Ei innostanut hirveästi lähteä itse juoksemaan, joten päätin sitten ottaa pojat seuraksi mukaan. Käytiin kiertämässä ihan vain lyhkänen lenkki (n. 20min), mikä oli varmasti pojille ihan sopiva, kun tämä koirajuoksuilu on aika epäsäännöllistä. Yllättävää kyllä, Viima oli aika innokas paikoitellen. Alussa se jopa meni Myryäkin edellä. Lenkki sisälsi normaaliin tapaan alussa kaahotusta, kaahotusta ohitusten jälkeen, pientä spurttia ”ylämäkien” kohdalla sekä loppuun vielä loppukaahotus :D
Saatat myös pitää
Ja taas mökille! Ollaan mekin ihan hassuja, kun lyhyen ajan sisään taas mökille mentiin, mutta mikäs siinä, kun siellä viihtyy ja siellä […]
Treenejä videoidaan edelleen ahkerasti, mutta läheskään kaikki niistä eivät päädy YouTubeen. Yleensä tsekkaan treenivideot pikakelauksella, jotta näen, miten treeni sujui ja oliko siellä […]
Mökkireissulla tuli napsittua muutamia kuvia, vaikka sää ei kuvauksellisesta suosinut. Kaikki kuvat löytyvät galleriasta: Disco n. 5 kk Tässä kuitenkin muutamia:
Meillä on kolme Fatboyta, joista kaksi on hankittu koirille. Edelleen ne ovat ahkerassa käytössä. Ihmisten vastaava siirtyi kesällä alakertaan, ja siitä lähtien […]