Paimensukuisten lapinkoirien katselmus vuonna 2017 pidettiin Liedossa Zoolandiassa. Paikalle olin ilmoittanut vain Myryn, joka osallistui näihin kekkereihin jo kahdeksannen kerran (ei olla siis käyty joka vuosi). Katselmuksen pitopaikka oli varsin mukava, mm. parkkitilaa oli hyvin, kehät olivat lähistöllä ja muutenkin puitteet olivat sen verran avarat, että tilaa oli hyvin liikkua […]
PLS
Torstaina satoi, mutta sehän ei tunnetusti treenailuja estä :D Ennen ohitustreenejä vedettiin nopeasti Kerolle ilmaisutreenit alle. Tehtiin yhteensä kuusi onnistunutta toistoa tarkoituksena vahvistaa sitä, että K hakeutuu rullan kanssa viereeni huolimatta siitä, että olen liikkumassa toiseen suuntaan. Näissä hakeutumisissa ei ollut probleemaa huolimatta puskaesteistä. Havaintoja tuli kuitenkin tehtyä. Kun etäisyys […]
Torstaina suhattiin taas Heurekan parkkiksella vähän treenilöimään. Ensin meillä oli ilmaisuharkat Kerolle ihan siinä parkkiksella. Tarkoituksena oli vahvistaa ilmaisuketjua ja kokeilla vähän erilaista maalihenkilökäytöstäkin. Alkuun myös testattiin, miten Kero leikkii narulelulla maalihenkilön kanssa, ja oikein hyvinhän se leikki. Kunnon ärinät ja vedot tuli :) Itse ilmaisuja tehtiin yhteensä kahdeksan kappaletta, […]
Torstai-illan ohjelmisto olikin sitten kaikenlaista puuhaa täynnä. Ensin huristeltiin Heurekan parkkikselle, missä aloitettiin ilmaisutreeneillä. Tehtiin parkkisalueella yhteensä seitsemän onnistunutta toistoa ihan perusilmaisua. Eipä näissä sen kummempaa kuin, että häiriötä oli (hajut) sekä lähistöllä mahdollisesti liikkuvat toiset koirat ja ihmiset. Yksi toisto meni niin, että Kero selvästi bongasi jonkun hajun ja […]
No niin, hirveällä kiireellä treeneihin, mutta hyvinhän se silti meni :) Ensin oli pentukurssin vika kerta, ja sen perään sitten ohitustreeniä. Kero oli heti työmoodissa mukana, mutta malttoi pääasiassa rauhoittua tosi kivasti omalle matolleen odottelemaan. Tehtiin paljon käsikosketuksia sekä sitten myös nostin edelleen virettä myös leikkimisellä. Luoksepäästävyydessä tuli esille ääntelyä […]
Torstaina jatkettiin PLS:n pentukurssin merkeissä. Tuttuun tapaan käpsittiin rauhassa treenikentälle Tattarisuolle ja valittiin sitten sopiva paikka taukoilulle. Kero oli valmiiksi jo rauhallisempi (vaikuttiko aamun juoksulenkki vielä?), joten päätin kokeilla lähempää taukopaikkaa (muutama metri kentän laidalla olevasta repusta). Jo heti alussa Kero tarjosi kivasti haluttua taukokäytöstä, ja pääsin siitä palkkailemaan. Nameina […]
Torstai-iltana vuorossa oli PLS:n pentukurssin tunnille osallistuminen. Tälle kerralle meillä oli selvä suunnitelma eli harjoitellaan vain rauhoittumista ja kaikki muu on vain plussaa. Saavuttiin paikalle sopivan ajoissa eli ehdittiin ihan rauhassa kävellä treenipaikalle kotoa, etsiä sopiva paikka kamoille ja vähän katsoa yleistilannetta. Nopeasti tulikin huomattua, että meidän treenipaikka tulee olemaan […]
Huoh. Jatkoimme tänään PLS:n pentukurssilla Tattarisuolla. Tuttu paikka siis keväältä. Olipas haasteellista, kun Kero ei millään meinannut rauhoittua. Semmoista piippaa ja vinkunaa oli lähes koko ajan, vaikka Kero makoilikin aloillaan joko omalla matollaan tai sitten puuhun kytkettynä. Alkuun tehtiin katso koiraa -harjoitusta, kun paikalla oli paljon kiinnostavaa mm. Ritu-sisko. Sainpahan […]
Tällä kerralla olikin sitten viimeinen PLS:n pentukurssin kerta, ja treenit olivatkin vähän erilaiset. Nimittäin nyt tehtiin yksitellen, ja sillä aikaa muut koirat odottivat toisaalla ja ihmiset olivat katsomassa ja kuuntelemassa siinä vierellä. Kero sai olla ensimmäinen koira, ja sai käydä tutustumassa kaikkiin ihmisiin siinä kertoillessani, mitä me olemme tässä viime […]
Nyt olikin vuorossa kunnon puuhailta Kerolaiselle. Ensin oli käveltiin PLS:n pentukoulutukseen, siellä sitten se reilu tunti, sen jälkeen vähän ilmaisutreeniä ja sitten käveltiin takaisin kotiin. Kerolle siis hyvin raittiissa säässä olemista muutaman tunnin verran. Tällä kerralla pentutunnilla jatkettiin samojen teemojen ympärillä kuin aiemminkin. Eli Keron kanssa keskityttiin siihen rauhoittumiseen tauoilla. […]
Torstaina treenattiin Keron kanssa Tattarisuolla PLS:n pentukurssilla. Tällä kerralla tultiin paikalle vähän kiireellä, joten ainakin pennun kierrokset olivat aluksi liian korkealla. Niinpä avuksi tuli taukopaikan asentaminen, oman taukopyyhkeen käyttö märästä ruohikosta huolimatta ja rauhoittumiseen keskittyminen ennen kuin mitään tehdään. Aika kivasti Kero pyyhkeelleen rauhoittui, vaikkakin oli heti aina valmis lähtemään […]
Torstaina meillä oli ensimmäinen kerta Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran Helsingin alajaoston järkkäämää pentukurssia. Ilmoittauduttiin tälle alkujaan mukaan ihan vain sen takia, että treenipaikka on ihan lähellä, saataisiin hyvää sosiaalistumis/häiriötreeniä ja lisäksi tiesin, että kurssin kouluttajilla olisi samat ajatukset kouluttamisen suhteen kuin minullakin. Monta hyvää pointtia osallistua kurssille siis :) Paikalle suoriuduttiin […]