Torstain agissa jatkettiin kohtikäännösteemalla, missä treeniasetelma meni niin, että kohtikäännös tehtiinkin vähän normaalista poikkeavassa tilanteessa. Menipä taas jalat vähän solmuun. DOL-puoli tuntui sujuvan jotenkin luontevammin, vaikka siinäkin oli parannettavaa osaltani. Kero loikkaa tosi pitkälle, eikä se täysin reagoi jarruttamiseeni. Lisäksi, jos olen sijoittumisvihjeeni kanssa myöhässä ja jään myös eteen, niin […]
kohtikäännös
Sunnuntaina oli kiirus päivä. Ensin kävin juoksemassa puolimaratonin Vantaalla (1:32,24, uusi enkka), sen jälkeen heti suoraan kiireellä hälyryhmän kokoukseen Espoon puolelle ja sieltä sitten Vantaan perukoille omalle agivuorolle. No, hyvinhän sitä lopulta ehti ;) Saimme onneksi treeniseuraa Picosta, joten nyt tuli hyvät tauotukset treenin lomaan ja hieman häiriötäkin sekä loppuun […]
Omatoimiosastolla tehtiin kolmen hypyn pätkää siten, että kolmannella hypyllä jarrutus ja käännös takaisin lähtöpisteeseen. Tätä tein Keron kanssa pari toistoa per puolet. Hyppyjen korkeus 40cm. Tämän lisäksi harjoiteltiin pussia yksittäisenä esteenä ja se sujui varsin kivasti. Ekalla toistolla avustaja oli pitämässä kangasta, mutta sen jälkeisillä toistoilla kangas sai olla ihan […]
Kesäloman päätökseen sopi oikein hyvin lämpimän kesäpäivän vietto koiraharrastuksen parissa. Pidemmän ajan olimme Oiva Agilityn kouluttajaporukassa miettineet, miten kannustaa ja palkita kouluttajia. Tämän sunnuntain treenipäivä Siuntiossa oli juurikin tätä eli osallistuimme Fanny Gottin koulutukseen. Päivän koulutuspakettiin olimme esittäneet toiveiksi seuraavia aiheita: pitkäkestoinen paikallamakuu, kohtikäännökset – milloin kohtikäännöstä tarvitaan ja milloin ei, […]
httpv://youtu.be/hhR2Rfi7FyM Plussaa: Vauhti Fokus eteen Sivuttaietäisyys Reagoi jarrutukseen Malttoi pääasiassa rauhoittua vain olemiseen, kun juttelin Mean kanssa Kehitettävää: Kaarros on laaja Paikan päällä vaikutti, että DOL koira tekee isomman kaarroksen ja leikkaa kieltäytymislinjan lähempänä sitä kolmatta estettä Askeleita ei kannata tehdä ennen kuin koira kääntyy riittävän tiukasti kohti (koiralle liian […]
Ehdinpäs sittenkin Keron kanssa tänään Agilityohjaus 2:n omatoimitreeneihin! Mentiin sillä suunnitelmalla, minkä väkersin jo viime viikolla eli suoraan, kohtikäännöstä, suoraan ja loppuun joku sopiva rallattelupätkä. Treenien huomiot lyhykäisyydessään: Suoraan mentäessä Kero vilkaisee minua ekan hypyn jälkeen Kohtikäännöksessä on vielä loiva kaarros (tehtiin tosin vain 1x DOL ja 1x DOR) Lelunheittäjäavustaja […]
Suoraan Keron kanssa toisista treeneistä (kirjoitan näistä myöhemmin) Agilityohjaus 2 -treeneihin. Tämä olikin meille vasta toinen kerta tällä kaudella, mutta ihan kivasti silti meni. Teemana oli kohtikäännös eli meille uusi juttu. Tehtiin kolme jaksoa, joissa kahdessa ekassa kokeiltiin irtoamisen lomassa kohtikäännöstä sekä sitten vikassa tehtiin vauhtiympyrää tai ehkä paremminkin vauhtihepankenkää. […]
Jatkettiin tämän päivän treeneissä hyppytekniikan sekä kohtikäännösten merkeissä. Myryn treenit 1. Set point, slice variation, L->R Hypyt vinottain siten, että keskimmäisen hypyn korkeutta vaihdellaan. Suunta vasemmalta oikealle, välit 6 jalkaa, ekan ja vikan hypyn korkeus 20 cm Keskimmäisen korkeudet 30-30-40-40-30 cm Kahden ensimmäisen toiston aikana tuli huomattua, että välit ovat […]
Mentiin tänään korvaustunnille tekemään samoja treenejä kuin teimme eilenkin. Tällä kerralla pääpaino oli Myryn kanssa treenaamisessa, mutta kokeilin kerran myös Viimankin kanssa. Viima tuntui alkuun ihan hyvävireiseltä (= lähti heti leikkimään), mutta kun päästiin radan alkuun hallin toiseen päähän, se häiriintyi ihan älyttömästi toisella puolella olevien äänistä eikä treenaamisesta tullut […]
Ennen agilitytreenejä tuli rämmittyä hyvän tovin (myös koirat), joten ajattelin, etteivät ne välttämättä enää kovin hyvässä vireessä olisi (ja Viimalle tehtiin pieni luoksepäästävyys/paikallamakuuharjoitus aiemmin). Mutta mitä vielä. Yllättäen olivat varsin pirteitä ja innokkaita tekemään hommia :) Sama teema eli hyppytekniikka jatkui tälläkin kerralla. Myryn treenit 1. Set point, bend variation […]
Tänään vähän irtoamistreeniä hypyillä ja putkillä, yhdistettynä siihen takaaleikkauksia ja loppuun vielä kohtikäännöksiä. Myryn treenit 1. Irtoaminen / valssi (2H + u-putki + 2H + u-putki) DOL: pari kertaa koko rundi, jostain syystä ei enää irronnut tokalle putkelle, DOR: yksi kierros Sen jälkeen kerran niin, että putken jälkeen valssi ja […]
Tänään oli treeniohjelmassa takaaleikkausharjoituksia sekä kohtikäännöksiä. Pääpaino oli etenkin Myryn treeneissä, koska Viimalla oli ollut edellisenä iltana rankemmat treenit, joten koira ei ehkä olisi muutenkaan kovin vetreällä/vauhdikkaalla tuulella. Myryn treenit 1. Takaaleikkausharjoitus Molemmat puolet seuraavasti: 90 + 2H suoraan, 90 + 2H TL ja 90 + 2H suoraan. Sujuivat ihan […]
Tuli tehtyä vähän vääränlainen alkuverryttely koirien kanssa (vastoin juuri viime sunnuntaina olleen seminaarin ohjeiden mukaan), mikä näkyi hieman treeneissä. Jatkossa ei siis umpihangessa tarpomista edes lyhyttä matkaa eikä laukkaspurtteja vähänkään liukkaalla tiellä etenkään kahden vapaana olevan koiran kanssa… Tällä kerralla jatkettiin takaaleikkausten ja kohtikääännösten harjoittelua. Niistä tarkemmin lisää myöhemmin.
Viima oli edellisillan treeneistä vähän turhan nihkeä (vauhditon), että sen kanssa tehtiin vain eka treeni eli kiihdytysharjoitus kolmella hypyllä. Muutama toisto näitä ja yksi takaaleikkauskokeilu – ei ollut riittävästä vauhtia/irtoamista. Viima pääsi lepäilemään ja tehtiin loput treenit Myryn kanssa. Myryn treenit 1. Kohtikäännös Ensin DOL x1 ja DOR x3 sisältäen […]
Myryn treenit 1. Kiihdytys Alkuun pari kiihdytystä suoralla, sitten kolmella hypyllä DOL/DOR x2. Myryllä oli vauhtia! 2. Takaaleikkaus Kolme hyppyä, takaaleikkaus toisen hypyn jälkeen. DOL/DOR x2 takaaleikkauksella ja suoraan x2. Nämäkin menivät varsin kivasti. 3. Takaaleikkaus Nyt mukaan vähän erottelua. DOL TL, DOL suoraan, DOL TL, DOR TL, DOR suoraan, […]
Agilityohjaus 2:n omatoimitreeneissä meitä oli paikalla vain kaksi henkilöä, joten tehokkaina ehdittiin tehdä useampi treenijakso. Viiman treenit 1. Kiihdytys: 2H + U-putki + 2H + U-putki Tehtiin pari kertaa kokonaisuudessaan ja sitten muutaman kerran pienemmissä pätkissä. Jostain syystä toinen putki jumitti, lisäksi Viima vilkuili juostessaan nyt enemmän minuun. 2. Kohtikäännös […]
Lähtökohdat treenille olivat mielenkiintoiset, sillä kyseisenä päivänä oli täällä suunnalla isot kolarisumat jne. Hieman mietin, lähdenkö ajelemaan, mutta päätin sitten lähteä. Oma vuoro kuitenkin oli sen verran myöhään ja tiekameroista päätellen tiet näyttivät ok:lta eikä liikennettä ollut niin paljoa. Lopputulema oli, että ihan normi talvikelihän tuolla oli ja hyvin pääsin […]
Menipäs treenit aika kivasti ja sain pidettyä jaksot kohtuullisen pituisina. No, ihan vikassa vähän lipsuin. Olisi pitänyt lopettaa kolmen minsan kohdalla, mutta aina ei vain malta. Myryn treenit 1. Kiihdyttäminen suoraan 3 hyppyä suoraan, kasvatetaan sivuttaisetäisyyttä DOL/DOR x3 2. Kiihdyttäminen 1. kieltäytymislinjan yli DOL/DOR x4 Kerran tuli flick ja nappasi […]
Ohjatuissa treeneissä oli aiheena kohtikäännöstä molempiin suuntiin. Viima oli illan treeneistä vielä aika väsy, teki kyllä, mutta vauhti oli olematon. Kolmas treeni oli vauhtiympyrä, jonka tein Myryn kanssa.
Kontakteja Myryn kanssa, lisäksi molemmille kieltäytymislinjan ylittämistreeniä ja kohtikäännöksen alkeita sekä erottelua (vs. olkapäälläveto). Tarkempaa analyysia ja videoita myöhemmin.