Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

1.4.2012 Lisää agitreeniä

Sunnuntain Ohjaus2-omatoimitreeneissä tehtiin takaaleikkauksia boksissa. Otin aika iisisti eli tehtiin vain muutamia toistoja. Itse asiassa treenasin Viiman kanssa kolme periodia, kun sillä oli hyvä vire, ja Myryn kanssa tehtiin kerran.

Viiman treenit

1. Takaaleikkaukset

  • Aloitettiin vetoleikkimisellä, hyvin oli kyllä mukana :)
  • DOL: suoraan 1-2, TL 1-2, sitten samat DOR.

2. Takaaleikkaukset

  • DOL: TL 1-2, TL 1-2 + 3, samat DOR ja loppuun vielä DOL TL 1-2 + 3 (jolloin alkoi jo vähän hiipua).
  • Kerran (DOR) takaaleikkausta yrittäessäni Viima jatkoikin suoraan ohi esteen. Taisin siinä itsekin himmata ja leikkaus oli menossa pitkäksi. Diagonaalilla koiran tulisi saada kiihdytysvihje.

3. Takaaleikkaukset

  • DOL: suoraan 1-2, TL 1-2, TL 1-2 + 3 x2, sekä yritettiin myös DOR pari kertaa, mutta jäivät yrityksiksi -> koira alkoi olla jo väsynyt
  • Treeneistä jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Viima oli yllättävän pirteä ja mukana. Tällä kerralla ei vielä päästy tekemään toista takaaleikkausta, kun se vaatisi sen, että koira myös irtoaisi eteenpäin.

Video treeneistä, mukana ainoastaan kahden ekan periodin toistot.

httpv://www.youtube.com/watch?v=IbxhFJePToQ

Myryn treenit

1. Takaaleikkaukset

  • Alkuun leikkimistä.
  • DOL: TL 1-2, TL 1-2 + 3, TL 1-2 + TL 3-4; DOR TL 1-2
  • Ekat takaaleikkaukset sujuivat ok -> koira lukinnut esteen, jolloin olen leikkaamassa puolta. Kerran kokeiltiin myös toista takaaleikkausta, mutta siinä koira vihjeen myöhässä ja siihen tuli sitten semmoinen mutka koiran linjassa.

Treenin jälkeen meillä jatkui vielä kouluttajien kehittämistunti, jonka aikana kokeilin Myryn kanssa jarruttamisvihjeen toimivuutta. Tunnilla mietittiin lähinnä, miten valssi olisi hyvä opettaa, joten tunti painottui enemmän teoriaan kuin itse tekemiseen, mikä oli sinänsä ihan hyvä juttu.

httpv://www.youtube.com/watch?v=5iHnihvB05g