Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

7.4.2014 Rauniokausi aloitettu

20140408-205610.jpg
Raunioilla

Maanantaina aloitimme Keron kanssa rauniokauden. Osallistumme ryhmään, joka vuoroviikoin treenaa raunioilla ja metsässä. Nyt ensimmäinen kerta pidettiin raunioilla, missä treenit aloitimme käymällä ensin kunnon esittelykierroksen läpi.

Kero pääsi treenaamaan toisena koirana. Otin pojan aluksi tutustumaan porukkaan, eikä siinä sen kummempaa ollut, joten eka tyyppi sai mennä piiloon.

Eka piilo oli kasan päässä olevan putken suulla, minne Kero paineli vauhdilla. Maalihenkilöä Kero kävi nuuhkimassa, mutta kääntyessään takaisin ei joko saanut tai pystynyt ottamaan rullaa, joten kävi lähelläni, nosti koipea ja meni uudestaan piilolle ja tuli nyt rullan kanssa takaisin.

Toka tyyppi oli keskikasan keskellä olevan elementtimikäliepiilon suulla. Sama toistui kuin äskenkin eli Kero meni piilolle, tuli takaisi ja nyt teki isomman kierroksen ennen kuin palasi piilolle ja tuli ilmaisemaan. Ko. piilossa kuulema haisi siltä, että joku olisi siellä öitään viettänyt. Liekö sillä sitten ollut mitään merkitystä.

Otettiin vielä yksi, missä mm meni avonaisemmalle alueelle sellaisen puulipan alle. Kero meni piilolle, kääntyi, nosti koipeaan viereiselle palkille, meni uudestaan piilolle, nuuhki todella pitkään mm:n kasvot ennen kuin tuli ilmaisemaan.

Treenin jälkeen Kero sai rapsuja ja muuta huomiota. Itse treeni… No, kyllähän koira hieman sijaistoiminnoille kuitenkin meni, mutta pystyi lopulta tekemään sen ilmaisun. Olen siis tyytyväinen, että uusi porukka ei ollutkaan mörkö ja että koira pystyi toimimaan :) Tästä on siis hyvä jatkaa.

Tarkoituksena olisi hyödyntää alkuun yhtä, sitten kahta, kolmatta jne maalihenkilöä sitä mukaa, kun Kero tyyppeihin tutustuu. Näin saadaan nopeasti onnistuneita toistoja ja sitä intoa ja intensiteettiä, mikä Kerolla on tuttuja etsiessään. Kun tämä sujuu, yleistetään lisää tarkkaillen sitä koiraa. Toki myös alkurutiineihin ja normielämään pitää kiinnittää huomiota. Ihmisiin pitää siedättää ja vastaehdollistaa ehdottomasti muullakin kuin vain treeneissä. Mutta joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa :)