Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

14.8.2014 Lähinnä ohjaushaasteita treeneissä

Torstain agitreeneissä omatoimipuolella harjoiteltiin takaakiertoja kahdella hyppyesteellä. Lisäksi oli tarjolla keinutreeniä, mutta se skipattiin, kun en ole aikoihin noita kontaktiasioita miettinyt ja ilman suunnitelmaa en viitsi lähteä säveltämään.

Ohjatulla puolella mentiin kahta eri kiemuraa, joissa haastavinta oli ehtiä oikeaan sijoittumisvihjeeseen sekä toisaalta pitää hartialinja sellaisena, että koira kääntyy heti sen sijaan, että hakisi laajemmalla kaarella ylimääräisiä esteitä.

Omatoimipuolen takaakierrot menivät yllättävänkin ok, vika jakso tehtiin jopa 45cm rimoilla. Tarkoitus oli tehdä kahdeksikkoa (takaakierto+valssi), mutta tehtiin vain puolikkaina.

httpv://youtu.be/ubpdJzw90hI

Ohjaustreenissä ekassa harjoituksessa itselleni haastavinta oli 180-asteen käännöksen jälkeen odottaa ja tehdä tiukka hartialinjakäännös. Jos olin liikkeessä ja tein laajemman olkapääkäännön, Kero jatkoi vauhdilla eteenpäin ja ylimääräiselle esteelle ja sen seurauksena koiran linja muuttui ja seuraavasta halutusta esteestä mentiin ohi.

Toisessa harjoituksessa Kero alkoi olla jo vähän väsy, eikä oma ajatuksenikaan enää oikein luistanut. Haastavin kohta oli hyppysuoran jälkeen tehdä 180-asteessa olevat hypyt ja siinä välissä ehtiä sijoittumisvihjeeseen valssille. Itselleni oli jotenkin haastavaa pitää rintamasuunta ja edetä oikeaan paikkaan, kun tulee tämmöinen suunnanmuutos taaksepäin. Toinen haastava kohta oli ehtiä toiseen sijoittumisvihjeeseen (tai tehdä valssi diagonaalilla) koiran irrotessa putkeen. Kuten videolta näkyy, olen harmillisesti myöhässä.

httpv://youtu.be/FSpRSayXl90

Treenin jälkeen tuli käytyä pitkällä loppuverkalla metsässä, kun sennukoiratkin olin nyt mukaan ottanut. Kylläpä koirat taas nauttivatkin metsäliikunnasta :)