Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

26.4.2013 Agissa lähtöjä ja käännöksiä

Ennen perjantain treenejä selasin taas Evan ja Emelien agilitykirjaa, ja mietin sopivia treenikohteita (joo, suunnittelen tosi ajoissa näitä…). Kaikenlaista kivaa ilman esteitä tehtäviä harjoituksia löytyi, mutta kun kerran vielä esteitä olisi tarjolla, niin päätin sitten ottaa teemaksi käännösten harjoittelun parin siivekeparin avulla nyt kun lähtöharjoituksetkin ovat edistyneet vauhdilla. Mukaan treeneihin otin vain Keron, vanhukset saivat viettää kotona rauhallista perjantai-iltaa.

1. Ympyrätyöskentelyä siivekkeillä

  • Neljä siivekeparia ympyrällä
  • Lentävällä lähdöllä yksi väli oli ok, mutta seuraavalle Kero ei sitten irronnutkaan enää -> tauolle

2. Uusi yritys edellisestä

  • Kolme toistoa lentävällä lähdöllä, palkkaus ekasta välistä
  • Kokeilin myös, menisikö Kero kahdesta peräkkäisestä välistä, mutta ei onnistunut
  • Palkkana pöllölelu oli liian kiva, ja kun muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen lopulta tuli onnistunut toisto ja palkkaus, niin Kero päätti lähteä rallattelemaan pöllön kanssa.

3. Kaksi siivekeparia 90-asteen kulmassa

  • Kaksi toistoa (DOL), lähtöharjoituksina, nämä ok
  • Palkkana wubba-lelu, leikki ei tosin ollut kovin innokasta (olisiko ne hampaat, kun ei nyt oikein tartu kunnolla leluun)

4. Kuten edellä

  • Kolme toistoa, joista ekalla ohitti ekan siivekeparin, loput ok
  • Lähdöt olivat hyvät
  • Palkkana tiikerilelu, mutta leikki edelleenkään ei ollut ihan sellaista, mitä olisin kaivannut

5. Kaksi siivekeparia suorassa linjassa + yksi siivekepari 90-asteen kulmassa

  • Race to reward (purkin kansi kiinni)
  • Ensin suoraan
  • Sitten kahden hypyn takaa 2x -> oikaisi suoraan palkalle
  • Helpotetaan -> yhden hypyn takaa 2x -> ok

6. Kuten edellä

  • Nyt heitetty namipalkka
  • Ekalla toistolla tosin oikaisi käännökseen, sen jälkeen kaksi toistoa suoraan

7. Kuten edellä

  • Race to reward (purkin kansi kiinni)
  • Ensin pelkkä käännös -> ok, sitten kokeilin, onnistuisiko suoran päästä -> ei onnistunut, Kero oikaisi, sitten lähempänä ensimmäistä estettä -> ok
  • Kokeilin uudestaan onnistuisiko suoran päästä, mutta Kero oikaisi ekan siivekeparin, mutta haki seuraavaan väliin
  • Uusintayrityksellä Kero teki sitten koko pätkän oikein

Yhteenvetona:

  • Lentäviä lähtöjä on tehty nyt vähän, mikä näkyi ensimmäisissä jaksoissa, tarvitsee siis tehdä jatkossa näitäkin aina välillä
  • Kaikki lähdöt olivat hyviä (pysyi!), jatkossa pitää vain varioida omaa sijaintia, liikettä ja vapautushetkeä
  • Kero katsoi enimmäkseen minua, kun odotti lähdössä, jolloin mukaan tuli tahattomasti kestoa, sillä vapautus tapahtui ainoastaan Keron vilkaistessa eteenpäin
  • Taukokäytös oli ihan hyvää, Kero hakeutui kivasti omalle pyyhkeelleen

Jatkossa:

  • Enää ensi viikolla yksi oma vuoro jäljellä, sen jälkeen pidetään vähän kesätaukoa (voipi olla, että hankin jostain joko vakiovuoron tai sitten satunnaisesti käydään treenailemassa jossain)
  • Tarkoituksena harjoitella paljon flatworkkia, mm. ympyrätyöskentelyä, käännöksiä, kiihdytyksiä, jarrutuksia, valssi jne
  • Eteenkatsomiselle voisi antaa käsivihjeen eli koira voi kyllä katsoa ohjaajaan, mutta kun ohjaaja antaa merkin, niin koira tietää viimeistään tällöin, että sen pitäisi katsoa eteenpäin

Tässä videopätkä, jossa mukana toisen ja viimeisen jakson toistot.

httpv://youtu.be/Dzy_sGSLklA