat kädet.

Treeni alkoi. Kuva: Sanna Kailanto
Treeni alkoi.
Kuva: Sanna Kailanto

Eka piilo oli tarkoitus olla alueella olevan ison punaisen työkoneen ohjaamotilassa eli korkealla oleva maalihenkilö, mutta siitä Kero ei saanut ohimennessään hajua, kun paineli vauhdilla eteenpäin. Sen sijaan Kero nappasi hajun oikealle rinteeseen, minne sitten kiipesi ja juoksi sitten hetken päästä rullan kanssa alas. Hieman Kero oli piilolla miettinyt (nuuhkinut seisovan maalihenkilön namitaskuja) ennen kuin oli muistanut, mitä pitikään tehdä. Rullan luovutus ja näyttö moitteettomat.

Tästä jatkettiin sitten eteenpäin. Kero liikkui kivasti, mutta suuntasi kovin alueen rajoille. Kero kävi myös tsekkaammassa vanhan piilon, mutta ei reagoinut siihen sen enempää. Sitten Kero irtosi taas ja tuli pian rullan kanssa. Tämä piilo oli asfalttityökone, jonka kyydissä maalihenkilö oleskeli. Siinä lähellä oli myös nukkeja, mutta onneksi Kero ei niistä hämääntynyt, vaan etsi heti oikean hajunlähteen. Ilmaisu edelleen hyvä. Tätä piiloa en itse siis alkujaan tiennyt, joten tässä oli TYD-aspekti mukana, sillä uskaltauduin jättämään myös radiopuhelimet pois käytöstä (mukana kulki kuitenkin henkilö, joka tiesi piilot).

Etsitään. Kuva: Sanna Kailanto
Etsitään.
Kuva: Sanna Kailanto
Rulla tuotu. Kuva: Sanna Kailanto
Rulla tuotu.
Kuva: Sanna Kailanto
Lähdetään näytölle. Kuva: Sanna Kailanto
Lähdetään näytölle.
Kuva: Sanna Kailanto
Vrooom... Kuva: Sanna Kailanto
Vrooom…
Kuva: Sanna Kailanto
Ja ansaittu palkka. Kuva: Sanna Kailanto
Ja ansaittu palkka.
Kuva: Sanna Kailanto

Tältä piilolta jatkettiin sitten takaisin päin alkuun. Ja kun sopiva kohta tuli, niin Kero selvästi alkoi liikkua taas eri tavalla ja hakea hajua. Kero meni ison työkoneen tykö, kierteli hieman, mutta paikallisti varsin nopeasti hajun tulevan ylhäältä. Kero yritti nousta piiloa vasten, mutta haukahti ja nappasi rullan. Ilmaisu edelleen hyvä. Jes!

Treeni jatkuu. Kuva: Sanna Kailanto
Treeni jatkuu.
Kuva: Sanna Kailanto
Kuva: Sanna Kailanto
Kuva: Sanna Kailanto

Treenin jälkeen Kero intoutui vielä vetoleikkimään vikan maalihenkilön kanssa sekä tuli myös muitten luokse rapsuteltavaksi. Hyvä treeni siis näin kuukauden tauon jälkeen :)

Loppuleikkejä. Kuva: Sanna Kailanto
Loppuleikkejä.
Kuva: Sanna Kailanto
Ja rapsuja.
Ja rapsuja. Kuva: Sanna Kailanto

Kiitos kaikille mukavista treeneistä sekä etenkin Sannalle hyvistä treenikuvista!