Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

30.5.2016 Keron mini-e-treeni

Maanantain treeneissä oli Keron vuoro tehdä mini-e-treeni. Meille oli varattu pieni alue, jonne kolme tyyppiä oli piiloutunut. Alue oli taajamametsää ja koska alueella oli nähty porukkaa, niin päätin ottaa varman päälle ja suorittaa homman liinassa. Kytkettynä etsiminen tuo aina omat haasteensa, mutta toisaalta siinä on koiran kanssa lähellä, joten koiran reaktiot näkee selvästi.

Sää oli lämmin ja aurinkoinen, tuuli etelästä, joten etsintäsuunnitelmaksi otin länsirajaa pitkin kulkemisen kohti pohjoisrajaa ja sieltä oli sitten tarkoitus poikittaa alue yläpuolelta itä-länsisuunnassa. Suunnitelman mukaan edettiin, vaikkakin liinassa piti roikkua ja seurata koiran reaktioita, kuten karttakuvasta näkyy.

Ensimmäinen maalihenkilö oli kallion kupeessa, Kerolle täysin tuntematon raskaana oleva henkilö. Kero nuuhki henkilöä tovin ennen kuin malttoi aloittaa ilmaisun. Tässä meni varmasti yli sen viiden sekunnin, mutta en halunnut puuttua tähän, vaan annoin Keron hoitaa homman loppuun.

Tämän jälkeen palattiin takaisin etsintäsuunnitelmaan ja sitten pähkäiltiin, mihin suunnata. Kun suunta päätettiin, oli maalihenkilö ihan siinä metrin parin päässä kallion kupeessa pressulla peitettynä. Sinne Kero sitten hilpaisi ja ilmaisi lyhyeltä etäisyydeltä.

Tämän jälkeen lähdettiin kohti pohjoista, missä tuli hieman korkeuseroja ja oli pakko päästä liinasta irti, kun Kero halusi liikkua rivakammin. Niinpä sitten katseltiin ylhäältä, kun Kero työsti hajua alempana, kunnes katosi ja tuli hetken päästä puunrunkojen yli hyppien rulla suussa. Piilopaikka oli varsin hyvä, kallio/kiven takana oksien yms risujen ympäröimänä.

Tässä treenissä maaleilla ei ollut purkkeja, joten hoidin palkkauksen itse, kun saavuin paikalle. Toisaalta olin koko ajan liinan päässä (maltoin pitää kiinni). Joka piilolla oli myös juottohetki. Ilmaisut olivat ihan jees, samoin näytöllä maltoin pysyä liinassa kiinni. Lisäksi pyrin kehumaan koiraa aina, kun tuntui sopivalta. Ja huolimatta lämpimästä säästä ja liinassa olemisesta Kero työskenteli varsin kivasti. Itse asiassa tämä oli meidän ensimmäinen liinassa tehty etsintätreeni (jälkeä ei lasketa), joten sikälikin hyvin suoriuduttu.

Alue ja kuljettu reitti
Alue ja kuljettu reitti

 

30.5.2016 Kero mini-e:n jälkeen
30.5.2016 Kero mini-e:n jälkeen