Kero oli tänään ensimmäistä kertaa pentujen leikkitunnilla Koirapalvelu Virikkeen tiloissa :)

Idea tähän syntyi siitä, että vanhemmat koirat eivät pahemmin vielä Keron kanssa leiki, ja ihan samanikäistä seuraa Kerolla ei vielä ole oikein ollut. Leikkitunneilla fiksua leikkimistä on tarkoitus harjoitella erirotuisten pentujen kesken siten, että mukana on taukoja ja leikkien mahdollista rajuutta säädellään pentujen mukaan. Jokaiselle taataan mukava leikkihetki :)
Kero lähti varsin innokkaasti leikkiin mukaan, ja etenkin leonbergi-Sero oli heti samalla aaltopituudella juonessa mukana. Olivat kohtuu tasaveroinen pari (ei hirveästi kokoeroa), vaikkakin Kero olikin tällä kerralla enemmän altavastaajana.

Kultsunarttu-Serankin kanssa Kero intoutui leikkimään, mutta leikkiä piti hieman rajoittaa, kun Kero oli ehkä vähän liian raisu tälle neidille. Hyvät leikit saatiin kuitenkin aikaiseksi :)
Pari kertaa taukoiltiin Keron kanssa ulkona. Tarpeita ei kuitenkaan tehty. Samoin panta-hihnayhdistelmä ei ollut nyt kovin kiva juttu (no, eipä olla hirveästi harjoiteltukaan). Sisällä taas oli sen verran jänskää, ettei nami kelvannut lainkaan. Yhdessä kohtaa Kero tuli kyllä ottamaan juustonpalasen, mutta sylkäisi sen sitten suustaan keskelle leikkialuetta :P
Ensi kertaa varten olisikin tarkoitus harjoitella panta+hihnaa kivemmaksi. Samoin pitäisi tehdä tutkimusta siitä, mikä nami olisi Kerolle mieleen myös vähän häiriöisemmissä paikoissa.
Leikkitunnista jäi kuitenkin hyvät fiilikset, ja ehdottomasti olemme menossa uudestaan :)


Leikkitunnin jälkeen Kero pääsi kotiin uinumaan, kun itse menin lähipöpelikköön tuplasti piiloon. Sen jälkeen käytiin vielä koko poikakolmikon voimin etsimässä metsään jääneet neljä esinettä. Myry sai ottaa vastuun esineiden löytymisestä, ja hyvinhän se ne löysi: muovipullo tuotiin, puussa ollut paita ilmaistiin rullalla, katkenneen puun päässä ollut hanska ilmaistiin rullalla ja hangessa ollut sukka tuotiin. Olipa hienoa nähdä, miten Myry oikein nautti ja oli hyvässä etsimisvireessä. Kero hengaili messissä, ja Viima haukkui, kun huomasi Myryn löytäneen jotain.