Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

4.11.2012 Huvipuistotreeniä Tykkimäellä

*Varoitus* Sisältää paljon tekstiä ja kuvia :)

Kauan odotettu Tykkimäen treenireissu oli vihdoinkin edessä! Kimppakyydillä matkaan, kun Kouvolaan asti piti ajella. Hyvin kyllä Myry mahtui takapenkille, kun kaksi muuta koiraa viettivät aikaa takapaksissa :) Sää oli koko päivän sumuinen, mutta onneksi ei sentään sadetta tullut. Paikalla meitä oli meidän yhdistyksestä kymmenen koirakkoa ja paikallisia kolme koirakkoa. Paikalliset ehdottivat, että alkuun voisi olla hälykoirakoille koko alue niin, ettei ohjaaja tietäisi, mitä kaikkea alueella olisi. Meillehän tämä sopi, ja niinpä Myry sai olla ensimmäinen koira alueella.

Haasteellinen puskapiilo (oikealla).

Palkkapurkkeja pussista löytyi yhteensä seitsemän, joten alueelle piiloutui saman verran henkilöitä. Kartturikin saatiin, joten ei tarvinnut itse hirveästi huolehtia siitä, missä mennään, kunhan nyt alue tulisi järkevästi läpikäytyä.

Lähdettiin liikenteeseen laitaa kiertäen. Myry merkkasi tosi paljon siinä alussa olleita laitteita, mutta eipä sieltä mitään löytynyt, ja jatkettiin matkaa. Myry kyllä irtoili aika kivasti, mutta oli kuitenkin siinä hollilla. Kiva tehdä duunia koiran kanssa, jonka reaktiot näkee ja itsellekin tulee varmuus siitä, että alueen joka kolkka on käyty.

Saatiin mennä aika pitkä tovi ennen kuin Myry irtosi. Paikka oli sellainen, missä haju nousi ylöspäin, ja Myry joutui työstämään ihan älyttömän paljon. Siinä oli puskaa, pientä rinnettä lisäpuskineen ja pieni rakennus. Tosi paljon sai Myry tehdä työtä, mutta lopulta sai paikannettua piilon. Parin puskan välissä aidatulla kaistaleella oli pressuun kietoutunut henkilö. Myry ei puskaan hypännyt, mutta ilmaisi kuitenkin selvästi ja sai palkkansa ansaitusti.

Sillanaluspiilo.

Palattiin takaisin, ja jatkettiin alueen läpikäyntiä. Ei hirveästi reaktioita, kunnes Myry sitten irtosi. Näin tässä vaiheessa itsekin, että sillan alla oli henkilö makaamassa, ja siinä sitten katseltiin, miten Myry pääsi tälle aidatulle alueella. Sillan kaiteesta löytyi Myryn mentävä rako, ja niinpä rulla päästiin hakemaan. Mutta Myry ei tajunnut lähteä samaa reittiä takaisin, vaan yritti oikoa suoraan luokseni, mutta ei aidatulta alueelta löytänyt sopivaa aukkoa. Niinpä takaisin maalihenkilön luokse, ja sitten ylös samasta aukosta, kun oli tultukin. Näytölle löydettiin kyllä aukko lähempää.

Tämän jälkeen palasimme taas sinne, mistä Myry oli irronnut. Aika nopeasti Myry löysi itsensä leikkikentälle, missä reagoi kyllä hajuun, mutta kävi sitä ennen syömässä alueelta p*skaa. No, jatkoi Myry kyllä sitten vielä hommiaankin. Aika haasteellista tuntui hajun paikantaminen. Hajua tuli jostain ylhäältä, mutta miten pääsisi henkilön luokse?Myry yritti edetä liukumäkeä ylöspäin siinä mitenkään onnistumatta (liukastellen liukui takaisin). Lopulta Myry keksi rakennelman alta penkkejä, ja kiipesi yhden niistä päälle, ja toi rullan. Tämä ok, ja palkkapurkki maalihenkilöltä.

Liukumäkipiilo.

Leikkikentän jälkeen saatiinkin tehdä taas hyvän matkaa duunia. Käytiin perusteellisesti paikat läpi, mutta mitään kummempia merkkauksia Myry ei osoittanut. Saavuttiin sitten Taifun-nimisen laitteen luokse. Sinne Myry oli hetkeä aiemmin irronnut, ja työsti siellä kovasti hajua. Tämä oli aika hauska sikäli, koska itse näin yhdessä laitteessa pressumytyn. Myry meni siitä jonkin kerran ohi, mutta ei vain saanut hajua! Haju tuntui menevän läheisiin laitteisiin, joita Myry kävi tarkentamassa kovin. Lopulta Myry kuitenkin paikansi oikein laitteen. Ilmaisu moitteeton.

Taifun

Tämän jälkeen jatkettiin etsimistä, ja käytiin tsekkaamassa myös yhden laitevaraston yläkertakin, kun Myry kovasti rakennuksen liepeillä merkkaili. Yläkerta oli tyhjä.

Tässä vaiheessa treeniin oli kulunut sen verran aikaa, että meille annettiin jo vähän täsmäohjeistusta, mihin suuntaan kannattaisi mennä. Mentiin siis väärinpäin olevan talon suuntaan. Myry sai tehdä duunia tuolirivistön luona, kunnes seurasi vauhdikkaasti hajua talon nurkkaan tuolirivistön alta. Rulla tuotiin vauhdikkaasti, ja näytölle mentiin vieläkin vauhdikkaammin.

Nurinkurisen talon alla.
Traktorin alta löytyi myös tyyppi.

 

 

 

 

 

 

 

Piilo alueen laitamilla.

Sitten jatkettiin alueen laitamille, jolloin Myry nappasi alueella seisovan traktorin alta yhden maalihenkilön makoilemasta.

Tämän jälkeen edettiin varastorakennusta kiertämään, jolloin Myry irtosi rinteeseen, nuuskutteli siellä hetken jotain ennen kuin jatkoi duunia. Tässä vaiheessa olin itse jo huomannut maalihenkilön rakennuksen kupeessa olevassa hökkelissä seisomassa. Myry ei vielä hajua saanut, mutta kulkiessaan eteenpäin se nappasi hajun, jota seurasi sitten takaisin päin.

Saatiinpa siis hyvä treeni, jossa oli kestoa, paljon erilaista pintaa ja alustaa (Myry selkeästi nautti kiivetessään itsenäisesti erilaisia esteitä) sekä paljon maalihenkilöitä :)

Sitten olikin muiden koirien vuoro treenata, ja Myryn levätä. Kun kaikki olivat treenanneet, otettiin vielä minitreenit. Myrylle otettiin yksi täsmäpiilo jostain laitteesta. Tämä oli oikeastaan ihan mielenkiintoinen, sillä laite oli Trombi, jonne päästäkseen Myryn piti mennä metallialustaa pitkin ylös, ja sitten kiertää vielä itse laitteessa maalihenkilön luokse korkeudessa ja sitten vielä selvittää tie luokseni. Vähän Myry joutui aprikoimaan eikä luovutuksen suhteen ollut ihan varma, koska lähti rulla suussa takaisin maalihenkilön luokse ja patsasteli hetken katsellen maisemia alas ennen kuin toi rullan ja pääsi näytölle syömään palkkaa.

Viimeinen masiina (Trombi).

Olipa kaiken kaikkiaan mukavat treenit! Kiitokset järjestelyihin osallistuneille ja maalihenkilöille. Toivottavasti päästään joskus vielä uudestaan tänne tai jonnekin muualle erikoiseen paikkaan treenailemaan!

Kuvia

Myryn kuvat on ottanut Sofia Vainiomäki Santeri Saarikon kameralla. Kiitokset kummallekin, näin saatiin Myrystäkin kuvia :) Loput piilokuvat näpsin sitten itse muiden suoritusten kuvaamisen ohella.