Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

27.4.2013 Lauantaiaamun raunioitumiset

Lauantaiaamu alkoikin rattoisasti klo 9 rauniotreeneillä :)

Kerolle otettiin tällä kerralla vain kaksi maalihenkilöä ihan vain sen takia, että sillä oli viimeksi neljä ja maastossakin sillä on ollut nyt viikon sisään neljä ja kolme tyyppiä. Vähän vaihtelua siis ja toisaalta koiralle jää intoa palata radalle uudestaan, kun hommat vähän kuin jäävät kesken… :)

Tällä kerralla en tiennyt itse piiloja, joten siinä piti vain luottaa koiraansa. Lisäksi tavoitteenani oli olla hiljaa ja antaa koiran rauhassa tehdä duunia. Ekalle piilolle oli vähän matkaa, ja Kero tutki siinä mennessään aiempien piilojen hajuja, mutta hyvin kuitenkin työsti eteenpäin. Sitten yhden kasan putken lähistöllä olemus muuttui, ja häntäkin alkoi heilua. Maalihenkilö löytyi sieltä putkesta :)

Kun Kero oli syönyt sapuskansa piilolla, kutsuin sitä luokse, mutta sillähän oli jo haju seuraavasta piilosta. Höhpöh. Kero juoksi alueita rajoittavan hiekkatien ylitse toiselle puolelle ja löysi kasan takaa maalihenkilön. Tämän jälkeen duuni olikin tehty ja saatiin joukkokehut ja vielä namia kaupan päälle :)

Yhteenvetona:

Koirahan teki kivasti duunia, ja työsti hajut hyvin loppuun asti ja vaikutti oikein tyytyväiseltä ja pirtsakalta.  Ei mörköjä :) Itsekin maltoin olla hiljaa, mitä nyt koiran luoksetulo petti tuossa ekan maalihenkilön löydön jälkeen. Treenin jälkeen jäin taas miettimään näitä hallittavuusjuttuja. Toisaalta haluan, että koira on hallinnassa eli ainakin löydön jälkeen tilanne rauhoitetaan sen verran, että saan koiraan kontaktin ja voin lähettää sen takaisin etsimään. Toisaalta taas on aivan loistavaa, että koira tekee itsenäisesti duunia ja tekee omia päätöksiään, ja tämän haluan kyllä säilyttää.

Pitäisi löytää sopiva määrä hallittavuutta, esimerkiksi juuri alkurutiineissa sekä sitten löytöjen yhteydessä. Nyt Kero odotteli omaa vuoroaan ihan mallikkaasti ja tehtiin kontaktijuttuja sun muita siinä odotellessa. Kun meidät pyydettiin radalle, Keron olemus muuttui intopinkeäksi. Ja kun Kero ei päässyt tervehtimään muita hihna kireällä, niin sitä intoa tuntui kertyvän vain lisää ja lisää (ja tämä varmasti jatkossa voi purkautua ääntelynä, mitä ehdottomasti en kaipaa). Eli seuraavaa kertaa ajatellen pitäisi keksiä joku juttu (tai treenata näitä tilanteita kotosalla), miten tuo radallemeno ja etsimään pääsemisestä ei tulisi isoa numeroa.

Ja tosiaan löytöjen yhteydessä olisi kiva saada koiraan edes joku kontakti… ettei käy niin, että koira huitelee maalihenkilöltä toiselle ja pitää omaa kivaa keskenään :) Yksi vaihtoehto olisi laittaa tyypit piiloon yksitellen (mun edelleen tietämättä piiloja), mutta katsellaan :)