Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

17.8.2018 Fyssarikäynti

Kesätauon jälkeen kävimme Espoon Eläinfysioterapiassa tsekkauttamassa, missä kunnossa Kero ja tällä kertaa myös Disco ovat. Kimmokkeen visiittiin antoi tiistain treenisessio, missä Discon kanssa tehtin vähän kahden putken treeniä. Pojalla oli vauhtia ehkä vähän turhan paljon ja kehonhallintaa vastaavasti vähemmän, joten kävi sitten niin, että toisesta putkesta tultiin ulos kaatuen. Oikea kylki edellä liu’uttiin putken seinämää vasten ja juuri ennen ulostuloa koira sai koottua itsensä kasaan. Onneksi videoin, niin tätä pystyi sitten jälkikäteen videolta tarkistamaan ja näyttämään myös fyssarille.

Niinpä perjantaina menimme käsittelyyn Discolle tämä oli ensimmäinen kerta, mutta onneksi olimme jo hieman harjoitelleet makuultaan/kyljeltään olemista, joten se puoli sujui yllättävänkin hyvin. Discon käsittelyn jälkeen vuorossa oli Kero, joka oli jo odotellessaan härkkinyt siinä ympärillä, josko pääsisi myös käsittelyyn. Kero yritti saada jopa Discoa leikkimään kanssaan. Discon kropassa oli tosiaan viitteitä tuosta tiistain tapaturmasta. Se myös näkyi hieman liikkeissäkin, etenkin käynnissä.

Ulla Tuomen kommentit Discosta:

Kohtalaista lihaskireyttä rintarangan alueella molemmin puolisesti, mutta erityisesti vasemmalla ja oikealla puolella kohtalaista kireyttä rintalihaksessa. Epäilen tuon rintalihaksen kireyden tulleen siitä kaatumisesta, mutta selkä on voinut olla pidempäänkin, tai sitten tullut samasta tällistä. Yleisesti takaosa on vähän etuosaa kehittyneempi tällä hetkellä. Rintalihaksen kireys näkyi myös hitaassa askelluksessa lievänä keventämisenä.

Discolle saatiin treeniohjelma, joka koostuu kahdesta eri ohjelmasta. Tarkoituksena on tehdä kumpaakin pari kertaa viikossa. Ensimmäisen ohjelman liikkeet ovat: punnerrukset etujalat tasapainotyynyllä, rintarangan alueen lihasten aktivointi ja leikkiinkutsuasento. Toisessa ohjelmassa mukana ovat rintarangan alueen lihasten aktivointi, tasapainotyynyn kierrot takajalat tyynyllä ja jumppapallon työntäminen. Seuraava kerta olisi tarkoitus olla n. neljän viikon kuluttua.

Kero otti käsittelyn vastaan tottuneesti. Senkin kanssa olimme nyt harjoitelleet paljon kylkiasentoon menemistä ja siinä olemista, kun olimme tehtiin aika ahkerasti takajalan venytyksiä maaten (kolme kertaa viikossa). Ilmeisesti venyttelyt ja edellisen kerran jälkeen treeniohjelmistoon otetut uudet liikkeet olivat tuottaneet tulosta ja Keron kroppa oli varsin ok kunnossa.

Ja vastaavasti kommentti Kerosta:

Kerolla erittäin lievää lihaskireyttä selän alueella kauttaaltaan, eli oikein hyvän tuntuinen.

Keron harjoitusohjelma päivittyi hieman. Ensimmäistä ohjelmaa on tarkoitus tehdä 2-3 kertaa viikossa ja toista kerran viikossa. Ensimmäisen ohjelman liikkeet ovat ristikkäisten jalkojen nosto (ja nimenomaan keskitytään siihen heikompaan), seiso-maahan-seiso (kahdella tyynyllä), jumppapallon työntäminen ja rintarangan alueen lihasten aktivointi. Toisen ohjelman liikkeet ovat leikkiinkutsuasento, takajalkojen lihasvoimaharjoitus, punnerrukset etujalat tasapainotyynyllä sekä etu- että takareisien venytykset. Seuraava kerta Kerolle olisi tarkoitus olla n. 6-8 viikon kuluttua.

Ja tässä syy fyssarikäyntiin:

Pari päivää käsittelyn jälkeen kuvasin vähän poikien liikkeitä, niin voi sitten jatkossa verrata. Discon kanssa kovempaa ravaaminen/laukkaaminen oli vähän haasteellista :D Laukkapätkä on sitten lyhyt lelulle sinkoaminen. Keron kanssa taas oli aika tottismeininkiä, ehkä sen kanssa voisi jopa mennäkin vaikkapa rally-tokoon?

Discon liikkeitä:

Keron liikkeitä: