Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

27.10.2018 Vuoden ikään ehtinyt Disco

Disco täytti vuoden jo pari viikkoa sitten eli 15.10.2018. Nyt hieman myöhässä kirjaan vielä kerran ylös, miten tämä kuukausi on sujunut ja mitä harrastusten pariin kuuluu. Aiemmat kuukausikatsaukset löytyvät: 11kk, 10kk9kk8kk7kk6kk5kk4kk ja 3kk.

Disco 13.10.2018
Disco 13.10.2018

Normielämä

Edellisen kuukauden postauksessa hämmästelin teinipojan meininkiä. Mutta sen jälkeen tuntuu kuin Discon elämässä olisi helpompi vaihe. Ehkä se aikuistuu? Yhtä kaikki, vaikuttaisi siltä, että normielämä on ollut aika sujuvaa. Voi tietty olla, että itsekin otan lunkimmin. 

Disco 13.10.2018
Disco söpöilee 13.10.2018

Agility

Agilityn osalta olemme edenneet aika kivasti tötterötreeneissä. On tehty yhden, kahden ja jopa kolmen tötterön kanssa pieniä treenejä, joissa on vahvistettu jatkuvaa wrap-vihjettä, useampaa kierrosta (näitä ei kuitenkaan kovin paljon), threadle-vihjettä (come-spin), jonkin verran ohjaajahäiriötä ja pientä etäisyyttä. Näitä on tehty kotosalla, mökillä ja hallilla. On ollut aika virkistävää käydä 1-2 kertaa viikossa hallilla aamuisin treenailemassa. 

Lisäksi on tehty hyppytekniikkaa, pääpaino enemmän set point -harjoituksella. Siinä hyppykorkeutta on lisätty ja päästy 45 cm, mutta palataan vielä hetkeksi tekemään matalammalla korkeudella tätäkin harjoitusta. 

Esteillä treenaamista tai mitään ratajuttuja ei olla edelleenkään tehty, pois lukien tietty hyppytekniikkaharjoitukset. On ollut niin paljon kaikkea muuta perustaitotreeniä, että vielä ei olla pidemmälle päästy agilityn saloissa.

Disco 14.10.2018
Disco vauhdissa 14.10.2018

Nose work

Discosta on kuoriutunut yllättävän taitava ja keskittynyt nenätyöläinen. Joitain kertoja on tehty ulkosalla pieniä treeniä, kun Keron kanssa on tehty kotiläksyjä. On ollut mukava huomata, miten hyvin Disco hajun nappaa ja tarkentaa paikoin jopa paremmin kuin paljon kokeneempi Kero! Kävimme kerran myös ohjatulla tunnilla (100 Paw Scent Dogs), kun Kerolla oli jo edellisenä päivänä vaativammat treenit ja halusin tsekata, miten Disco toimii vieraassa sisätilaympäristössä purkkiradalla. Toimi oikein hyvin ja sisätilaetsinnässäkin päästiin hyvin alkuun.

Disco nw-treenin jälkeen 4.10.2018

Muut lajit

Koirajuoksua, jee! Tätä olisi kiva tehdä vähintään kerran viikkoon, mutta ihan siihen ei olla päästy. Mökillä ollessa on käyty vapaamuotoisesti spurttailemassa, ja täällä kaupungissa sitten vetovermeillä varustettuna. Saa Kerokin sitten vähän vauhdikkaampaa liikuntaa. Hienoa on, että Disco oikeasti vetää ja vaikuttaa tosi innostuneelta hommasta. Se myös kuuntelee suuntavihjeitä tarkasti, ja kun käännöksissä tulee ”oikee”, niin koira kääntyy samantien ja kiihdyttää. Tätä vihjettä ei kannata käyttää normilenkityksillä, sillä reaktio on samanlainen.

Vision BH/PK-treeneissä on käyty nyt yhteensä neljä kertaa (kahden viikon välein). PK-puolen juttuja ei oikeastaan olla opeteltu johtuen osaltaan varmaan omasta motivaatiosta tehdä noita juttuja. Mutta esimerkiksi edellisellä kerralla tehtiin off switch -peliä, mikä oli varsin kiva ja sopivan väsyttävä Discollekin. Yksi kerta jäljellä, ja sitten mietimme taas jotain muuta mukavaa ohjattua puuhaa.

Valmiina juoksulenkille 5.10.2018

Vihjesanalista

Näihin vihjeisiin, sanoihin tai ääniin Disco reagoi:

  • Ehdolliset vahvisteet: naksutin, zip (nami kädestä), vau (lelu kädestä), okei (lelu maassa)
  • Luoksetulot: Disco,  kaksi lyhyttä pillivihellystä
  • Vapautukset: Vapaa (ovista yms), free (lelulle/hypyille), uimaan (veteen)
  • Out (lelusta irroitus käteen)
  • Jätä (luopuminen  -> tulee luokse)
  • Matto (paluu alustalle makaamaan)
  • Häkki (menee häkkiin)
  • Sit
  • Down
  • Up (seisomaan nouseminen)
  • Stå (seisomaan jääminen liikkeestä)
  • RZ-alueelle hakeutuminen: Sivu (vasen puoli), close (oikea puoli), tulee myös vihjeistä Disco ja free
  • Hop up: tasapainotyynylle nouseminen (kaikki jalat)
  • Ylös: pään kurotus ylöspäin, etutassut käsivartta vasten
  • Alas: pään kurotus alaspäin, etutassut käsivartta vasten
  • Putkii (estevihje)
  • Back (peruuttaminen)
  • Rulla (ottaa kaulassaan roikkuvan rullan suuhunsa)
  • Fetch (ottaa suuhunsa esineen ja tarjoaa sitä minulle käteen)
  • Anna (tuo jonkun esineen, kuten tyhjän ruokakupin, minulle käteen)
  • Väli (tulee jalkojen väliin takakautta)
  • Haju (nose workin etsintävihje)
  • Etsi (esineiden etsintävihje)
  • Search (ota/etsi nami maasta)
  • Wrap (tötterön kiertäminen)
  • Come (threadle-vihje)
  • Spin (tasaisella pyöriminen, suunnalla ei väliä)
  • Bow (kumarrus)
  • (A)nananana (jatkuva vihje, hyppyesteen takaakierto ja käännös tiukasti)

Videoesimerkkejä viimeaikaisista treeneistämme löytyy postauksesta: 21.10.2018 Vuoden ikäisen Discon treenivideoita

Seuraavien kuukausien tavoitteita

Jatketaan agilityn pohjataitojen parissa. Flatwork lessonit etenevät aika kivasti nyt, kun olemme päässeet tekemään tötterötreenejä. Seuraavien kuukausien aikana mukaan tulevat myös harjoitukset yhdellä hyppyesteellä sekä tietysti jatkamme erilaisten perustaitojen treenaamista. Nose workin osalta hiotaan Discon taitoja sen verran pidemmälle, jotta voisimme käydä suorittamassa hajutestin (ei välttämättä tänä vuonna vielä). Laatikkoetsintää emme esimerkiksi ole vielä tehneet, sillä haluan olla tarkkana siitä, että Disco ilmaisee fiksusti myös näitä kohteita.

Disco 21.10.2018
Disco 21.10.2018