Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

4.2.2013 Kaupunkilaismeininkiä

Itse olin tänään jo töissä, mutta koirut etätyöntekijän kanssa kotona. Oli kuulema ollut vahtimista ne ajat, kun pentu oli hereillä…

Niinpä, kun saavuin kotiin, lähdettiin ihan vain kahdestaan pennun kanssa vähän opiskelemaan kaupunkilaiskoiran tapoja. Näistä yksi on hienosti hihnassa kulkeminen. Keron kanssa tämä on vielä ihan alkutekijöissään, ja niinpä meillä kesti yli tunnin kävellä asemalle, vaikka matkaa onkin alle kilsa. Edettiin aina silloin, kun hihna pysyi löysällä, ja palkkaa tuli, kun koira pysyi vierellä tai tuli vierelle. Välillä istuskeltiin ja ihmeteltiin kaikenlaista. Autoja, kävelijöitä, pyöräilijöitä, jokunen koirakin meni ohitse, ja niitä katseltiin ja saatiin namia, kun pysyttiin istuskelemassa.

Asemalla Keroon iski väsymys, mutta se ei sylissä ollessa haitannut. Siitä sitten junaan ja tällä kerralla Malmille. Odoteltiin sitten sisätiloissa hetki ennen kuin palattiin takaisin junalla. Hihnakävely kotiin sujui nyt vauhdikkaammin, vaikka paikka paikoin olikin ihmeteltävää. Esimerkiksi lumikasalta hyppivä/laskeva lapsi aiheutti suurta kummastusta. Kotimatkalla testasin myös leikkimistä (toimii!) ensin kadulla ja sitten vielä kotipihassa. Kaupunkilaistumisreissuun meni  pari tuntia, ja sen päälle mentiin vielä kaikkien koirien kanssa normiulkoilulle metsään ja pellolle.

Tässä vielä listaa asioista, joita pitää tässä joskus lähiaikoina harjoitella:

  • Ihmisten tervehtiminen hihnassa, harjoiteltava ensin kotosalla.
  • Lisää hihnassa kulkemista sopivassa suhteessa vapaana liikkumiseen.
  • Erikoisten asioiden pällistellyä. Tänään jännää oli tyttö, joka laski/hyppi lumikinoksesta alas. Ohikulkevat ihmiset, pyörät ja autot jo aika ok (ts. ei ole menossa perään, vaan jää odottelemaan namia).
  • Toiset koirat. Niitä ei nyt hirveästi ollut liikenteessä, tai ne jotka olivat, haukkuivat. Se on vähän jänskää. 
  • Lelun irroittaminen ja antaminen takaisin. Ei tällä hetkellä niin kriittinen, mutta hyvä harjoitella vaihtokauppoja aina tilaisuuden niin tullessa.
  • Ihana panta -leikkiä lisää, jotta päästään harjoittelemaan pantasiirtoa.
  • Leikkimistä eri paikoissa. Nyt on leikitty sisällä, maastossa, pihalla, kävelytiellä.
  • Leikkimistä erilaisilla leluilla. 
  • Leikkimistä pitää viedä vähän eteenpäin pikku hiljaa. Eli pelkkä istuminen ei enää riitä, vaan siihen tulee mukaan kestoa ja vähän etäisyyttäkin. Myös muita erilaisia leikkejä.
  • Sheippaamista. Jalkojen ali ryöminen ok, mutta voisi olla myös muitakin pieniä juttuja.
  • Kosketuskeppitreeniä.
  • Rauhoittumistreeniä.
  • Yksinolotreeniä.
Hyh... onpas se lähellä.
Hyh… onpas se lähellä.