Aiemmassa artikkelissani (ks. Miten valmistautua pennun tuloon?) pohdiskelin, millaisia etukäteisvalmisteluita olisi hyvä tehdä tai ainakin tiedostaa, kun perheeseen on tulossa pentu. Tiettyjä käyttäytymisiä on hyvä heti vahvistaa tai opettaa uusia hyödyllisiä taitoja kaiken sosiaalistamisruljanssin lisäksi. Tutustumista puolin ja toisin Ensimmäiset päivät menevät käytännössä siten, että tutustutaan pentuun ja pentu tutustuu uuteen […]
sosiaalistaminen
Uuden koiran saapuminen perheeseen on aina jännä juttu. Ennen luovutusta miettii ja tuskailee, osaako tehdä asiat oikein ja onhan kaikki tarvittava tieto ja taito tarjolla. Edellisestä pennusta olikin itselläni aikaa viisi vuotta, mutta jotenkin sitä oli ehtinyt jo unohtaa, mitä kaikkea pentuaika vaatii ja mitä kaikkea pitää ehtiä suunnitella ja […]
Torstai-iltana lähdettiin kävelylenkille koko poikakolmikon kanssa tarkoituksena puolivälissä pitää minitreenit. Suunnitelmana oli, että Kerolle tulisi positiivista lapsikokemusta (ajattelin BAT-menetelmän hyödyntämistä sekä mallioppimista Viiman avulla) sekä sitten lisäksi perinteiset ilmaisutreenit siihen päälle. Yllätys oli suuri, kun paikan päällä Kero olikin innokkaasti menossa kaikkien ihmisten luokse ja lapsikin oli aika kiinnostava. Toki […]
Kero sai olla tänään toimistokoirana, kun olin koiran mukaan työpaikalle. Porukkaahan ei nyt tähän aikaan hirveästi ole, mutta oli nyt kuitenkin jonkin verran, jotta uusia ihmiskontakteja syntyi. Pääasiassa Kero möllötti ja nukkui lähistöllä, mutta mukaan mahtui kyllä seikkailuja ympäri toimistoa. Välillä syötiin puruluita, ja pariin otteeseen käytiin vähän ulkoilemassakin, kun […]
Selkeä kaipuu jollekin ohjelmalle, mutta onneksi lappalaiskoirafoorumin porukalla sattui olemaan treenit Tuomarinkartanossa. Sinne siis Keronkin kanssa pörräämään. Treenisuunnitelmana oli harjoitella mattokäytöstä sekä katso koiraa -treeniä. Lisäksi ajatuksissa oli myös flatworkin tekemistä. Niitäpä sitten tehtiinkin. Aloitettiin mattotreenillä eli Kero alustalle, siitä vapautuksia ja takaisin matolle (vihje ”matto”). Samalla treenailtiin myös katso […]
Sunnuntaiaamuna lähdin Keron kanssa kohti Kirkkonummea, missä tarkoituksena oli hengailla ja seurata agilityn SM-kisojen yksilösuorituksia. Itse katsomoalueelle koirien kanssa ei päässyt, joten tyydyimme katsomaan kisoja aidan toiselta puolelta ja muuten vain hengailemaan ympäristössä mm. kojupuolella jne. Kero käyttäytyi tosi fiksusti ja oli todella helppo koira. Kun pysähdyttiin, Kero rauhoittui heti […]
Tällä kerralla olikin sitten viimeinen PLS:n pentukurssin kerta, ja treenit olivatkin vähän erilaiset. Nimittäin nyt tehtiin yksitellen, ja sillä aikaa muut koirat odottivat toisaalla ja ihmiset olivat katsomassa ja kuuntelemassa siinä vierellä. Kero sai olla ensimmäinen koira, ja sai käydä tutustumassa kaikkiin ihmisiin siinä kertoillessani, mitä me olemme tässä viime […]
Tiistai-iltana hyödynnettiin Ojangossa olevia epävirallisia agikisoja menemällä turistiksi paikalle. Aluksi Keroa vähän jänskätti, kun kulkiessamme ohi autoista useasta niistä kuului haukkua ja kohdalla rähähdyksiä. Siinä meni pojalla jo häntä matalaksi :( Toipuiltiin tästä ulkoilemalla laitamilla ennen kuin menimme aidatulle alueelle. Sielläkin oltiin suosiolla aluksi kauempana. Harjoiteltiin rauhassa olemista omalla pyyhkeellä, […]
Torstaina treenattiin Keron kanssa Tattarisuolla PLS:n pentukurssilla. Tällä kerralla tultiin paikalle vähän kiireellä, joten ainakin pennun kierrokset olivat aluksi liian korkealla. Niinpä avuksi tuli taukopaikan asentaminen, oman taukopyyhkeen käyttö märästä ruohikosta huolimatta ja rauhoittumiseen keskittyminen ennen kuin mitään tehdään. Aika kivasti Kero pyyhkeelleen rauhoittui, vaikkakin oli heti aina valmis lähtemään […]
Osallistuttiin Keron kanssa HSKH:n järkkäämälle pentujen leikkitunnille, jossa ideana on leikkiminen ja muu agiin valmistava puuhastelu oman ihmisen kanssa. Ei siis pentujen keskinäistä leikkimistä :) Paikalla oli yhteensä kuusi pentua, ja porukka jaettiin kahteen osaan. Me olimme Keron kanssa ensin hengailuporukassa, joka teki keskenään ohituksia, leikitti jne sillä aikaa, kun […]
Sunnuntain ohjelmistoon kuului sosiaalistamispläjäys, joka koostui parista junamatkasta sekä Malmin Eläinklinikka Apexin järkäämästä ”Pennun kanssa eläinlääkärissä” -luennosta. Luento oli sama kuin neljä viikkoa sitten (ks. blogipostaus), mutta tällä kerralla meidän tavoitteena oli lähinnä tsekata, onko Kero oppinut tässä väliaikoina yhtään mitään ja toisaalta vahvistaa edelleen positiivisia normiajesta poikkeavia kokemuksia. Paikalle […]
Sunnuntaiaamuna vain Kero messiin ja suunta kohti Pitäjänmäkeä, missä pelastuskoiraporukkamme kokoontui kohti Ihmeellistä kisaa. Paikan päällä meidät jaettiin pareiksi, ja saimme tehtäväksi siirtyä keskustaan ja kierrellä siellä eri paikoissa keräten eri määrän pisteitä. Lyöttäydyttiin heti ekalla rastilla yhteen toisen parin kanssa, joten meitä reissasi sitten yhteensä viisi koiraa ja neljä […]
Päivä aloitettiin yhteisellä peltolenkkeilyllä, kun sääkin oli varsin mainio. Aurinko paistoi, ja alkoi tuntua jo vähän keväiseltäkin :) Lisää kuvia galleriassa Iltapäivällä oli vuorossa päivän suunniteltu sosiaalistamisreissu junalla Malmille, siellä Malmin Eläinklinikka Apexiin pentutunnille ja sen jälkeen taas junalla kotiin. Apexissa tosiaan oli ilmainen pentutunti, joka alkoi n. puolen tunnin […]
Lauantain ohjelmistoon kuuluivat mm. leikkitreffit Keron siskon Hilun (Omituinen Hallahiippo) kanssa sekä sen jälkeiset hälytreeneihin tutustumiset. Sitä ennen olikin hyvä ladata vähän akkuja kotosalla. Siskon kanssa leikkiminen oli varsin vilkasta. Pääasiassa Kero oli altavastaajana, sillä siskolla oli ihan älyttömästi energiaa ja ääntä kurmuttaa vähän unista Keroa. Tämän lisäksi Keron turkkiin […]
Töiden jälkeen vastassa oli aika väsyneitä ja uneliaita koiria. Ovatko ne riekkuneet koko päivän…? Mitään näkyvää muutosta (tuhoja tms) ei tosin näkynyt, mutta voihan olla, että pentu on kiusannut vanhempia koiria päivän mittaan. Tai sitten koko kolmikko vain on nukkunut :) Koska tänään ei ollut luvassa koirahäiriötreeniä tms, niin päätin […]
Etäpäivä töistä, joten lounastauon aikaan kävin vähän ulkoiluttamassa Keroa ja kameraa :) Loput kuvat löytyvätkin sitten kuvagalleriasta: Keron 11-viikkoiskuvia Iltapäivällä oli tarkoitus vähän sosiaalistaa Keroa piipahtamalla Mustissa & Mirrissä lihavarastoja täydentämässä. Nyt reissu putiikkiin sujui paljon nopeammin ja reippaammin :) Muuten tähän päivään ei sen kummempaa sitten oikeastaan kuulunutkaan. Tavallista […]
Kero on kuulema ollut päiväsaikaan aika kauhea eilen ja tänään (ts. ei ole rauhoittunut nukkumaan), joten tänään oli taas odotettu pentujen leikkitunti Koirapalvelu Virikkeen tiloissa. Paikalla olivat edelliseltä kerralta tuttu leonbergi-Sero sekä sitten uutena tuttavuutena käppänä-russelisekoitus-Laku. Leikkitunnilla Kero oli varsin reipas. Tutun leonbergin kanssa leikit alkoivat heti, ja oli aika […]
Lauantain ohjelmistossa oli leikkitreffit gööttiuros-Papun kanssa. Matkat treffipaikalle sujuivat näppärästi bussilla (eka kerta). Menomatkalla oli pariin otteeseen pientä piippailua ilmassa, mutta loppujen lopuksi Kero rauhoittui sylissä ihan hyvin. Paikan päällä nähtiin sitten Papu, ja koirat pääsivät tutustumaan toisiinsa. Vitsit, että Papulla oli virtaa! Kero yritti pysyä messissä, mutta vielä taisi […]
Perjantaina oli pennulle luvassa vähän ilta-aktiviteettia. Ensin pakattiin reppu, ja lähdettiin sosiaalistamisreissulle junalla Tikkurilaan ja siellä sitten Heurekan parkkikselle lappalaiskoirien omatoimitreeneihin. Jo matka paikalle oli hyvää treeniä etenkin hihnakäytöksen suhteen. Hihnassa kuljettiin tosi nätisti, ja mikä parasta, ihmisiä tuli vastaan tosi paljon, joten päästiin vahvistamaan sitä, että ihmiset ohitetaan nätisti […]
Keskiviikon kohokohdat: ruokaostoksilla Mustissa & Mirrissa sekä agitreenit :) Työpäivän jälkeen nopeasti kaikkien koirien yhteislenkitys metsässä, minkä jälkeen lähdettiin ihan vain kaksistaan Keron kanssa läheiseen Mustiin & Mirriin vähän shoppailemaan. Kero on nyt siirtynyt raakaruokintaan, joten ostoslistan mukaisesti oli tarkoitus käydä hakemassa sopivat määrät lihaa pariksi viikoksi :) Visiitti kaupassa […]
Kero oli tänään ensimmäistä kertaa pentujen leikkitunnilla Koirapalvelu Virikkeen tiloissa :) Idea tähän syntyi siitä, että vanhemmat koirat eivät pahemmin vielä Keron kanssa leiki, ja ihan samanikäistä seuraa Kerolla ei vielä ole oikein ollut. Leikkitunneilla fiksua leikkimistä on tarkoitus harjoitella erirotuisten pentujen kesken siten, että mukana on taukoja ja leikkien […]
Kipaistiin Keron kanssa Ojangossa vähän agilitykisoja katsomassa. Paljon näkyi koiria, oli erilaista ääntä ja hälinää, mutta mikä parasta: Keron kasvattaja ja sisko ilmestyivät paikalle myös :D Voi sitä iloa pienessä pennussa! Hetken pennelit saivat keskenään painia ennen kuin meidän oli aika jatkaa matkaa. Olipa kiva nähdä Ritua, niin reipas pentu […]
Itse olin tänään jo töissä, mutta koirut etätyöntekijän kanssa kotona. Oli kuulema ollut vahtimista ne ajat, kun pentu oli hereillä… Niinpä, kun saavuin kotiin, lähdettiin ihan vain kahdestaan pennun kanssa vähän opiskelemaan kaupunkilaiskoiran tapoja. Näistä yksi on hienosti hihnassa kulkeminen. Keron kanssa tämä on vielä ihan alkutekijöissään, ja niinpä meillä […]