Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

31.10.2013 Ensin pentukurssia ja sitten ohittelua

No niin, hirveällä kiireellä treeneihin, mutta hyvinhän se silti meni :)

Ensin oli pentukurssin vika kerta, ja sen perään sitten ohitustreeniä. Kero oli heti työmoodissa mukana, mutta malttoi pääasiassa rauhoittua tosi kivasti omalle matolleen odottelemaan. Tehtiin paljon käsikosketuksia sekä sitten myös nostin edelleen virettä myös leikkimisellä. Luoksepäästävyydessä tuli esille ääntelyä (ihana ihminen – pakko päästä moikkaamaan!), samoin myös seuraamisessa, kun intoa olisi ollut enemmän kuin malttia. Saatiin kuitenkin hyviä vinkkejä ja onnistumisia, joten voisi ihan hyvin aloitella kunnolla tuota seuraamistakin treenata (tai noh, Kerohan hakee perusasentoon tosi hyvin ja pitää paikkansa liikkeessä, mutta ei olla kestoa tehtyä).

Pentuilun jälkeen tosiaan jatkettiin ohituskurssilla (myös PLS:n järkkäämä). Siinä ensin tsekattiin, että koira ylipäänsä tarjoaa kontaktia ohjaaja kohti (joo, tarjoaa, Kero oli ihan intopiukeana) ja sitten aloitettiin ehdollistaminen. Sopivan matkan päästä esiin tuli koira – siitä naks ja namia niin kauan kuin koira oli näkösällä. Kero noteerasi kyllä toisen koiran, mutta oli myös työmoodissa. Onneksi olen aiemmin opettanut katso-vihjeen, mikä meillä tarkoittaa sitä, että Kero skannaa ympäristöstään jotain sille mielenkiintoista ja katsoo sitten sitä. Niinpä hyödynsin tätä, jotta pääsin vahvistamaan toiseen koiraan katsomisesta.

Muutamien toistojen jälkeen sitten odotettiin, mitä Kero tekee, jos ehdollista vahvistetta ei tulekaan koiraan katsomisesta. Tarjotaan siis kontaktia ohjaajaan. Ja näinhän Kero sitten teki :) Päästiin siis hyvään alkuun, ja ensi kerralla jatketaan sitten vähän lisää.