Sää oli aikamoinen koko päivän, kun lunta vain tuli. Jätettiin suosiolla agitreenit väliin, ettei suotta jumituttaisi matkan varrelle. Päätin pitkästä aikaa tehdä pienet esinetreenit pojille. Ensin kävin viemässä neljä esinettä (lippis, t-paita, 2 hanskaa) viereiseen pöpelikköön siten, että esineelle vei jälki tieltä/polulta. Parin esineen osalta tein haastavammaksi eli esine ei […]
Päivittäiset arkistot: 20.2.2012
Pojat olivat eilisen agin (ja tarpomisen) jäljiltä vähän naatteja, mutta päätin ottaa niille kuitenkin vähän nenätyöskentelyä Siuntiossa käydessämme. Äitini oli kylässä, joten hän sai mennä puuvajaan piiloon. Ensin pääsi Viima etsimään. Rauhalliseen tahtiin Viima eteni, mutta intoutui enemmän lähemmäksi päästyämme. Ilmaisu alkoi vajan ulkopuolelta (avoin vaja, piilo syvennyksessä) kynnyksen edessä, […]
Tuli tehtyä vähän vääränlainen alkuverryttely koirien kanssa (vastoin juuri viime sunnuntaina olleen seminaarin ohjeiden mukaan), mikä näkyi hieman treeneissä. Jatkossa ei siis umpihangessa tarpomista edes lyhyttä matkaa eikä laukkaspurtteja vähänkään liukkaalla tiellä etenkään kahden vapaana olevan koiran kanssa… Tällä kerralla jatkettiin takaaleikkausten ja kohtikääännösten harjoittelua. Niistä tarkemmin lisää myöhemmin.